Omaa kantaa valkosipulista

Valkosipuli. Ihana, herkullinen ja helppo kasvattaa, vaan ei kyllä hätähousun hommaa. Olen alun perin ostanut hyötykasviyhdistyksen talvivalkosipuleja. Kukin kynsi tulee kuoria hyvin hellävaraisesti, ja siten että kynteen jää vielä pieni kuorikerros.

Ensimmäisenä vuonna kynnet istutetaan loppusyksystä, lokakuun vaiheilla leveämpi puoli alaspäin noin kymmenen sentin syvyyteen hyvin ravittuun multaan. Riippuu kasvatusalasta, jättäisin väliä vähintään 10 cm per kynsi. Joskus homma on jäänyt viime tinkaan ennen maan jäätymistä, hyvä olisi ehtiä vähän ennen, niin että kynnet alkavat juurtua. Kuulemma sekään ei niin haittaisi, vaikka jotain jo maasta alkaisi pilkistämään ennen talvea.

Muuta ei sitten tarvitse tehdäkään kuin odottaa rauhassa kevään tuloa, kastella ja lannoittaa kasvukausi, ja kun elokuussa varret alkavat kellastua, nostetaan sipulit maasta. Niiden ei kannata antaa olla maassa liian pitkään, muutoin sipulit alkavat irtoilla toisistaan.

JOS haluat vain oikein pulleita valkosipuleja, leikkaa kukkavanan heinäkuussa salaattiin.

JOS haluat kokeilla oman kannan kasvattamista itusilmuista, jätä kukkavana kukkimaan.

Toisena vuonna, taas loppusyksystä kun on aika laittaa kynnet maahan, voit tehdä omat rivit itusilmuille. Niille riittää muutaman sentin syvyys ja sama väliin. Koko kasvukauden penkistä pilkottaa ruohosipulia muistuttavat heinät, jotka elokuuksi kasvavat noin peukalon kynnen kokoisiksi, hyvässä lykyssä pulleammaksikin.

Ja kolmantena vuonna,  istutetaan solosipulit taas loppusyksystä maahan, odotellaan elokuulle, ja avot! neljäntenä vuonna saat monikyntisiä valkosipuleja jotka voit nimetä siten kun tykkäät.

Tuomelan kantaa on tullut nyt siis ensimmäistä kertaa.

Lisäys: Itusilmujen kanssä väkertäminen ei ole ollenkaan välttämätöntä, valkosipuleja voi kasvattaa vuodesta toiseen yksittäisistä kynsistä. Väkertäminen on paikallaan kun haluaa ihan omaa kantaa, eikä "klooneja".

Keltainen toukokuu

Vaikka tekee ja tekee, puuhaa ja punkee kaiken valveillaoloaikansa, ei toki ihan mutta melkein, saa vain melkein kaiken tarvittavan tehtyä. Ihanan harvinainen toukokuinen helle löi tahtia, silmut aukeilivat kilpaa toistensa kanssa ja tulppaanit päättivät kirittää ehtiäkseen äitienpäiväksi auki.

Viime kesältä jäi puitteet maalaamatta, ja nyt pitkän poutajakson alettua oli sen aika. Pesin pilkuttuneen vanhan maalipinnan puhtaaksi, annoin kuivua ja maalasin karmit, pielet ja kulmat Sateenkaarivärin petroliöljymaalilla. 

Kukkapenkit on nyt kaikki putsattu. Lähiheppatilalta haettiin palanutta lantaa ja levitettiin suurin osa pottupeltoon. Osa jäi kukkamullan ja bokashimullan kanssa sekoitettavaksi ja perennapenkkeihin levitettäväksi.

Syreenimaja tarjosi ihanan taukopaikan ja sai kuorikatetta juuristolleen.

Puutarhamultaa lisättiin kasvulaatikoihin ja umpikasteltuun multaan sain siemenet kylvettyä. Vasta kun meni porkkanat ja punajuuret vierekkäin, luin etteivät ne sovi pariksi. Harmi, katsotaan miten käy. Vähän pussinloppuja kukkapenkkiin myös.

Piharakennus sai talven pölyt harteiltaan ja mikä ihaninta, saatiin mitattua ja tilattua tarpeet AITAAN! Viimein haaveilemani projekti starttaa, saadaan suojainen oma puutarhapläntti, jossa koiraa voi pitää vapaana, taajamassa kun ollaan.

Kaikki vinkit aidanrakennuksen suhteen otan ilolla vastaan!

Satokirjanpitoa, osa 3.

Puolitoista viikkoa sitten keräsin paljon vihreää. Osa syötiin heti, ja osan päätin kuivata kotona pelleillä.

Tillin kukintoja ajattelin kuivattaa ja tehdä sitten tillillä maustettua öljyä.

Raa'at tomaatit keräsin kypsymään.

Valtavan kasan lehtikaalia pilkoin pellille.

Samoin mintut.

Ja loput tillit.

Ja kauhealla vaivalla silppusin satsin yrttimixiä. Ja miten kävi?

Vain jättimuovikassillinen timjamia selvisi, tein näteistä nipuista uudet verhot.

Ja loput kaikki menivät pahaksi. Osittain joku pelti onnistui, osittain joko väri lähti kokonaan tai lehdet tummuivat. Siitä harmistuneena nakkasin kaiken roskiin ja hiukan voivottelin.

Ja sitten mies (sienikärpäsen purema) osti kuivurin, ja keräsi kahdessa päivässä niin mahtavat sienisaaliit ettei enää harmitakaan. Jatkossa meillä kuivataan siis näin!

Satokirjanpitoa, osa 2.

Aivan älyttömän kiireisen ja työntäyteisen viikonlopun aikana piipahdin tietysti kasvimaalle katsomaan ketkä haluaisivat tällä kertaa mukaan matkaan. Ryhmäkuvassa hieno poseeraus.

Iloitsen valkosipuleista, itse kasvatetut ovat vaan niiin hyviä. Ja onhan se ihmeellistä että ne ovat lokakuusta asti kynsiään kasvatelleet. Vähän pieniksi jäivät minusta kuitenkin, ja noin 15 kappaletta keräsin. Muutaman annoin naapureille. Näitä pitää laittaa pitkä rivi tänä vuonna!

Punajuuria kilon verran.

Punaista pottua jonka nimi on nyt unohduksissa. Tätä jäi vielä kolmannes penkkiin.

Maistiaiseksi kolme isointa porkkanaa. Sen siitä saa kun unohtaa harventaa ajoissa. Saavat kasvaa kokoa vielä maassa. Kurkkuja tulee pari kerrallaan, saa nähdä riittääkö lämpö kasvattamaan vielä kaksi.

Jätin kaksi viikkoa sitten pienet kesäkurpitsat kasvattamaan kokoaan. Sen ne todella tekivät!

Yhtä tärkeää kuin minulle nämä omat vihannekset, on puolisolle kantarellipaikat, niitä ei voinut jättää kiertämättä! Näin on kyykkijän, kitkijän ja kuokkijan palkka lunastettu!

Satokirjanpitoa

Miltä kesän 2017 sato näyttää? Vuoden onnistujat ja ne joiden pitää vielä vähän petrata;

Tilliä tuli valtavat kasat, ja niinhän sitä siellä kasvaa vieläkin. Sen sijaan persiljaa saadaan kohta vasta ensimmäiset hyppyselliset...

Timo tykkäsi asua meillä, perunaa on nostettu kaikkiaan noin kolme kymmenen litran ämpärillistä. Mitä se onkaan kiloissa, en tiedä. Salaattia on omiksi tarpeiksi riittänyt hyvin. Lehtikaalin unohdin harventaa, aluksi syötiin harvennustaimia, varsinaisia lehtiä ei vielä lainkaan. Avomaankurkku päätti antaa meille kaksi nättiä kurkkua. Sienet ja metsämustikat ovat kuvassa hämäystä, niitä ei meillä kasva.

Timjamia on kahta tai kolmea lajiketta ja sitä riittäisi vaikka ravintolalle koko talveksi. Nipuissa kuivatut on kovin käteviä, niitä voi helposti murustaa ruokiin ja varret jäävät vain jäljelle. Minttu ja mäkimeirami eivät ole meillä toistaiseksi levahtaneet, aika vähän korjasin niistä satoa.

Aluksi vaikutti siltä että vadelma huilii tänä vuonna, mutta kyllä sitä saatiinkin kerättyä noin kahdeksan litraa.

Salottisipuli ei tainnut oikein tykätä savipedistään, vähän huononnäköisiä sipuleita nostin. En viitsinyt edes jättää kuivumaan vaan pilkoin pataan kaikki. Kesäkurpitsoita neljä, monta on vielä tulossa. Tykkään kerätä niitä aika pieninä, maku on silloin paras.

Näitä pottuja lajiteltiin vielä isoihin ja pieniin. Toinen lajike, söpö punainen peruna odottelee vielä nostoa.

Mustaherukka oli tämän vuoden yllättäjä. Kahtena aiempana satoa on tullut aika niukasti, ihan muutama litra vaan, ja ajattelin pensaiden jo ehtyneen. Ja nyt ne antoivat vähintään 15 litraa! Sen me keräsimme ja muutama litra jäi vielä puskiin. Mehua on viisi litraa pakkasessa ja marjoina muutama lisää. En jaksanut tehdä mehumäskistä mitään, siitä tuli vähän hukkaa.

Karviaisia sain talteen 3 litraa, siitä hillosta tuonnempana.

Ai Timo ei kuki...

olen odottanut uusia pottuja poimittavaksi vasta kukinnan jälkeen, ja kun sääkään ei ole ollut kovin ihmeellinen, olin unohtanut koko perunamaan. Jostain luin että varsinkaan Timo ei ole kukkijatyyppiä ja lähdin kaivelemaan. Nyt tiedetään mitä syödään lähipäivät!

Heinäkuun hommia puutarhassa

Keskikesän kurkkaus puutarhaan, kuinkas meillä sitä hoidetaan. Pahin puserrus rikkaruohojen kanssa on tehty, nyt pitää aika ajoin käydä kierros läpi, ettei piha ihan pahasti pääse levahtamaan.

Onneksi pidän kitkemisestä, siihen tulee suorastaan himo kun näkee takanaan puhdasta jälkeä. Paras apuväline kitkemiseen on haarukka, aivan ehdottomasti! Sillä saa sormiin jatketta ja terävyyttä, ja suurin osa irtoaa juurineen ja sen enempää maata kääntelemättä. Minulle meidän alle tuhatneliöinen piha riittää erittäin hyvin, jonkunlainen kokonaishallinta pysyy näin viikonloppukävijälläkin. Ja silti on vielä paikkoja jotka eivät kierrokseen kuulu vaan saavat toistaiseksi elää valtoimenaan.


Isommat puutarhajäte-erät pyrin kuskaamaan jäteasemalle jonne on matkaa muutama kilometri. Jätesäkillinen vihreää maksaa 50 senttiä. Pienet erät menevät pihan muutamaan eri paikkaan sijoitettuun kompostikasaan.

Multaa teen itse bokashikompostoimalla, ja sille on oma multatehtaansa. Tehtaan pohjassa on jyrsijäverkko, fermentoitunut keittiöjäte muhii mullan kanssa muutaman viikon ja on tämän jälkeen valmista maahan levitettäväksi. Huussitavara maatuu kauemmin ja loppusijoitetaan ei-syötävien juurelle kun sen aika on.

Mitä paremmin maaperä voi, sitä terveempiä kasveja kasvaa. Lannoittamatta ei mikään kukoista. Keväällä lannoitin maata Pollen parhaalla, juhannuksen tietämillä tein kanankakkakierroksen. Välillä kahvinpuruja, tuhkaa, kananmunankuoria, mutta pääasiassa bokashimultaa ja pissaksi kutsuttua laimennettua biojätteen suotonestettä. Osa lavaviljelmistä sai ruohokatteen ja pihassa on parikin kattilaa jossa nokkoskäyte on tekeillä.

Etanoita olen tavannut muutaman hassun verran. Tänä vuonna entistä vähemmän. Niiden osalta olen varuillani, ovat ilmeisen nopeita lisääntymään.

Vaikka nyt on ollut aikaa kiskoa syreenien juuriversoja ja harventaa ikipusikkoja, pyrin jättämään permakulttuurin hengessä kaikille eliöille tilaa. Ja sanomattakin lienee selvää ettei myrkyillä ole tontille asiaa.

Pyrin kouluttamaan kasvatit pärjäämään sillä vedellä mitä sataa. Kastelen järjestyksessä hyötykasveja ja sitten perennoja aina sitä mukaa kun pihan puolen sadevesitynnyreitä pitää tyhjentää.

Kolmas kesä, tuhat tuntia opiskelua, kaiken vapaa-ajan vanhoja taloja ja puutarhatietoa imien alkaa jo tuottaa tulosta. PALJON saa vielä opetella, mutta kiva kun ei tarvitsekaan olla aivan ulalla:). Kesä kiittää katsojaa, kaikki kasvaa silmissä!