Kaverikimara

Kutsuin ystäviä lataamaan akkuja. Pilkkomaan puita, syömään hyvin ja päivittämään kuulumisia. Ja näin todella teimme. Aamusta iltaan. Kahden tunnin saunoja ja lumessa dippailua. Suola-, ja kahvinaamioita ja ihania voiteita. Uusia ja vanhoja ystäviä. Kyllä, lumisen maiseman keskellä olo voimaantui ja antoi hyvän alun uudelle viikolle. Valon määrä on selvästi lisääntynyt, varovainen katse suuntaa kohta kevättä. Se on paljon lähempänä kuin oli syyskuussa.

Joulusta vielä

Tuomelan toinen joulu sujui varsin mainiosti. 50 neliön huushollissa nukkui kuusi aikuista, yksi lapsi ja kaksi koiraa. Perinteistä, rauhallista, ja tällä kertaa edes uunit eivät temppuilleet. Kuvassa näkyy liitumaalattu uusi muuri, josta tarkemmin tuonnempana. Hyvä oli olla meillä jokaisella. Syksy ja huseeraus verotti sen verran että alkanut viikko on mennyt kertakaikkisen verkkaisesti, joulupäivityskin tuli varsin viiveellä. Vielä pari päivää pesimistä ennenkin on aika tomuttaa joulu pihalle.

Me aina leikitään että tämä neiti on vanha rouva Tuomelan kaupunkiserkku, tässä kuvassa asiaankuuluvan loisteliaassa ympäristössä. Kuva on kirpputorilöytö jossa on Daniel Nyblinin mustekynäsigneeraus.

Linnuille löytyi mainio lahja. Astioihin oli liimattu reunaan lusikka seisomalaudaksi ja sisällä oli siemeniä ja pähkinöitä kookosrasvassa. Pari päivää meni että linnut uskalsivat lähemmäs. Nyt pari talitiaista on käynyt testaamassa ravintolan.

Mustan joulun jälkeen tuli melkein heti valkoinen maa. 

Satoa

Tuomela kiittää hoitajaansa. Vadelman viimeisin satolukema jäi 15! litraan. Luulen että litran verran jäi keräämättä. Niitä sai syödä kahmalokaupalla, viimeksi eilen kasana läksiäisletun päällä. Vaikka vadelman ala pieneni useita neliöitä, on plantaasia hoidettu ehkä enemmän kuin hetkeen sitä ennen. Syksyllä heitin parit tuhkasatsit juurille ja keväällä perkasin kuolleet varret. Vadelmallahan on monivuotinen juurakko, ja kaksivuotiset varret. Toisen vuoden marjomisen jäljiltä, oksa on kuiva ja napsahtaa irti oikein helposti, tulevan kesän oksa on sitkeämpi.

Herne on superhelppo viljeltävä. Sen voi suorastaan unohtaa paikallensa. Jos vain vähän tarjoaa apukeppiä että saa kasvaa tuetusti pidemmäksi. Pari litraa on saatu meidän pikku rivistä, ensi vuonna pitää laittaa enemmän.

Peruna meni maahan aivan luvattoman myöhään, viikkoa ennen juhannusta. Nämä viskasin tyhjään länttiin pihan sisääntulon kohdalle, vattupuskien rajalle. Kerran lapion multaa juurille ja epäilin koko touhun tulosta, mutta tällaisia söpöjä punastuneita sieltä nyt alkaa nousta.

Mustaherukkaa vaivaa äkämät. Huomasin keväällä silmuissa paikoin hassuja pallukoita. Äkämäpunkkeja voi koittaa vähentää nyppimällä pallukat poltettavaksi, mutta ainoa mikä oikeasti auttaa on kaivaa koko puska maasta ja polttaa. Samaan kohtaan ei saa vuosiin istuttaa uutta mustaherukkaa. Marjoihin ne eivät vaikuta, satoon kuitenkin vähentävästi. Viime vuonna keräsin vain muutaman litran, nyt kuusi. Harvensin syksyllä oksamäärää, ja koitan vielä ensi kesän yli, josko niitä silmuja jaksaisin nyppiä. Ehkä sitten huonoimmasta puskasta alkaen hävitystä ja vaikka ihan jotain muuta tilalle.

Mehumaijaa ei pitäisi kiehuttaa sisällä, tuli turhaan kauheasti kosteutta keittiöön. Varsinkin kun voisi keittää irtolevyllä ulkona lämpimässä kesäillassa. Aina ei hoksaa. Tuli kuitenkin ihanaa paksua tummaa mehua. Se käy meillä kaupaksi paremmin kuin marjat, vaikka vitamiineja menikin hukkaan.

Mäskistä tulee tällä kertaa mustaherukkalikööriä, sekin tekee kauppansa paremmin kuin hillo. Mäski odottelee purkissa sokerin kanssa terästystä. Valkosipulin itusilmuista tuli hieno kimppu ennen kuin se syödään.

Keittämisessä meni yömyöhään, ja hermo meinasi mennä grilli-illallisen, lettuläksiäisten ja mehumaijashown tiskejä tiskatessa. 

Olihan loma, 25 päivää paikoista parhaimmassa, kiitos vanha rouva Tuomela. Vähän nitkuttaa jo kun joutuu meitä suojaamaan ja kannattelemaan, mutta ainakin on elämää kun ovista rampataan, kuistin kynnyslauta antaa periksi ja ikkunoista puhaltaa kesäinen tuuli. Me ihmiset virkistyimme ja tulimme vielä vähän onnellisemmiksi. 

Perennapotti!

Lähellä olevan talon omistajat vaihtuivat. Lähdin hakemaan ilmoitettua karviaispuskaa ja emmin hiukan muistellen karviaisten tauteja. Päätin jättää karviaisen ja satuin kysymään pihasuunnitelmista. Että mitähän aikoo tehdä pihalla kasvaville perennoille. "Kaikki menee kompostiin, vie vaikka kaikki". Varmistelin, kysyin mahtaisiko mieli vielä muuttua ja niin edelleen. Mutta kun vastaus oli kovin varma, olin mielelläni osan kasvien pelastaja. Kasvit ovat noin kilometrin päästä, joten maa ja kasvuolosuhteet samat. Ihan varma en ollut mukana mahdollisesti muuttavista alivuokralaisista, joten päätin pestä juuret. Ja mikä mahtavinta, heidän pihansa rajautui virtaavaan koskeen. Parin tunnin urakan jälkeen sain kasvit autoon ja kotipihalle poseeraamaan ryhmäkuvaan.

Edessä joku oikein tuttu ja tyypillinen pensas, en tiedä nimeä. Ruusu, ruskoliljaa, pioni, kultapallo, malva, kuun?lilja, jotain toista sinikukkaista liljaa, paria erilaista vielä nimetöntä keltaista. Kun tulin pihaan huudahdin miehelle että et ikinä usko mitä tapahtui ja kerroin tarinan, hän suhtautuin kumman laimeasti, ihan kun tämä ei muka olisi ollut alkavan heinäkuun kokohohta!

Vielä muutama hikinen tunti ja kaikille löytyi uudet paikat. Ai niin ja varmaan kaikkein hienoin löytö, reidenkorkuiden tyrni, pullollaan marjan alkuja. Nyt oman pihan pikku Tarmolla on kova homma pitää huolta kolmesta tytöstä. Kahdesta omanikäisestä ja tästä yhdestä kypsemmästä. 

No niin, katsotaan miten käy. Kukkiviahan ei koskaan saa siirtää, isot sopeutuvat huonommin ja mitäs kaikkia ohjeita onkaan. Itse ajattelin noudattaa ahkeraa kastelusääntöä, ja nähtäväksi jää kuinka moni jää meille pidemmäksikin aikaa. 

Tämähän ei ollut ainoa perennapotti, toinen kävi viikko sitten kun ihana, ystävällinen ja antelias puutarhuri jakoi omista penkeissään vaikka ja mitä. Niistä ja näistä häkeltyneenä täytyy laittaa hyvä kiertämään jahka omani pääsevät leviämisen makuun. Voisin jatkossa nimittää näitä kahta paikkaa koskipihaksi ja järvipihaksi tulevia esittelyjä varten.

Nyt kun minusta on tullut vanhan talonhalaajan lisäksi puutarhahullu, on vaikea ymmärtää kuinka  joku ei osaa arvostaa edellisen suurta työtä. Siksi kai moni sanookin että vaikeinta olikin jättää juuri puutarha taakseen.

Juhannuksen parhaat palat

Pitivät sisällään pitkiä ihania hetkiä ystävien kanssa. Ilma oli paras mahdollinen, yltäkylläisyys vallitsi ja täytti asianomaiset.

Mutta kaikkein parasta oli kun melkein serkukset perustivat ravintolan. Laativat menun, järjestivät pihan, kokosivat grillin, tarjoilivat sekä valmistivat joka ikiselle parhaat lettuannokset ikinä. Kokin erikoinen oli muurinpohjalettu kermavaahdolla, mansikkahillolla  sekä nyrkinkokoinen jättivaahtokarkki sisään käärittynä. Kiitos keskikokoisille kokeille!

Juhannusvalmisteluja

sanoisi yksi ja tekisi sen mitä ehtii. Nyt kävikin niin että siivosin ja puunasin vauhtiin päästyäni aamusta iltaan, perjantaista sunnuntaihin. Perennahommia, uusia istutuksia, rikkaruohoja pois. Nurmikon leikkaus.

Välillä ruokaa (jos ei olisi ollut lasta ja lainalasta, olisin kenties yrittänyt oikaista). Höyry alkoi nousta päästä. Kaappien siivous, lehdet, kirjat, siemenpussit ja sensellaiset, saunan pesu lattiasta kattoon. Välillä vahingossa (kun en tarkistanut) aivan tyhmän pitkän matkan päästä olkien haku kasvimaan laatikoiden väleihin. Juuri mahtui neljä paalia henkilöautoon. Vaatteet, petivaatteet, lattioiden pesu, matot ulos, liinojen silitystä (inhoan silittämistä). Nopea kirppiskierros, koiran kanssa lenkille. Kuistin ja huussin pesu. Pihan kiveyksien ja kulkuväylän rakentamista.

Siinä vaiheessa kun ajattelin josko ehtisin vielä levittää loput kivituhkat, alkoi jo naurattaa. Vaan vaikka energiaa meni, sitä myös tuli. Mökki jäi mäntysuovantuoksuisena levähtämään torstaihin.

Kumoan aiemman ajatukseni kaapin pohjien siivoamisen järjettömyydestä juhlapyhinä. Sen sijaan suosittelen, jos yhtään huvittaa, niin nättiä tuli. Suunnittelin luonnonkukkia kaikkiin huoneisiin vaaseihin, mutta sepä jää ensi viikonloppuun, kun rakkaat perinteikkäät juhannusseuralaisemme saapuvat, nyt ensimmäistä kertaa Tuomelaan. Hyvin todennäköisesti loilottelemme looppina (joku aloittaa jostain kohdasta, vähintäänkin hyräilee), ja ainakin kertaalleen yhteislauluna:

Juhannus on meillä herttainen,
Kirkas taivas on sininen.
Pirtti on jo pesty puhtoinen.
Pihamaakin laastu on.
Koivujen lehvät portailla huiskii,
Kesän juhlasta pihlaat kuiskii,
Metsiköstä kielot kannettiin,
Sinikukat huoneisiin.

Arkityönsä väki lopettaa,
Kaikki iltaa jo odottaa.
Kalliolle kokko kohoaa,
kunhan yö nyt ennättää.

Sielläpä silloin laulut ne soivat,
Suuret, pienet karkeloivat.
Räiskytellen kokko palavi,
Kesäyöhön sammuvi.
(Suomalainen kansansävel) 

Jospa ensi viikonloppu olisi loikoilulle, luonnonkukille ja yhdessäololle pyhitetty. 

Tuomela 1-v.

Meidän kautemme tämän vanhan mummon elämässä alkoi tasan vuosi sitten. Ajoin pojan kanssa auto täynnä tavaraa äitienpäivänä 2015 pihaan ja etsimme avaimet löylykauhan alta saunasta. En olisi uskonutkaan kuinka kaikki fokus vuoden aikana voikaan olla paikassa josta on jo tullut niin kovin tärkeä. Kuvista huomaa että remppaaminen on vähemmän tärkeää ja vapaa-aika ja tunnelmointi ensisijaista. Kyllä kannatti, vaikka välillä tuntuu ettei mistään mitään tajuta ja että paljon on kaupunkilaisilla opittavaa. Mutta kyllä sitä oppiikin, ehkä vielä niitä remppahommiakin. Ihan kauhean monta kuvaa, mutta koko vuosi kerralla. Kiitos!