Salapoliisitehtävä

Mahdollisimman lyhyesti: noin kymmenen vuotta sitten ostin huutokaupasta laatikollisen vanhoja valokuva-albumeja. Pari kuukautta sitten mieheni selaili niitä, ja mainitsi albumiin signeeratun nimen. Sehän oli sama kuin opiskelukaverini, ja ajattelin lähinnä huvikseni kysyä voisiko olla mitään yhteyttä.

No, tänään kaverini ex-mies tuli hakemaan isoisänsä äidin albumit (vaikka vain yhdessä oli nimi, oli ilmiselvää että kaikki ovat samasta paikasta). Yksikin albumi esitteli sahan toimintaa puuviiluvälilehdillä! ja samat nimikirjaimet oli visakoivuisessa kannessa kuin mitä nimeä suvun saha ennen vanhaan kantoi.

Muinoin varakkaan suvun kuvat esittelivät vanhoja huoneistoja, kesäpaikkoja ja Euroopan matkoja 1920-luvulla. Ja yhdessä kuvassa, (alla) on silloinen omistaja vauva sylissään joka oli meillä vierailleen isoisä. Isoäiti kuulemma muistaa vuosikymmenien takaiset värikkäät käänteet, konkurssit, lehtolapset ja kaiken mahdollisen koukeron, jonka johdosta albumit ovat kenties joutuneetkin hukkaan.

No, tämäkin jo olisi riittänyt minulle, nostalgiafriikille. Vaan aivan pian on isoäidin, tämän sylissä olevan edesmenneen isoisän vaimon 92-v. synttärit, ja tämä albumipino menee hänelle nyt syntymäpäiväyllätykseksi.

Mä en kestä. Kuka perustaisi sellaisen palvelun jossa vanhat tunnearvoiset aarteet jäljitetään oikeiden omistajien luo?

Palkaksi sain pullon portviiniä, josta lasillista siemailen tässä kirjoittaessani, epämääräisen epäselvän oletettavan virtuaalilukijajoukon kanssa. Lisäksi vieraani lupasi kertoa isoäidin reaktiosta ja muisteloista. Skål tarinoille, historialle ja sukupolville, jotka vääjäämättä ovat takanamme ja antavat hienon suunnan eteenpäinkin katsomiseen. Ja ehkä se, että lähetän tämän verkon kautta maailmalle, nostaa vielä kerran hattua historialle eikä viittaa kintaalla menneelle.

Pienet söpöt maasta kurkkaajat, isot odottavat vuoroaan

Kuvia viime sunnuntaiaamulta:

Jotenkin tuntuisi että niitä lumikelloja tuli laitettua vähän enemmän. Ehkä hän on aikainen lintu ja kaverit tulevat perässä.

Olen istuttanut osan lokakuussa ja osan vasta marraskuussa, viimeisimmä joulukuussa. Myöhäisempien juurtuminen saattoi jäädä lyhyeksi. Ne voivat toki vielä kasvaa, myöhässä vaan. Toisaalta mistäs tiedän kuka näitä on lehtikasojen alla rauhassa puputtanut.

Tässä on jo meininkiä. Laitoin syksyllä isosta multakuormasta (10 kuutiota) osan suoraan kukkapenkkeihin, multa on aika nätin näköistä. Vähän harasin lumien sulettua, voipi olla että joku sipuli kääntyi siinä tohinassa alassuin.

Ajuruohot eli timjamit, uusi bellispata ja jouluruusut (ostin toisen messuilta) saivat sisäpaikan ikkunalta. Luulisi olevan niille aivan sopiva, laitoin patterit todella pienelle, sisällä ei varmasti kovin ihmeellisiin lukemiin päästä. Loput timjamin siemenet päätin kuitenkin esikasvattaa sisällä, tullee varmemmin jotain istutettavaa. 

Viikonlopuksi tilasin neljän tonnin kivituhkakuorman. Olisi kiva kun voisi vapaasti tilailla asennushiekkaa, laattoja ja vaikka mitä, mutta me mennään teeseitse ja mahdollisimman halvalla -linjalla. Suodatinkangas pääsee saven päälle kulkuväylille, talon edustalle sekä ainakin osaan parkkipaikasta, siihen ehkä tarvitaan krouvimpaakin sepeliä lisäksi.

Kivituhka on mun mielestä aika hyvä kompromissi, näyttää siistiltä, sopii vanhaankin, ja vaikka kulkeutuu sisään, voi jalat myös pyyhkiä/jättää kengät ulkoeteiseen. Ajan kanssa painuu aika tiukkaan, ja ainakaan viimekesäisistä kivituhkapoluista ei minulla ole pahaa sanottavaa.

Haaveilen jonkunlaisesta päällystetystä patiosta, mutta ennenkuin se toteutuu, ajattelin raahata ajan kanssa harmaantuneet parverkelaatat ihan vaan kivituhkan päälle laitettavaksi, kerran vielä palvelemaan pöytäryhmän alla. Lapiohommia luvassa!

Kevätmessut 2016

En vieläkään osannut lähestyä juurakoita. En oikein päässyt selville niiden alkuperästä, valikoima oli valtava enkä tiennyt minkä tarjouksen perään olisin lähtenyt. Kaikkein isoimmat näytteilleasettajat kiersin, samoin kun paljut ja laiturit ja sen sellaiset.

Tutkin pienempiä messuosastoja, ja ilahduin kun löysin etsimäni. Hyötykasviyhdistyksen nurkkaus oli todella ruuhkainen. Siellä katselin  erilaisia maanpeitekasveja ja ostin ajuruohon eli timjamin siemeniä.

Sitten löytyi pieni nurkkaus jossa kaikki oli jotenkin houkuttelevan epästailaten esillä. Sieltä mukaan tarttui pieniä timjameja, sitruuna ja joku punertava, nimi jo unohtui. Nämä kuulemma voisi passata noihin pihan rinnekohtiin maanpeitekasviksi. Sanoi että harson alle voisi jo laittaakin maahan, mutta taidan venyttää aikaa viikolla kun en ole vahtimassa Laitan sitten niitä siemeniä taimien väleihin.

Muutamista suomalaisista Bokashikompostoinnin jälleenmyyjistä löysin yhden. Kuudessa viikossa ruoka muuttuu lautaselta mullaksi hapattamalla. Japanilainen 80-l. keksintö joka on täysin haitaton ja sivutuotteena syntyy lannoitetta. 

Tätä etsinkin. Ja hyvä oli tarjous. 2kg 20€. Koko viime kauden pärjäsin kilolla.

Taimimeiningit, kevät 2

Vuosi sitten puutarhamessuilla katselin myynnissä olevia juurakoita ja mietin että paljon on edessä ja että mitäköhän noille kuuluu tehdä. Vuosi on kulunut totaalisen hurahduksen merkeissä. Ehkä sopivassa elämäntilanteessakin, on kapasiteettia aloittaa uusi mökki/puutarha/piha/taimi/hyötyviljely -harrastus.

Aina kun on alkanut uusi vaihe pihalla olen joko lukenut/selvittänyt/kysellyt tai sitten vain hutkinut menemään, ehkä nk. common sensellä.

Nyt kasvamassa on taas chilit ja tomaatit, pari sanaa niistä. Ja kolmannen vuoden parvekepelakuista joista otin pistokkaita ensimmäistä kertaa.

Aurinkoisimmalla ikkunalla alkaa olla ahdasta, lisäratkaisuja täytyy miettiä. Pikkukasvarissa kasvaa miljoona tomaatin alkua, hujahti vähän liian pitkäksi ennen koulimistakaan kun olivat vähän ikkunan reunan alapuolella. Eiköhän ne siitä kun istutan uudelleen syvään, varmastikin maitopurkkiin. (Ehkä kestän vaikka on rumia).

Alahyllyllä kolmesta viime kesän chilistä yksi joka piti katkoa tapiksi ja rahapuu joka piti pelastaa.

Tällainen amppeliviritys syntyi, ja alinna hujahtanut pelargonia jota olen usean vuoden ajan kiduttanut.

Mahtava jättiruukku sai vähän salaojaa ruukunsiruista

Katkoin nivelien kohdalta noin kymmensenttisiä pätkiä, osa vain 3, ja poisti kaikki muut lehdet paitsi noin kaksi ylintä. Dippasin kaikki pistokkaan tupet kaneliin, jostain luin että on kasvuhormoni kasveille. Nyt nämä ovat olleet toista viikkoa mullassa ja liputan jo onnistumisen puolesta.

Siemenpussit ovat sen verran edullisia, etten millään malta niitä säästellä, ja sitten  on valtavat määrät taimia, enkä millään raaski niitä hävittää. Katsotaan nyt sitten, hyvät mahdollisuudet olisi näiden osalta satoon siis ja ehkä muutama liikenee jaettavaksi.

Viime vuonna tein itse taimipotit paperista ja ensimmäinen satsi  homehtui. Veikkaan että ne olivat mm. liian lähellä toisiaan ja liian kosteita. Nyt olen kylvänyt muovikippoihin. Multa on kylvömultaa, pelargonioiden pistokkaat saivat puolet mustaa multaa ja puolet kylvömultaa.

Kaikki taimet ovat itäikkunalla, ehkä hiukan niukahkossa valossa. Kasvilamppu voisi auttaa asiaa.

Toisten sirkkalehtien jälkeen koulin chilit isompiin saviruukkuihin ja nimet kirjasin katuliiduilla. Ihan varmaksi en muista mitä kahta lajiketta ostinkaan, täytyy vertailla satoa kuvaukseen. Olen ostanut kaikki siemeneni Hyötykasviyhdistyksen puodista joka on aivan ihana paikka kera mahtavan palvelun.

Ilokseni huomasin että siellä myydään myös Bokashi -kompostointitarvikkeita, se on aivan huipputapa saada nopeasti multaa. Siitä toisen kerran ja ajan kanssa. Ehdin koko kesäkauden loppusyksyyn asti kokeilla ja kehittää omat Tuomelan systeemit sille.

Mainoslehtisestä huomasin lavakauluksille suunniteltuja harsokupuja, lavan päälle ruuvattavia saranaikkunoita ja tukisäleikköjä. Joo, ne tarvitsen ehdottomasti, ja ehä huomisen visiitiltä Puutarhamessuille löytyy joku muu vinkki vitonen......kasvatan kierroksia....kohta lähtee....lapasesta taas!

Hiiret & mullantuoksu

Hiiri / hiiret haastavat. Kaksi papanaa puusohvalla, kaksi keittiössä. Allaskaapissa ei merkkejä murtautumisesta, sen sijaan ovenraosta on alkanut paistaa aurinko (vanha talo, kaikki vinksin vonksin, eri asennossa kesällä kuin talvella). Oven alaraossa  vähän pulleampi kolo jota nyt epäilen.

Väliovet tiukasti kiinni (niin tiukasti kuin menee), ja jos peetä on vain eteisessä, on murtoreitti vahvistettu. Siispä en jäänyt yöksi. Olin yksin, ja tasan tarkkaan valvoisin koko yön odottaen että herra/rouva hiiri tulisi moikkaamaan. Yksi asia lisää joka on tästä lähtien miehen vastuulla. Loukut, ja niistä huolehtiminen. Kissat, tervetuloa myös kylään!

Sen sijaan että olisin jäänyt yöksi, jäi seitsemän tehokasta tuntia aikaa. Syksyn lehdet kukkapenkeistä pois, kivireunusten alta etananmunat veks, (muutaman alta löytyi esiintymät, kannattaa kurkkia kivien alle. Kirkkaita läpikuultavia palloja).

Etupihan savilillun muotoilua tulevia pohjatöitä varten, haen vielä vähän pihan muotoa, mistä perennapenkin alkaisi, tehdäänkö askelmia ylätasanteelle vai ei.

Naama aurinkoon, olut, mullantuoksu, hiki, selän oikaisu, tästä se alkaa, aktiivisin pihanmylläyskausi. Alkuja löytyi kiitettävästi, raparperia, maahumalaa ja valikoima sipulikukkia, en tarkalleen muista mitä kasvaa missäkin, mutta innolla odotan!

Aarteiden aarre

Monella tapaa. Aina voi kysyä kumman kantilta katsottuna oli kannattavat kaupat, myyjän vai ostajan, mutta nyt kyllä jäi mehusteltavaa koko illaksi. Yritän kertoa tunnistamattomasti, en tunne kauppiasta, enkä viitsi kysyäkään julkaisulupaa, joten siksi ei tämän tarkemmin. Olen etsinyt vanhaa vesisaavia mökille, ja eräästä nettimyyntipalstalta löytyneestä koitettiin sopia molemmille osapuolille sopivaa noutoaikaa joka mm. myyjän lomamatkan vuoksi keskeytyi pariksi viikoksi ja niin edelleen.

Ajattelin laittaa viestin, että antaapa olla koko saavi. No, hän otti yhteyttä, sanoi että täällä ollaan, vieläkö kiinnostaa.

Kyllä. Ajoin pihaan jossa ikkunat on rikki ja osaan monista huoneista piti varoa astumasta. Paikan historiasta kerrottiin pieniä palasia. Vaatekomeroissa oli joitain vaatekappaleita, verhot osassa ikkunoita, ja jäljellä kaikkea arvotonta, juuri minun aarteiksi sopivia. Lattialla oli kyltti jossa sukunimi. Sama kuin tien nimi. Heitteille vuosikymmeniksi jääneen huvilan historia aukesi muutaman hakusanan avulla, ja voi että, olen hurmiossani! Nyt tiedän kenen valtava hallivalaisimen luuranko mitä todennäköisimmin alunperin on ollut. Ja mitäkö löytyi sen vesisaavin lisäksi? Peräkontillinen tavaraa jotka kuurasin kylppärissä mäntytolulla ja vein parvekkeelle kuivumaan. Ja aivan naurettavaan könttähintaan. Ja aika hauskoin kaupantekijäisin. Komeron ovesta tuumasin, että olisipas hauska pukkipöydän levy. Senhän sitten sai ruuvaamalla irti, samoin kuin superkauniit patinoituneet vaatekoukut. Olin ajatellut hakea lisää ruskeita perusruukkuja samalla matkalla kaupasta, no niitäkin löytyi parin erityishienon lisäksi. Tässä koko löydöstä kuva, aarteita -sivupalkin takana enemmän. Ah. Huokaus. Vanha on niin kaunis. Kiitos, jatkan tavaran tarinaa mieluusti.

Kuparisaavi on alhaalla oikealla. Se mitä lähdin hakemaan. Painava kuin mikä. Lisää kuvia ja pari romubonusta aarteet -sivun takana. Keskihyllyn poron pääkalloon olen syytön, lapsen löytö Lapista, tuli kotiin yöjunalla.

Hiljaista tietoa, hiirihyökkäys ja himopuunausta

Mummi täyttää 90 vuotta. Uskomattoman paljon. Vuonna 26 hänen vanhempansa olisivat voineet muuttaa Tuomelaan heidän vanhempiensa rakennettua mökin 15 vuotta aiemmin. Huikeaa. Samoin mietin tulevaa. Jos tämä mökkeröinen pysyy pystyssä, niin meidänkin aika täällä on vaan pikku läntti. Olemme nyt noin 40 vuotiaita ja jos viihdymme täällä vaikka kolme vuosikymmentä, niin talo on edelleen ihan mahdolliset 145v. vanha. Tätä kaikkea taivastellessa olen ajatellut mummiani ja ajatellut asioita hänen perspektiivistään.

Kun nyt ostin oman äitinikin käyttämän poresaippuan ja aivan rentoutuakseni nuohosin sen kanssa joka nurkan puhtaaksi, kiittelin sitä että olen voinut tehdä muutakin. Opiskella pitkään ja hartaasti sekä määritellä itse millaiseksi naiseksi haluan kasvaa. Tietenkin muiden vaikutuksen alla. Kuten vaikka mummin joka opetti niistämään tienposkeen tai söi aina viimeiseksi!!! vielä ollessani lapsi. Niin kauan kuin muistan olen istuttanut mummin pöytään ja palvellut häntä todellakin vuorollaan. Hän on saattanut tehdä kaiken kuitenkin aivan mielellään, omana tehtävänään. Ehkä myös ainoana vaihtoehtonaan, ainakin opiskelujen suhteen, sota-aikana.

On vaikea koskea mihinkään mikä on katsellut jo paljon kauemmin maailmaa kuin minä. Tohdin kuitenkin rapsutella makkarin palkkien repeilleet paperit pois. Aluksi ajattelin ottaa kaiken pois ja jättää tumman hirren näkyviin. Kuitenkin, kun alta paljastui E:n viiden vuoden takaista sanomalehteä liisteröitynä ja sen alla tuntemattoman n. 50-l. eläneen henkilön sanomalehtiä, päätin toki jatkaa samoin. Vähän kehtasin miettiä koko paperoimista, mutta varmaan se liittyy siihen että vintillä on alimmaisena paperi kanssa...

Keitin vehnäjauhoista liisteriä ja  paperiksi kävi mummin kukan suojapaperi. En jättänyt merkkiä itsestäni seuraavalle rapsuttajalle. Ainakin alta paljastuu historia. Kahden paperin alla ainakin kaksi eriväristä hilseillyttä öljymaalikerrosta.

Kun silittelin papereita lopuksi käsin ajattelin mummin kauniita silkkipaperisen ihon peittämiä käsiä. 

Ai niin ja se hyökkäys. Allaskaapissa oli papanoita, voihan noita! Siivosin, tilkitsin viemäriputken suuaukon muovipussilla ja alumiinifoliolla ja käskin hiirten painua hiiteen. Toivottavasti meni perille, eivätkä koskaan tule peremmälle.

Kevätkuumetta ja kutinaa

Jouluruusuista toinen selvisi. Hienoja alkuja pukkaa, ja nyt täytyy  vaalia jotta pääsisi maahan saakka. Juottolaitteensa avulla se oli hörpännyt pullosta melkein puolet. Toimii siis. Ehkä juomista voi vähän säädellä, sitäkin kuinka syvällä se mullassa on.

Nyt kun pihaan en vielä pääse, ja nikkarointihommia en osaa aloittaakaan, on mulla mökillä paljon verkkaisia hetkiä. Istuskelua ja tuumailua. Millään en malttaisi odottaa kevään etenemistä rauhassa, vaikka juurikin ihaninta taitaa olla tämä kutkutus. Siispä odotellessa päätin alkaa saman kalenterin täytön uudelleen, vain viikkonumeroita noudattaen. Arkipäivät noin niinkuin suunnilleen oikeille paikoilleen. Mulla oli viime vuonna käytössä luonnontapahtumia esittelevä vuosikalenteri vain mökin asioille, ja toki siellä on nyt paljon tyhjää tilaa. Luulisi sinne muutaman vuoden mahtuvan. Näin voin aina verrata mitä mihinkin aikaan tein. Ensimmäinen merkintä oli talokatselmuksen jälkeen tammikuussa 2015.

Löysin uuden leipälautasen jonka kuviointia pidän erityisen kauniina. Löysin myös uudet pihatossut, sulautuvat maastoon...

Linnuille kodit ja uudet sadevesitynnyrit

Jovelan talopäiväkirja -blogin vinkkaus hyvistä sadevesiämpäreistä osoittautui mieleisimmäksi. Olen varmasti puoli vuotta etsinyt sopivimpia, ja tässä toinen poseeraa. Kotimainen, uusiomuovia, vetoisuus 150 litraa. Ja verkko suojaa roskilta ja hyttysen munilta. Tarkoitus on hankkia sadevesikourut sitten joskus. Toistaiseksi mennään näin, ja tuossa lähellä on paljon vettä juovia kukkia, on kiva kantaa läheltä mieluummin kuin kaukaa. Molemmilla pihan kulmilla olikin saavit, mutta sellaiset kauheat. Kadun puolella ei ole edes rännejä! Nekin luvassa tulevaisuudessa. Kyllä sitä voi pienestä ihminen iloita.

Juuri tältä kohdalta on lähtenyt paljon maata pois, jännää miten se mihinkin vaikuttaa. Onnistuivatko kaadot, mahtaako talo hermostua.

Ja toinen mieltä vaivannut asia tuli hoidetuksi. Löysin kaksi kivan harmaantunutta linnunpönttöä uusille pesäkoloa etsiville vastarakastuneille. Tärkeä kriteeri oli tuo pohjan aukeavuus, jotta pöntön voi aina tyhjentää vanhoista roskista. Alakuvassa näkyy tontin ainoa vanha lintujen koti, joka ei todellakaan aukea mistään, ties mitä pitää sisällään. Lähemmin kun katselin niin sieltä pilkisti kauralyhteen palasia, on kelvannut, kiva niin. Toinen pönttö meni aika lähelle näitä kahta, nyt voimme katsella mitä tapahtuu. Aamulla asunnonnäyttö/talonvaltausaikeet näyttivät jo starttailevan. 

Huom. huikea kiinnitystekniikka...

Pienen mäennyppylän takaa, aamulenkiltä palatessa on aina ihana kiertää pihaan!

Jääpuikkoja, pitsiä ja jälkiä lumessa

Mitä mietin viikonloppuna? Haikeutta ajan kulumisesta ja lapsen kasvamisesta. Hän kulkee meidän mukana enää lyhyemmän aikaa kuin tähän asti, sitten pitää antaa siipien kantaa. Nyt olimme kahden mökillä.

Sitten mietin jääpuikkoja joiden pitäisi olla huono juttu. Kävellessäni katsoin kattojen harjoja, ja kahdeksassa kymmenestä oli jääpuikkoja. Meillä ne on ihan samannäköisiä niin lämpimässä päärakennuksessa kuin kylmässä piharakennuksessa. Luulen että säiden voimakas vaihtelu on tällä kertaa syyllinen, en ala päättelemään tämän perusteella vielä mitään.

Mietin ystäviäni, suuria uutisia joista kaikki iloitsemme. Uusista sovelluksista joiden avulla yhteydenpito tulee lähelle ja arjen voi jakaa välittömästi toiselle puolelle palloa.

Sitten mietin aikakäsitystäni joka saa minut luulemaan että olen puolta nopeampi. Pitsien ompeleminen käsin verhon reunaan ei viekään hetkeä, ja siksi piti lähteä kiireellä. Nyt ne täytyi ripustaa pitsistä tankoon joka on ehkä vähän nurinpäin, mutta tulipa lisää pituutta. Kauemmin kesti kuitenkin sillä joka ne on käsin virkannut.

Löysin myös kauniita pikkupeilejä. On ihanaa kun voi kulkea päivästä toiseen juuri peiliin katsomatta. Välillä on kuitenkin syytä, ja nämä sijoittuivat strategisiin paikkoihin, hampaidenpesupaikan sekä eteisen naulakon tuntumaan.

Ja vielä, vaikka kolaaminen oli kivaa ja piha on kuin postikortista, mulle tämä talvi saisi jo riittää. Kevättä odottavat kukat joutuvat olemaan kärsivällisiä. Ehkä kahden viikon kuivuus ei ollut liikaa jouluruusuille. Upotin veteen ja jätin nyt tuon imukkeen kanssa ikkunalle. Vähän hassun näköinen, katsotaan päättyykö penkkiin asti. Juuri nyt mietin mahdollisia tulevia elämäni ensimmäisiä sipulikukkia ja jaksan ehkä kuitenkin odottaa loskan ja roskan ohi.

Lumi kuitenkin suojaa ihanasti omaa paikkaa, jos joku olisi kävellyt ovelle tai pihalla ympäriinsä, olisi se armottomasti paljastunut koskemattomassa hangessa. Sen sijaan monen sorttisilla pikkujalkaisilla on ollut rauha vipeltää. Jäljet eivät kuitenkaan antaneet ymmärtää kenenkään niistä asuvan talossa tai talon alla. Kamera ei kulje koko aikaa matkassa, siksi ei tullut kuvaa jäljistä tai kauniista jääpuikoista.