Uusi asukas, hän-senkki

Taas yksi raihnainen vanhus on saanut paikan Tuomelan huomassa. Antiikkisen klaffilipaston viimeinen koettelemus oli seistä pihassa kaksi viikkoa säiden armoilla ja kestää kaksinkertainen pesuruljanssi jokaista nurkkaa ja koloa unohtamatta. Yhdessä laatikossa oli ollut hiirten koti, ja tuntui erityisen tärkeltä puunata koko höskä.

Ensin mäntysuovalla ja sitten vielä hankaussienellä ja poresaippualla. Kaikki luukut auki ja laatikot nurmikolla se kuivatteli auringossa.

Hän-senkki on kremppoja täynnä. Irtojalat piti veivata takaisin paikoilleen. Klaffi sekä laatikot aukeavat parhaiten erillisellä koukulla. Laatikot ovat  varsin tiukat pesustakin jouhtuen,täytyy kokeilla millä vahalla saisi vähän liikettä niveliin.

Jonkun mielestä täysi romu siis, mutta minusta ehdottomasti pelastamisen arvoinen. Varsinkin kun sen hinnaksi jäi vaivaiset kaksikymppiä, ei  haitannut lainkaan mahdolliset siirrosta aiheutuneet lisänyrjähdykset.

Uudet hyllypaperit peittelin laatikoiden pohjiin ja nyt kaikki epämääräinen koreissa ja hyllyissä notkunut tavara tallettui hän-senkin uumeniin.

Tämä on joskus ollut tummanruskea kunnes se maalattiin sillä samalla muotivärillä kun ihan kaikki muukin, meidän lattia ja keittiönkaapit mukaan lukien.

Hyvin mahtuu kirjoituspöydän ääreen, ja säilytystilaa on valtavasti.

Huonekuusi solahti kylkeen kaveriksi. Ainoa muutos uuden aarteen vuoksi oli verhon heilautus ikkunan toiseen laitaan. Niin se liittyi mukaan joukkoon ja ihan tuntuu kuin kuuluisi kalustoon.

Laatikoissa olleista kirjailluista liinoista saa pelastettua ehjät ja hienoimmat. Niistä sitten tuonnenpana.

Uuden maton ensipyörähdys

360 astetta, ympäri ämpäri kuvattuna ja vielä päälle zoomattuna. Ihan vähän olen haaveillut Kelim matosta jo monta vuotta. Aina joku on ollut värityksessä vialla, sitä justiinsa oikeaa ei ole löytynyt. Tämä on semiantiikkia, n. 70-vuotias ja kotoisin Antiokiasta. Sovitaan nyt sitten että vanhan rouvan eksoottinen tuliainen kaukomailta...

On vähän tårta på tårta kuosien ja murrettujen roosien kanssa, mutta ehkä vähän "salimaisempaa" tunnelmaa toi tullessaan tämä ohut mutta lämmin, ihanainen villamatto.

Huvila, heh!

Ai kun osasi tämä peltiseppä vetää oikeasta narusta, tai sitten nauratti itseäänkin. Laskun erittelyssä luki "Huvilan sadevesikouru asennettuna". Huvila! Räkäti räk kun nauratti. Ja kun noin kauniisti Tuomelan rouvaa puhutellaan niin varmasti asioidaan samassa puodissa uudelleen.

Tässä vielä hurmaavan huvilamme paraatiovi..

Pääsiäinen oli oikein tasapainoinen. Pitkiä unia, hikihommia pihassa ja muutama Mignon -muna.

Tuon nykyisen kasvilootan takana on uuden kasvihuoneen paikka. Sen verran kävin aluetta lapiolla läpi ettei mahdottomia kiviä juuri löytynyt, ja ainakin sen parikymmentä senttiä vähintään saisi perustuksille. Se on aika vähän, mutta jos siellä joku iso kallio on alla niin sepä ei paljoa pakkasilla tutise. Hyvä asia taitaa tuo korkea sijainti ollakin, maa oli siellä jo kokonaan sulaa. Ruusuja katkoin ja kaivoin alueelta aika monta, ikävästi menee piikit hanskojenkin läpi ja ihon alle. Hitaasti mutta varmasti edetään.

Uusi rännikouru - tadaa!

Uusi ränni edestä ja takaa, sanoisin että hyvin istuu ja makaa!

Olenpas tyytyväinen!

Rännit etänä

Tästä kuvasta tuumasin että aika suora näyttäisi olevan kun peruutin naapurin pihaan kuvaamaan. Kuulemma mitattuna kaatoa on ihan luonnostaan 5cm oikeaan suuntaan eli kuvassa vasempaan. Laittoivat 7cm yhteensä.

Niin. Rännejä ei siis kadun puolella ole ollut 116 vuoteen. Nyt se on kuitenkin ollut to do listalla kolme vuotta ja nyt pistin töpinäksi. On googleteltu sinkki* ja ränni* ja vesikouru ja perinteinen* sanahauin. On selvitelty mikä on paras vaihtoehti ja mitä maksaa ja mistä tilata.

Välillä haaveilin ihan valkoiseksi maalatuista puisista ränneistäkin.

Se oli selvää alusta asti, ettei rännit voi olla muovia eikä oikein minkään väriset, eikä tietenkään kantikkaat. Ja ei kai syöksyputkeakaan tarvita, mieluummin ketju jota pitkin valua ojaan. Ja puolipyöreää ja nättiä tietysti. Sellaista kun olisi ennenkin laitettu.

No. Helmikuussa tuli yksi tarjous perinteisiä valmistavalta firmalta, kilometrikuluineen tuntui vähän suolaiselta. Sitten kävin läi paikallisen kierrätysryhmän suosituksia (niistä voi hakea vaikka millä aiheella) ja olihan rännejä käsitelty ennenkin. Vahvimman suosituksen sai paikallinen peltiliike.

Noin kuuteen firmaan ehdin soittamaan ja osa sanoi että sinkittyä käsittelemätöntä kourua ei saisi enää tehdä, ja suurin osa sanoi ettei kukaan halua tehdä kun koneet menevät siitä tukkoon. Tämä paikallinenkin tiesi yhden paikan jossa suostutaan ja haki kourut sieltä.

Ehdotin että kadun puolen ränni laiteaan oikealta piharakennuksen puolelta umpinaiseksi, ja vasemmalle saisi jatkua vähän pidempään kallistuen muutaman asteen maata kohti jotta kaato varmistuu. Ja reunaan metallikettinki ohjaamaan vesiä siihen ainoaan ojaan joka heinän keskeltä on havaittavissa.

Sovittiin puhelimitse että saa käydä paikan päällä mittailemassa ja kun arvio oli tehty, annoin luvan jatkaa. Kun soitin kaksi päivää myöhemmin sanottiin että juu, kiinni on, eilen käytiin, kaikki kunnossa. Vähän hankala oli kuulemma mutkitella meidän onnettoman risuomenapuun kanssa ja että ylimenevä osuus jäi vähän lyhemmäksi. Ja sen verran kyselin että vaikuttiko kaikki olevan kunnossa niin juu kyllä, otsalauta oli aivan tervettä puuta, tosin vain jotenkin ylhäältä kiinni, mitä en ymmärtänyt. Saa siis nähdä tippuvatko rännin mukana alas ensi talvena.

Se nyt ehkä ihan vähän naurattaa etten ole nähnyt vilaustakaan asentajista saatika valmiista rännistä. Nyt on mitä odottaa kun paikalle taas pääsen!
Nämä kuvat on otettu 27.12. noin puoli kolme iltapäivällä. Ai kauhea miten pimeää!

Vähän helmat liekottavat. Nyt kun ulkolaudoituksen alaosa kuivuu kesän ajan kurkataan missä kunnossa hameen alla ollaankaan.

Pienin askelin

Ei pidä vielä kovin voimakkaasti huudella kasvihuoneen valmistumisen perään, varsinkaan kun ikkunat ovat edelleen parvekkeella odottamassa kunnostusta. Suunnitelmat ovat kuitenkin nytkähtäneet käyntiin. Tiedän mitä pitää ottaa huomioon ja mistä itse pidän. Paikkakin on aikalailla päätetty.

Haaveiluosioon kuuluu tämä tarvikkeiden hankkiminen käänteisessä järjestyksessä. Nämä emaliastiat suorastaan kutsuivat itse itsensä Tuomelaan. Siinä ihanalla pikku pöydällä Ainolan päädyssä on sitten tuo vihannesaiheinen laakea astia, tomaatin varkaita voi nyppiä suoraan kulhoon, isompaan ehkä jo satoa. Kannellisissa astioissa säilyy sakset ja narukerät.

Toistaiseksi niille löytyi aivan hyvä paikka odotella.

Ja tähän tulee kasvihuone. Neliöitä noin kymmenen, aamuaurinko paistaa vinosti kuvan oikeasta ylälaidasta ja kiertää päivän aikana koko pitkän sivun. Ajattelin sijoittaa sen pitkittäin itä-länsisuunnassa enkä pohjois-etelä-, koska näin se istuisi pihaan paremmin ja Kataja ja Syreenipuska vasemman kyljen puolella antaa suojaa puhureilta. Kasvihuone tulee korkeammalle kuin peruspiha, jolloin siellä voisi olla vähän suotuisammat olosuhteet lämmön puolesta. Näissä sijoitteluasioissa olen vielä vähän uuona, hyviä vinkkejä otetaan vastaan. Mahdollisimman lähellä taloa kuitenkin mieluummin kuin takapihan perukoilla. 

Ja tämä olisi näkymä kasvarin ovelta kun astelen kiviportaat alas kädessä kulhollinen kirsikkatomaatteja ja basilikaa. 

Mulla on kasvihuoneen

...raakile, alku, materiaalia, haave, toivoton projekti, kuka tekee loput ja niin edelleen, mutta jos onnistuu niin voi miten hieno!

Kävi niin, että muutaman onnenkantamoisen saattelemana ajoin ikivanhan maalaistalon pihaan jonka perikunta oli myynyt tilan naapureille. Vanhalla maalaistilalla on viljelty perunaa. Ja jotta satoa on saatu jo varhain, on penkkien päällä, puurimoihin sekä vastakkain toisiinsa nojaten, aina kaksi pikkuruutuista ikkunaa lämpösuojana. Nykyisten omistajien naapuri muisteli lapsena nähneensä ikkunat juuri näin kyseisillä perunapelloilla.

Puitteet tuntuvat todella vahvoilta ja kovilta. Ovat selvästi vanhat, liitetty toisiinsa puutapein. Osasta karmeja näkee vielä valkoista maalia, suureksi osaksi ruudut ovat jo kulunutta harmaantunutta puuta. Koko on varsin suuri, 115cm x 165cm.

Lasilevyt on ladottu jännästi lomittain, ja vain pystyrimat halkovat ruutuja. Osa laseista on rikki, sain pinon varalaseja. Ne on kaikki vedettyä lasia, eli varsin vanhaa ja kaunimpaa kuin uudet.

Kaikki pystyrimat pitää kitata uudelleen, ja vaikka mitä pitää tehdä, sellaista varmasti mistä ei ole vielä hajuakaan. Enkä ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa, mutta jospas nyt kokeilisin. On niitä ainakin riittämiin, yhteensä 9 kappaletta. Ja jos saisi kasvihuonesuunnitelmaa jatkettua muilla materiaaleilla/pienemmillä ikkunoilla, voisi tulla aika tosi ihana yhtenäinen ikkunarivistö näistä "perunankansista".

Tässä oli vielä sellainen hauska juttu, että olin edellisellä viikolla huohottelemassa Tanskan Århusin Ulkoilmamuseon puutarhaa joka oli niiiin ihana ja hurmaava ja inspiroiva, (kuvia alla). Olinkin vakuuttunut projektin mielekkyydestä ja siitä että lasit on tarkoitettu juuri Tuomelan kasvihuoneeksi, kun omistaja laittoi kuvien käytön esimerkkikuvaksi netistä juuri kyseisen paikan kuvan! Saman Den Gamle Byn kasvulaatikon jonka äärellä juuri olin seissyt.

Sitä en tiedä, olisiko järkevää laittaa päällekkäinladonnan sijaan poikkirimat ja erilliset ikkunaruudut vai pitää ulkonäkö alkuperäisenä? Vasinkin jos kaikki ruudut pitää ensin irrottaa. Mielipiteitä? Onko ansioituneita ikkunaharrastajia kuulolla? Nyt kuvassakin näkyy nuo lomittain olevat kohdat vahvasti kun ikkunat ovat umpilikaiset. Ja ruudut tulisivat olemaan kokonaan pystysuorassa, siten että paksut puitteet kulkevat ylhäältä alas, ei sivulta toiselle kuten nyt kuvassa.

Niin tai näin, vaikka menisi koko juttu väärinpäin, Tuomelan ikioma Ainola (josta jatkossa oman sivunsa alla lisää,) nytkähti alkua pidemmälle. Eikä lannista edes se, että kaupunkikodin parveke on nyt ikkunaverstas, eikä se, ettei hommalle ole aikaa. Hiljaa hyvää tulee...

Tässä parhaat palat Tanskan viisiitiltä. Erityisesti istutuspöytä oli niiin ihana, että jotain sellaista ihan suoraan voisi kopioida omaan Ainolaan. Ja ehkä sekin että siellä voisi pitää ihan hyvin ruukuissa osan, ja miksei vaikka hyllyilläkin. Huomio kiinnittyi myös valkoiseksi maalattuihin ruutuihin, ehkä kuumuutta ja lintujen törmäilyjä ajatellen?

Ja vaikka jäisi haaveeksi ja tuhoon tuomituksi projektiksi, niin eipä ollut kallis aloitushankinta. Nimittäin viinipullolla ja kuljetuskorvauksella ikkunat tulivat alaovelle!

Perennapotti!

Lähellä olevan talon omistajat vaihtuivat. Lähdin hakemaan ilmoitettua karviaispuskaa ja emmin hiukan muistellen karviaisten tauteja. Päätin jättää karviaisen ja satuin kysymään pihasuunnitelmista. Että mitähän aikoo tehdä pihalla kasvaville perennoille. "Kaikki menee kompostiin, vie vaikka kaikki". Varmistelin, kysyin mahtaisiko mieli vielä muuttua ja niin edelleen. Mutta kun vastaus oli kovin varma, olin mielelläni osan kasvien pelastaja. Kasvit ovat noin kilometrin päästä, joten maa ja kasvuolosuhteet samat. Ihan varma en ollut mukana mahdollisesti muuttavista alivuokralaisista, joten päätin pestä juuret. Ja mikä mahtavinta, heidän pihansa rajautui virtaavaan koskeen. Parin tunnin urakan jälkeen sain kasvit autoon ja kotipihalle poseeraamaan ryhmäkuvaan.

Edessä joku oikein tuttu ja tyypillinen pensas, en tiedä nimeä. Ruusu, ruskoliljaa, pioni, kultapallo, malva, kuun?lilja, jotain toista sinikukkaista liljaa, paria erilaista vielä nimetöntä keltaista. Kun tulin pihaan huudahdin miehelle että et ikinä usko mitä tapahtui ja kerroin tarinan, hän suhtautuin kumman laimeasti, ihan kun tämä ei muka olisi ollut alkavan heinäkuun kokohohta!

Vielä muutama hikinen tunti ja kaikille löytyi uudet paikat. Ai niin ja varmaan kaikkein hienoin löytö, reidenkorkuiden tyrni, pullollaan marjan alkuja. Nyt oman pihan pikku Tarmolla on kova homma pitää huolta kolmesta tytöstä. Kahdesta omanikäisestä ja tästä yhdestä kypsemmästä. 

No niin, katsotaan miten käy. Kukkiviahan ei koskaan saa siirtää, isot sopeutuvat huonommin ja mitäs kaikkia ohjeita onkaan. Itse ajattelin noudattaa ahkeraa kastelusääntöä, ja nähtäväksi jää kuinka moni jää meille pidemmäksikin aikaa. 

Tämähän ei ollut ainoa perennapotti, toinen kävi viikko sitten kun ihana, ystävällinen ja antelias puutarhuri jakoi omista penkeissään vaikka ja mitä. Niistä ja näistä häkeltyneenä täytyy laittaa hyvä kiertämään jahka omani pääsevät leviämisen makuun. Voisin jatkossa nimittää näitä kahta paikkaa koskipihaksi ja järvipihaksi tulevia esittelyjä varten.

Nyt kun minusta on tullut vanhan talonhalaajan lisäksi puutarhahullu, on vaikea ymmärtää kuinka  joku ei osaa arvostaa edellisen suurta työtä. Siksi kai moni sanookin että vaikeinta olikin jättää juuri puutarha taakseen.

Yliajalla ennen lomaa ja uusia aarteita

Kun saa olla tarpeeksi monta päivää paikassa jossa on hyvä olla, aika toisaalta lentää ja toisaalta tuntuukin pitkältä. Pitkä oli myös veneretken huipennus. Vietimme oikein kuumaa helteistä sunnuntaita järvellä, ajoimme järven viimeisimmästä nurkasta alkavaa jokea pitkin. Mies sai pienen hauen ja sammutti moottorin. Minä kuvasin heinikon takaa pilkottavaa kaunista autio? taloa. Perämoottorin hihna jumittui ja veneretken aika vähintäänkin triplaantui. Minä soudin jokireitin takaisin, mies järven selän poikki. Olimmehan aika poikki. Päivän kruunasi tavattoman ystävällinen perennnalahjoitus josta tuonnempana sekä naapurin lahjaksi antama uusi räsymatto.

Kesäinen viikonloppu sai jatkoaikaa etäpäivän muodossa ja kun päivän työ oli tehty, ehdittiin vielä kirppiskierrokselle. Siispä hiukan aarre-esittelyä:

Vierailta saimme hienon lyhdyn joka toisaalta loistaa tyylikkyydessään huutomerkkinä ja toisaalta tuo tupaa sopivasti lähemmäs tätä aikaa. Lyhdyn pariksi löytyi kauniit sirot peililampetit.

Ja ai että kun ilostuin kun olikin varsinainen kirppissaalis. Ostan nykyään mielestäni kauneimmat lautaset, mutta mieluusti alle kahden euron kappalehintaan. Muutama emalikippo muutti meille kanssa sekä, ah, suola-, ja jauhosalkkarit (kyllä, mitä ilmeisemmin virallinen nimi) joissa oli teksti suomeksi, sekä värit, ja kuviot jotka sopivat kuin nappi päähän keittiön hyllylle. Yhdessä on nyt valkosipulia, toisessa inkivääriä ja kolmannessa maustepusseja. Houkuttaisi nuo mannaryynit, mutta mahtaisiko käyttö olla tarpeeksi tiuhaa? No niin, nyt maltan odottaa perjantaina alkavaa kesälomaani. 

Linnuille kodit ja uudet sadevesitynnyrit

Jovelan talopäiväkirja -blogin vinkkaus hyvistä sadevesiämpäreistä osoittautui mieleisimmäksi. Olen varmasti puoli vuotta etsinyt sopivimpia, ja tässä toinen poseeraa. Kotimainen, uusiomuovia, vetoisuus 150 litraa. Ja verkko suojaa roskilta ja hyttysen munilta. Tarkoitus on hankkia sadevesikourut sitten joskus. Toistaiseksi mennään näin, ja tuossa lähellä on paljon vettä juovia kukkia, on kiva kantaa läheltä mieluummin kuin kaukaa. Molemmilla pihan kulmilla olikin saavit, mutta sellaiset kauheat. Kadun puolella ei ole edes rännejä! Nekin luvassa tulevaisuudessa. Kyllä sitä voi pienestä ihminen iloita.

Juuri tältä kohdalta on lähtenyt paljon maata pois, jännää miten se mihinkin vaikuttaa. Onnistuivatko kaadot, mahtaako talo hermostua.

Ja toinen mieltä vaivannut asia tuli hoidetuksi. Löysin kaksi kivan harmaantunutta linnunpönttöä uusille pesäkoloa etsiville vastarakastuneille. Tärkeä kriteeri oli tuo pohjan aukeavuus, jotta pöntön voi aina tyhjentää vanhoista roskista. Alakuvassa näkyy tontin ainoa vanha lintujen koti, joka ei todellakaan aukea mistään, ties mitä pitää sisällään. Lähemmin kun katselin niin sieltä pilkisti kauralyhteen palasia, on kelvannut, kiva niin. Toinen pönttö meni aika lähelle näitä kahta, nyt voimme katsella mitä tapahtuu. Aamulla asunnonnäyttö/talonvaltausaikeet näyttivät jo starttailevan. 

Huom. huikea kiinnitystekniikka...

Pienen mäennyppylän takaa, aamulenkiltä palatessa on aina ihana kiertää pihaan!