torstai 7. huhtikuuta 2016

Taimimeiningit, kevät 2

Vuosi sitten puutarhamessuilla katselin myynnissä olevia juurakoita ja mietin että paljon on edessä ja että mitäköhän noille kuuluu tehdä. Vuosi on kulunut totaalisen hurahduksen merkeissä. Ehkä sopivassa elämäntilanteessakin, on kapasiteettia aloittaa uusi mökki/puutarha/piha/taimi/hyötyviljely -harrastus.

Aina kun on alkanut uusi vaihe pihalla olen joko lukenut/selvittänyt/kysellyt tai sitten vain hutkinut menemään, ehkä nk. common sensellä.

Nyt kasvamassa on taas chilit ja tomaatit, pari sanaa niistä. Ja kolmannen vuoden parvekepelakuista joista otin pistokkaita ensimmäistä kertaa.


Aurinkoisimmalla ikkunalla alkaa olla ahdasta, lisäratkaisuja täytyy miettiä. Pikkukasvarissa kasvaa miljoona tomaatin alkua, hujahti vähän liian pitkäksi ennen koulimistakaan kun olivat vähän ikkunan reunan alapuolella. Eiköhän ne siitä kun istutan uudelleen syvään, varmastikin maitopurkkiin. (Ehkä kestän vaikka on rumia).


Alahyllyllä kolmesta viime kesän chilistä yksi joka piti katkoa tapiksi ja rahapuu joka piti pelastaa.




Tällainen amppeliviritys syntyi, ja alinna hujahtanut pelargonia jota olen usean vuoden ajan kiduttanut.

Mahtava jättiruukku sai vähän salaojaa ruukunsiruista




Katkoin nivelien kohdalta noin kymmensenttisiä pätkiä, osa vain 3, ja poisti kaikki muut lehdet paitsi noin kaksi ylintä. Dippasin kaikki pistokkaan tupet kaneliin, jostain luin että on kasvuhormoni kasveille. Nyt nämä ovat olleet toista viikkoa mullassa ja liputan jo onnistumisen puolesta.


Siemenpussit ovat sen verran edullisia, etten millään malta niitä säästellä, ja sitten  on valtavat määrät taimia, enkä millään raaski niitä hävittää. Katsotaan nyt sitten, hyvät mahdollisuudet olisi näiden osalta satoon siis ja ehkä muutama liikenee jaettavaksi.

Viime vuonna tein itse taimipotit paperista ja ensimmäinen satsi  homehtui. Veikkaan että ne olivat mm. liian lähellä toisiaan ja liian kosteita. Nyt olen kylvänyt muovikippoihin. Multa on kylvömultaa, pelargonioiden pistokkaat saivat puolet mustaa multaa ja puolet kylvömultaa.

Kaikki taimet ovat itäikkunalla, ehkä hiukan niukahkossa valossa. Kasvilamppu voisi auttaa asiaa.

Toisten sirkkalehtien jälkeen koulin chilit isompiin saviruukkuihin ja nimet kirjasin katuliiduilla. Ihan varmaksi en muista mitä kahta lajiketta ostinkaan, täytyy vertailla satoa kuvaukseen. Olen ostanut kaikki siemeneni Hyötykasviyhdistyksen puodista joka on aivan ihana paikka kera mahtavan palvelun.

Ilokseni huomasin että siellä myydään myös Bokashi -kompostointitarvikkeita, se on aivan huipputapa saada nopeasti multaa. Siitä toisen kerran ja ajan kanssa. Ehdin koko kesäkauden loppusyksyyn asti kokeilla ja kehittää omat Tuomelan systeemit sille.

Mainoslehtisestä huomasin lavakauluksille suunniteltuja harsokupuja, lavan päälle ruuvattavia saranaikkunoita ja tukisäleikköjä. Joo, ne tarvitsen ehdottomasti, ja ehä huomisen visiitiltä Puutarhamessuille löytyy joku muu vinkki vitonen......kasvatan kierroksia....kohta lähtee....lapasesta taas!

2 kommenttia:

  1. Mieletön taimitehdas! :) Täällä alkaa tuntua vähän samalta; vaarana on koko kodin muutuminen vähitellen kasvihuoneeksi… Ihan noin pro en tosin vielä ole :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prosta kaukana, mutta nyt kyllä tuntuu että puutarhanhoito voisi olla mun juttu. Varmaan kun on kaupungissa kasvanut ja pakkokitkemiseltä välttynyt, niin touhu maittaa. Muakin kinnostaa millainen se sun muinainen kukkapenkki on. Kohta pukkaa maasta taas ihmeteltävät!

      Poista