Pihahommia

Tuumaankin niin, että pihahommat jatkuvat pääasiassa pääsivulla, siellä kalenterinäkymästä voi kurkkia otsikon nimellä. Tämähän muuten venähtää kovin puuduttavan pitkäksi skrollattavaksi. Sillä pihahommia piisaa.

15.6.2015

Nämä eivät kauaa enää kuki. Voi kumpa tähän saisi tuoksunkin talletettua! Kuvien laatu on kehno, muuta viis siitä.









17.5. 2015
Etupiha; tiukkaa savimaata. Sateella mutavelliä. Osa pihasta kohoumassa, paljon kastematoja. Se taitaa olla hyvä asia. Se on huono, että routa nostaa pihaan varmaan vielä kauan aarteita, samperin pihatunkiomoskaa. Siivosin monta jätesäkillistä epämääräistä maa-ainesta puskien keskeltä ja vanhan vajan paikalta.


Elämämme ensimmäinen puukuormatilaus täytyi taltioida ja tallettaa!


Mojito-mintuille varatut laatikot...



Puretun vajan paikka; näyttää syreenimajalta, eikö?

15.4.2015

Luulen, ettei kasveista tule pula, päinvastoin olemassaolevien karsimisesta. JOKA puolella jotain puskaa tai puuta. Edellisiin listauksiin lisäyksenä 2 vaahteraa, valkoherukka, pari nimeämätöntä pensasmaista kasvia ja paljon vanhoja perennoja. Sellaisia joita siellä on jo ollut valmiina, ja sellaisia joita E on sinne siirtänyt. Eli kukkia en mietikään tällä haavaa. Kun ensin selviän syreenihumalasta, alkaa ruusuhuuma.


Raparperi kurkkii jo, samoin valkosipulit ja ilmasipulit. Olinkin aivan huonona valkosipulin hitaudesta, vaan sitäkin siis kohta luvassa! JEE!


Sen niistä ihanista kasvavista. Tontin laidat on tietysti ollut vuosikymmeniä tunkiona, ja nyt kun kesäkanala (entinen mikälie varastohökkeli) on purettu, sen takaa löysin jo nämä. Vanha oluttölkki, sammaloitunut lääkepurkki sekä timantin muotoinen lasinpala. Täytynee ruveta dokumentoimaan kaikki maakerrokset mitä myllätään, ties vaikka muoviroskakerrosten alta löytyisi joskus vanha kenkä!


6.4.2015
http://hidastaelamaa.fi/2015/03/6-tavanomaisesta-poikkevaa-vinkkia-puutarhasi-hyvinvointiin/

Kas, tämähän kuulostaa hyvältä. Joidenkin kasvien kuuluu kasvaa luonnostaan toisten rinnalla, kuten nokkosen herukoiden alla. Rikkaruohot ei olekaan vihollisia, ja pissapaikoista nyt olekaan niin väliksi...
Myrkyistä en kyllä välitä, ja hyvä jos syksyllä saa jättää lakaisematta. Tämä on mun juttu!




Taimiviljelmäni meni jo kertaalleen vaihtoon, tai siis nuo ruukut. Kasvihuoneboxissa ei sitten ollutkaan, ehkä, tarpeeksi ilmaa, vaan liikaa vettä. Pinnalle ja reunan ja taimiruukkujen väliin tuli ainakin kanelihometta. Vaalean rusehtavaa ja pölisevää, ilmeisesti kuitenkin vaaratonta taimille. Kuorin homeen veke, ja pidän nyt luukkua auki, mutta asia jäi vaivaamaan ja pyörittelin uudet ruukut kaavapaperista, joka on kuin silkkipaperia. Tällä kertaa revin pohjalle munakennosilppua ja siirsin jo itäneet ja kenties kohta itävät multapaakut varovasti uusiin.



Vasemmalla survival chili, ja tänään kylvetyt kiinansipulit, jotka ei mahtuneet kasvilaatikkoon muhimaan.


Ensin ekat 9; kirsikkatomaatteja, keskellä 9 vielä mustana pinaattia, viidessä seuraavassa tomaattia, ja oikeassa reunassa neljässä chiliä. Tomaatit jo hyvin pinnalla, muita odotellaan vielä!

Tässä vielä muistaakseni tulevina vuosina ekat hankinnat Hyötykasviyhdistyksen siemeniä;

Chilipippuri (Apache, kylvetty 30.3. (Lisäksi yksi helmikuinen koiran hampaista selvinnyt))
Uudenseelannin pinaatti, kylvetty 30.3.
Tomaatti, (Gardens delight, kirsikkatomaatit, sekä Tanskan vienti, kylvetty 30.3.)
Kiinansipuli, osa  kylvetty 6.4.
Punajuuri (Detroit 2), lehtisalaatti (black seeded simpson ja Lollo rossa), kähäräpersilja, tilli (tetra), sinappikaali/rukola, avomaankurkku, retiisi, lehtikaali(Red russian), kaskinauris (Enon kanta), pensaspapu (Purple Teepee), ruohosipuli (Schmit), porkkana (Early Nantes)

Siemeninä vielä hankittava; korianteri ja rosmariini.

Ja myöhemmin taimina/idättämällä potut, sipulit ja mansikat, nam!

Kasvua odotellessa, ihana pääsiäinen takana!





23.3.
Viljelyhaavelista, täydentyy...

Yksivuotiset;

¤ Valkosipuli, punasipuli.

¤ Porkkana, punajuuri, peruna, retiisi, lanttu

¤ Pinaatti, lehtisalaatti, lehtikaali, rucola

¤ Kukkakaali, parsakaali,

¤ Tilli, basilika, korianteri, rosmariini

¤ avomaankurkku, tomaatti

¤ chili

Monivuotisia?;

¤ piparjuuri, ruohosipuli, persilja, oregano, minttu, maa-artisokka, inkivääri

Taitaa olla viisainta ostaa tänä ensimmäisenä keväänä kaikki valmiina taimina...? Ainakin sillä perusteella, että koira tuhosi 12 chilin taimea jättäen henkiin vain yhden.

18.3. 2015
Piha on kuulemma aika viidakko, joo, alan uskomaan. Syreenithän on valtavia puita!
Tässä puolikuun muotoisen tontin pihamaata etelästä pohjoiseen. Pihahan on pieni, tontti 1000 neliötä, mutta kyllä se meidän parvekkeen voittaa!
Ja annas katsoa miten sen täyttää terijoensalavat!, kuusi, kataja, pihlaja, kaksi omenaa, syreenit ja kriikunat. Mahtaako mahtua sekaan?


Eteläisimmästä kärjestä. Talo jää oikealle. Vasemmalla vadelmat, oikealla Juhannusruusut. Kiitos pihakuvista E! Ja anteeksi nämäkin pyynnöt:).


Tämä suoraan kuistin edestä otettuna. Edessä potentiaalinen oleskelualue, joka puolella ympärillä syreeniä. Nyt en kyllä keksi mikä/missä on kriikunat.


Äskeisen paikan oikealta puolelta, piharakennuksen edustalta otettuna. Mitä jos tuosta vanhasta kanalasta tulisikin grillikatos ja jätettäisiin purkamisen sijaan pystyyn? Ja syreenejä, aina vaan lisää syreenejä! Ehkä niitä voisi siirrellä syksyllä aitaamaan tonttia ja katkoisi jo keväällä matalammaksi.


Vinon piharakennuksen takaa, mahdollisen ryytimaan puolta. Lavakauluskasvimaa.Vanhoja mustaherukoita, kaveriksi tyrnityttö ja poika, sekä pensasmustikat? Meillä on näköjään ikiomia pajunkissoja, näyttäisi jäävän rajan sisäpuolelle.


Sama näkymä piharakennuksen kulmalta pohjoiseen. Kapea kiilapiha johon paistaa koko päivän.
Mä olen sitten joskus tuolla keskellä kyykkimässä ja aina välillä havahdun tuosta vieressä vilahtavaan junaan...

5.3.2015
Kirjahyllystä löytyi vuonna 2003 lahjaksi saamani Yrttikirja. Kirjassa on hauskoja, jänniä tee se itse reseptejä ja vinkkejä puutarhan vuosikelloon, mitä milloinkin on syytä aloittaa. Ajattelinkin ottaa tämän opuksen ohjekirjakseni Tuomelassa touhuiluun.



Mutta, tuhannen taalan kysymys; kasvit lavakauluksiin, tuplana tai yksinkertaisena, vai perinteinen kasvimaa?

Kumpi parempi, puolensa molemmissa, mutta mistä tiedän kumpi sopisi meille parhaiten?
Täältä löytyi aika hyviä perusteita, ehkä valitsen nuo lavakaulukset.

https://vihreapuutarha.wordpress.com/2013/10/19/kohopenkin-perusteet/


Vielä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä miltä piha joskus voisi näyttää, tai miltä se edes näyttää ensi kesänä! Pihassa oli kanala, joka on nyt aitoineen purettu. Maassa ei tietysti nokkimisen jälkeen kasva mikään. Syreenejä on valtavasti ympärillä. Pitäisikö niitä siirtää ja rakentaa Ainola tuolle paikalle, lähelle kaivoa?

Ajatella! Meillä on nyt ikioma kivenlohkare syreenien juurella jolla istuskella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti