Kun nyt ostin oman äitinikin käyttämän poresaippuan ja aivan rentoutuakseni nuohosin sen kanssa joka nurkan puhtaaksi, kiittelin sitä että olen voinut tehdä muutakin. Opiskella pitkään ja hartaasti sekä määritellä itse millaiseksi naiseksi haluan kasvaa. Tietenkin muiden vaikutuksen alla. Kuten vaikka mummin joka opetti niistämään tienposkeen tai söi aina viimeiseksi!!! vielä ollessani lapsi. Niin kauan kuin muistan olen istuttanut mummin pöytään ja palvellut häntä todellakin vuorollaan. Hän on saattanut tehdä kaiken kuitenkin aivan mielellään, omana tehtävänään. Ehkä myös ainoana vaihtoehtonaan, ainakin opiskelujen suhteen, sota-aikana.
On vaikea koskea mihinkään mikä on katsellut jo paljon kauemmin maailmaa kuin minä. Tohdin kuitenkin rapsutella makkarin palkkien repeilleet paperit pois. Aluksi ajattelin ottaa kaiken pois ja jättää tumman hirren näkyviin. Kuitenkin, kun alta paljastui E:n viiden vuoden takaista sanomalehteä liisteröitynä ja sen alla tuntemattoman n. 50-l. eläneen henkilön sanomalehtiä, päätin toki jatkaa samoin. Vähän kehtasin miettiä koko paperoimista, mutta varmaan se liittyy siihen että vintillä on alimmaisena paperi kanssa...
Keitin vehnäjauhoista liisteriä ja paperiksi kävi mummin kukan suojapaperi. En jättänyt merkkiä itsestäni seuraavalle rapsuttajalle. Ainakin alta paljastuu historia. Kahden paperin alla ainakin kaksi eriväristä hilseillyttä öljymaalikerrosta.
Kun silittelin papereita lopuksi käsin ajattelin mummin kauniita silkkipaperisen ihon peittämiä käsiä.
Ai niin ja se hyökkäys. Allaskaapissa oli papanoita, voihan noita! Siivosin, tilkitsin viemäriputken suuaukon muovipussilla ja alumiinifoliolla ja käskin hiirten painua hiiteen. Toivottavasti meni perille, eivätkä koskaan tule peremmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti