Tai koska se nyt valmis olisi. Aluksi ajattelin että olisi kiva kun kuvien välillä olisi enemmänkin eroa ja perennapenkit Monet -maisesti kauniina väriläikkinä. Auringonkin pitäisi paistaa täydellisiä makeover kuvia ajatellen. No, näillä mennään nyt. Pihassa on vielä tekemistä tietenkin, ja molempiin sisääntuloihin tarvitaan lisää soraa. Kitkettävää on koko ajan ja vieläkin paljaita laikkuja, paikkoja uusille kukka-asukkaille.
Mitä siis tapahtuikaan?
Päätimme tehdä maanmuokkaustyöt aivan ensimmäisenä remonttihommanamme Tuomelassa. Siksi että maanpinnan kallistukset saadaan kuntoon, talosta poispäin. Näin sadevedet eivät jää talon olemattomien luonnonkivijalkojen ja matalan sokkelin harmiksi. Yhä edelleen sadevesien kanssa on tekemistä, kadun puolellahan ei ole rännejä ollenkaan. Eikä kyllä oikein mitään minne vesi valuisikaan...Pihan puolella saaveja tyhjennellään kukille, aina kun ollaan paikalla. Siltikään tilanne ei taida olla vielä ideaali, mutta nyt olosuhteet ovat kuitenkin paremmalla tolalla.
Marraskuun kuudes tulimme kello 23 mökin pihaan ja itku meinasi päästä. Ei siksi etteikö urakka olisi tehty niinkuin oli sovittu. Kauhean näköinrnhän paljas revitty maa on. Aamulla urakoitsija tuli vielä paikalle ja uusi urani pihasuunnittelijana alkoi kun tuumasin että saisi tuoda pari isoa kiveä kukkapenkin paikalle.
Vielä marraskuun aikana ennen ensilunta uhmasin suosituksia ja tilasin 10 kuutiota mustaa multaa ja kävin töiden jälkeen otsalampun kanssa hikoilemassa. Nurmikko piti siis perustaa ennen talvea ja pakkasia. Ystävän kanssa tehtiin kulkukäytäville ja nurmikkolänteille paikat, kärrättiin loput mullat, lanattiin, kylvettiin ja syötiin pitsaa kuraisissa haalareissa.
Talvi meni kamalassa savilillussa tarpoessa. Lumi sai pihan paikoitellen kauniiksi. Pakkaslumen alla maa oli vielä pehmeä, viimeiset kukkasipulit peittelin lumen alle. Hiukan meinasi usko loppua, mutta kyllä se ruoho alkoi kasvamaan. Paikoin vähän kaljuna, ja vielä vahvistuen, mutta ihan voi nurmikoksi kutsua. Tuota mennään työnnettävällä vuoronperään ympäri. Pyrin tekemään kaikki nurmikot sen kokoisiksi, että ne pääsee leikkurilla leikkaamaan.
Keväällä roudan sulettua aloin muokkaamaan perennapenkkien muotoja orgaanisemmiksi, aluksi kaivinkoneen väylä oli aika karun terävä kanava vain joka halkoi pihan poikki. Syreenejä ja olemassaolevia puita oleskelualueineen ei edes ajateltu hävittää, siksi piha saneli jo valmiiksi reuna-ehtojansa. Tämä hoitui pistolapiolla.
Kukkapenkkien alueen multa ja pintamaa piti vielä kertaalleen kääntää ja perata. Perkuujätettä ja vanhaa pintamaata juurakkoineen vietiin toista kymmentä jätesäkkiä jäteasemalle kompostoitumaan. En laittanut suodatinkankaita kukkapenkkien pohjalle. Osin laiskuuttani, osin siksi että pitkät juuret mahtuvat luikertelemaan. Vähän kaiken epäorgaanisen hautaaminen arveluttaakin. Tiedän toki että tämä tietää loputonta kitkemistä.
Ensimmäiset kylmäkaraistut timjamin taimet laitoin rinnepenkkiin jo huhtikuun lopussa ja pikkuhiljaa kokoelma on karttunut. Uskoin ohjeita riittävä isoista väleistä ja niin edelleen, kunnes järvipihan luova puutarhuri sanoi viittaavansa kintaalla säännöille, ja että saa niitä sitten harvennettua. Siispä tiivistin perennoja lähemmäs toisiaan. Niitä on aivan kätevä siirrellä muutenkin, jos paikka tai sommittelu ei miellytäkään.
Pitkin kesää perennoja tuli hankittua muutamia kerrallaan. Milloin puutarhamyymälästä, milloin vanhoista pihoista perkaamalla ja jakamalla saatuja. En ole kovin ronkeli, kaikki kasvit ovat tervetulleita, mieluiten toki monivuotisia, nättejä ja reippaita kasvamaan.
Taaimmaisena vadelmapuskat, keskeneräinen alue vasemmalla pihan päädyssä odottaa ideoita, soraa ja näkösuojaa. Ison kiven vieressä keijuangervo, pari ruusua, karviainen ja vadelman keskellä punaherukkaa. Laidalla valkoherukka (jonka raakileet linnunryökäleet napsivat).
Aurinkoisella "yläpihalla" yrttipenkki, kasvihuonelaatikko, luonnonkukkia ja juhannusruusuja (vielä lähes tutkimaton pihan läntti, josta mm. pilkistelee siirtoa odottavia liljoja.) Maan pinta kulki loivasti madaltuen yläpihalta nurtsille asti, jossa oli tiheät ruusupuskat. Punainen puujakkara on mainio rinnettä kitkiessä ja aivan lyömätön työväline on haarukka.
Vaalea kivituhkasora osoittautui hyväksi valinnaksi. Sitä on pihassa neljä tonnia. Suodatinkankaat on alla. En koe että kivituhkaa kulkeutuisi ihmeemmin sisään, päinvastoin, melkein puhtaammin kengin pääsee eteiseen. Kuunliljoja, korallikeijunkukkaa, tulikellukkaa, bellistä, kevätkaihonkukkaa.
Olen yrittänyt muokata "kanavaa" pehmeämmäksi, ettei perennapenkki ole vain tasainen rinne.
Hyvin epämääräinen portaita tai askelmia markkeeraava kohta josta pääsee "keskipihalle". Kaikki kivet ovat mitä ovat, omalta tontilta löytyneitä tai kaivettuja. Syreenin alla olevat vanhat perennapenkit ovat nyt aika tyhjät, maahumala saa mellastaa lähes yksinään. Oikealla kaksi uutta pensasmustikkaa. Molemmilla laidoilla peittokurjenpolvea.
"Missiportaat" poimulehtien, maksaruohon, rentoakankaalin ja suikeroalpin välissä.
Tyhjää tilaa uusille perennoille, mansikkaa, timjamia, tarha-alpia, kehäkukkaa.
Lehtosinilatvaa, tarha-alpia, akileijaa, pioneja, liljoja, salkoruusua unikkoa ja malvaa, kaikki aika iloisesti sikin sokin.
Timjamia on montaa lajia, ainakin tavallista, sitruuna- ja appelsiinitimjamia. Ne on hyvin jo levinneet, voi korjata käyttöönkin jo. Tarkoituksena oli pitää alue aika matalien kasvien rinteenä, paikoin sieltä voisi jokunen kurotellakin. Nyt pitää toivoa kauniita ja virkeitä talviunia kaikille (kun sen aika tulee), ettei kauhea kato käy ensi keväänä. Nyt on vielä hyvä aika vahvistaa juuria, ja leikata kukkineita kukkavarsia pois voimia viemästä. Nyt pitäisi vielä miettiä mitä tehdä avoimelle näkymälle pihaan ja kevyen liikenteen väylälle. Sitä ihanaa aitaa odotellessa on keksittävä muita ratkaisuja. Pensaita, omenapuu, ehkä mutama oma kriikuna voisi olla kiva näkösuojaa tuomassa.
Tässä lähtötilanne kun saimme mökin käyttöömme. Vaikka hitaasti kaikki etenee niin kyllähän etenee!
