Aarteiden aarre

Monella tapaa. Aina voi kysyä kumman kantilta katsottuna oli kannattavat kaupat, myyjän vai ostajan, mutta nyt kyllä jäi mehusteltavaa koko illaksi. Yritän kertoa tunnistamattomasti, en tunne kauppiasta, enkä viitsi kysyäkään julkaisulupaa, joten siksi ei tämän tarkemmin. Olen etsinyt vanhaa vesisaavia mökille, ja eräästä nettimyyntipalstalta löytyneestä koitettiin sopia molemmille osapuolille sopivaa noutoaikaa joka mm. myyjän lomamatkan vuoksi keskeytyi pariksi viikoksi ja niin edelleen.

Ajattelin laittaa viestin, että antaapa olla koko saavi. No, hän otti yhteyttä, sanoi että täällä ollaan, vieläkö kiinnostaa.

Kyllä. Ajoin pihaan jossa ikkunat on rikki ja osaan monista huoneista piti varoa astumasta. Paikan historiasta kerrottiin pieniä palasia. Vaatekomeroissa oli joitain vaatekappaleita, verhot osassa ikkunoita, ja jäljellä kaikkea arvotonta, juuri minun aarteiksi sopivia. Lattialla oli kyltti jossa sukunimi. Sama kuin tien nimi. Heitteille vuosikymmeniksi jääneen huvilan historia aukesi muutaman hakusanan avulla, ja voi että, olen hurmiossani! Nyt tiedän kenen valtava hallivalaisimen luuranko mitä todennäköisimmin alunperin on ollut. Ja mitäkö löytyi sen vesisaavin lisäksi? Peräkontillinen tavaraa jotka kuurasin kylppärissä mäntytolulla ja vein parvekkeelle kuivumaan. Ja aivan naurettavaan könttähintaan. Ja aika hauskoin kaupantekijäisin. Komeron ovesta tuumasin, että olisipas hauska pukkipöydän levy. Senhän sitten sai ruuvaamalla irti, samoin kuin superkauniit patinoituneet vaatekoukut. Olin ajatellut hakea lisää ruskeita perusruukkuja samalla matkalla kaupasta, no niitäkin löytyi parin erityishienon lisäksi. Tässä koko löydöstä kuva, aarteita -sivupalkin takana enemmän. Ah. Huokaus. Vanha on niin kaunis. Kiitos, jatkan tavaran tarinaa mieluusti.

Kuparisaavi on alhaalla oikealla. Se mitä lähdin hakemaan. Painava kuin mikä. Lisää kuvia ja pari romubonusta aarteet -sivun takana. Keskihyllyn poron pääkalloon olen syytön, lapsen löytö Lapista, tuli kotiin yöjunalla.