sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Linnuille kodit ja uudet sadevesitynnyrit

Jovelan talopäiväkirja -blogin vinkkaus hyvistä sadevesiämpäreistä osoittautui mieleisimmäksi. Olen varmasti puoli vuotta etsinyt sopivimpia, ja tässä toinen poseeraa. Kotimainen, uusiomuovia, vetoisuus 150 litraa. Ja verkko suojaa roskilta ja hyttysen munilta. Tarkoitus on hankkia sadevesikourut sitten joskus. Toistaiseksi mennään näin, ja tuossa lähellä on paljon vettä juovia kukkia, on kiva kantaa läheltä mieluummin kuin kaukaa. Molemmilla pihan kulmilla olikin saavit, mutta sellaiset kauheat. Kadun puolella ei ole edes rännejä! Nekin luvassa tulevaisuudessa. Kyllä sitä voi pienestä ihminen iloita.


Juuri tältä kohdalta on lähtenyt paljon maata pois, jännää miten se mihinkin vaikuttaa. Onnistuivatko kaadot, mahtaako talo hermostua.


Ja toinen mieltä vaivannut asia tuli hoidetuksi. Löysin kaksi kivan harmaantunutta linnunpönttöä uusille pesäkoloa etsiville vastarakastuneille. Tärkeä kriteeri oli tuo pohjan aukeavuus, jotta pöntön voi aina tyhjentää vanhoista roskista. Alakuvassa näkyy tontin ainoa vanha lintujen koti, joka ei todellakaan aukea mistään, ties mitä pitää sisällään. Lähemmin kun katselin niin sieltä pilkisti kauralyhteen palasia, on kelvannut, kiva niin. Toinen pönttö meni aika lähelle näitä kahta, nyt voimme katsella mitä tapahtuu. Aamulla asunnonnäyttö/talonvaltausaikeet näyttivät jo starttailevan. 


Huom. huikea kiinnitystekniikka...


Pienen mäennyppylän takaa, aamulenkiltä palatessa on aina ihana kiertää pihaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti