Uuden maton ensipyörähdys

360 astetta, ympäri ämpäri kuvattuna ja vielä päälle zoomattuna. Ihan vähän olen haaveillut Kelim matosta jo monta vuotta. Aina joku on ollut värityksessä vialla, sitä justiinsa oikeaa ei ole löytynyt. Tämä on semiantiikkia, n. 70-vuotias ja kotoisin Antiokiasta. Sovitaan nyt sitten että vanhan rouvan eksoottinen tuliainen kaukomailta...

On vähän tårta på tårta kuosien ja murrettujen roosien kanssa, mutta ehkä vähän "salimaisempaa" tunnelmaa toi tullessaan tämä ohut mutta lämmin, ihanainen villamatto.

Eteisen perityt

Pirkko-tädin lamppu sai vanhainkotipaikan viime vuoden joulukuussa. Seuraan on liittynyt Pirkon siskon, Aino-tädin ryijy. Se on palvellut kunniakkaasti valkoisen puisen keinutuolin istuimella ja nyt pääsi lepuuttelemaan rauhassa Tuomelan eteisen seinälle. Ryijy on puissa kudottu ja osin jo ajan haalistama. 

 Toinen uusi aarre on Astan ompelema ylellinen samettinen oviverho, jolle ei koskaan löytynytkään paikkaa. Verhon ommeltuun kujaan sain pujotettua puisen verhotangon, jolloin raskas vuoritettu verho pysyy ylhäällä, ja ennenkaikkea ollessaan ihan lähellä seinää pitää vedon loitolla. Alareuna on aivan liian pitkä, ja alankin pitämään siitä ettei reunaa ole päärmätty. Kun se suljettaessa lepää lattialla on veto taatusti ovenraosta estetty. Valokatkaisijan alapuolelle ruuvasin koukun, johon verhon voi nostaa päiväsaikaan.

Ja nyt liituostoksille, aamulla poistetaan naakanpesä, laitetaan verkko päälle ja maalaan rapatut pinnat maitomaalilla.

Ken on heistä kaikkein kaunein, (osa 2)

Sitten viime kerran, kukkijoita on ollut tasaisesti, mutta vain vienoja hymyjä on tavattu. Täysi hammasrivi kukkaloistossaan on luvassa toivottavasti ensi kesänä, kun kaikki sopeutuvat uusille sijoilleen. Nyt on vielä tuntemattomiakin kaunokaisia, ehkä niillekin nimet löytyvät.

1.Tuntematon tulokas, nimi ei ole selvillä, tai sitten se on nopean esittelyn jäljiltä kadonnut mielestä.

2. Syysmaksaruoho, alkuun vaatimattoman oloinen, nyt alkava kukinta lupaa paljon.

3. Lämpimän syksyn yllättäjä. Uuden kasvupaikan saanut Tulikellukka oli ensimmäisiä tuomisia Tuomelaan. Tämän kuuluisi kukkia kesäkuussa, uutta kierrosta mennään siis.

4. En ole aivan varma mitä Malvoja meillä kasvaa ja onko tämä myskiä vai harmaamalvikkia vai onko ne eri vai sama asia...tässä viimeinen sinnittelijä, veikkaan paljon kukkia useassa paikassa ensi kesäksi.

5. Punaluppio. Erikoiset, hauskat pienen kävyn näköiset tummanpunaiset kukat kurkottelevat eri suuntiin ja huojuvat omiaan. Vaatimaton humoristi, jos nyt näin voisi kukasta sanoa.

6. Nimeämätön maksaruoholajike joka on matala ja kauttaaltaan punainen. Maksaruohoja kasvaa monenvärisenä pihassa. Keltaista, valkoista ja näitä punaisia. Lujat toiveet sinnikkyydestä huolimattomasta hoidosta huolimatta.

7. Palava rakkaus. Tämä on näitä ennen joulua maahan viskattuja siemeniä, joista suurimman osan olen varmasti nyppinyt pois luullessani rikkaruohoiksi. Mutta kiva että edes hyppysellinen palavaa rakkautta on tavattu tontilla!

8. Ja viimeisenä mystinen kaunotar, josta ei vielä tiedä että onko lintu vai kala. Tai siis että onko rikka vai paikallansa. Olen odotellut salkoruusuja, luulen että noille sijoille laitoin siemeniä ennen joulupukkia. Mutta aivan jäätävän kokoiset lehdet salkoruusuksi, ja nyt jännittää että onko tämä sittenkin joku jättitakiainen josta tuleeki riesa.

Piharemontti - valmis!

Tai koska se nyt valmis olisi. Aluksi ajattelin että olisi kiva kun kuvien välillä olisi enemmänkin eroa ja perennapenkit Monet -maisesti kauniina väriläikkinä. Auringonkin pitäisi paistaa täydellisiä makeover kuvia ajatellen. No, näillä mennään nyt. Pihassa on vielä tekemistä tietenkin, ja molempiin sisääntuloihin tarvitaan lisää soraa. Kitkettävää on koko ajan ja vieläkin paljaita laikkuja, paikkoja uusille kukka-asukkaille.

Mitä siis tapahtuikaan?
Päätimme tehdä maanmuokkaustyöt aivan ensimmäisenä remonttihommanamme Tuomelassa. Siksi että maanpinnan kallistukset saadaan kuntoon, talosta poispäin. Näin sadevedet eivät jää talon olemattomien luonnonkivijalkojen ja matalan sokkelin harmiksi. Yhä edelleen sadevesien kanssa on tekemistä, kadun puolellahan ei ole rännejä ollenkaan. Eikä kyllä oikein mitään minne vesi valuisikaan...Pihan puolella saaveja tyhjennellään kukille, aina kun ollaan paikalla. Siltikään tilanne ei taida olla vielä ideaali, mutta nyt olosuhteet ovat kuitenkin paremmalla tolalla.

Marraskuun kuudes tulimme kello 23 mökin pihaan ja itku meinasi päästä. Ei siksi etteikö urakka olisi tehty niinkuin oli sovittu. Kauhean näköinrnhän paljas revitty maa on. Aamulla urakoitsija tuli vielä paikalle ja uusi urani pihasuunnittelijana alkoi kun tuumasin että saisi tuoda pari isoa kiveä kukkapenkin  paikalle.

Vielä marraskuun aikana ennen ensilunta uhmasin suosituksia ja tilasin 10 kuutiota mustaa multaa ja kävin töiden jälkeen otsalampun kanssa hikoilemassa. Nurmikko piti siis perustaa ennen talvea ja pakkasia. Ystävän kanssa tehtiin kulkukäytäville ja nurmikkolänteille paikat, kärrättiin loput mullat, lanattiin, kylvettiin ja syötiin pitsaa kuraisissa haalareissa.

Talvi meni kamalassa savilillussa tarpoessa. Lumi sai pihan paikoitellen kauniiksi. Pakkaslumen alla maa oli vielä pehmeä, viimeiset kukkasipulit peittelin lumen alle. Hiukan meinasi usko loppua, mutta kyllä se ruoho alkoi kasvamaan. Paikoin vähän kaljuna, ja vielä vahvistuen, mutta ihan voi nurmikoksi kutsua. Tuota mennään työnnettävällä vuoronperään ympäri. Pyrin tekemään kaikki nurmikot sen kokoisiksi, että ne pääsee leikkurilla leikkaamaan.

Keväällä roudan sulettua aloin muokkaamaan perennapenkkien muotoja orgaanisemmiksi, aluksi kaivinkoneen väylä oli aika karun terävä kanava vain joka halkoi pihan poikki. Syreenejä ja olemassaolevia puita oleskelualueineen ei edes ajateltu hävittää, siksi piha saneli jo valmiiksi reuna-ehtojansa. Tämä hoitui pistolapiolla.

Kukkapenkkien alueen multa ja pintamaa piti vielä kertaalleen kääntää ja perata. Perkuujätettä ja vanhaa pintamaata juurakkoineen vietiin toista kymmentä jätesäkkiä jäteasemalle kompostoitumaan. En  laittanut suodatinkankaita kukkapenkkien pohjalle. Osin laiskuuttani, osin siksi että pitkät juuret mahtuvat luikertelemaan. Vähän kaiken epäorgaanisen hautaaminen arveluttaakin. Tiedän toki että tämä tietää loputonta kitkemistä.

Ensimmäiset kylmäkaraistut timjamin taimet laitoin rinnepenkkiin jo huhtikuun lopussa ja pikkuhiljaa kokoelma on karttunut. Uskoin ohjeita riittävä isoista väleistä ja niin edelleen, kunnes järvipihan luova puutarhuri sanoi viittaavansa kintaalla säännöille, ja että saa niitä sitten harvennettua. Siispä tiivistin perennoja lähemmäs toisiaan. Niitä on aivan kätevä siirrellä muutenkin, jos paikka tai sommittelu ei miellytäkään.

Pitkin kesää perennoja tuli hankittua muutamia kerrallaan. Milloin puutarhamyymälästä, milloin vanhoista pihoista perkaamalla ja jakamalla saatuja. En ole kovin ronkeli, kaikki kasvit ovat tervetulleita, mieluiten toki monivuotisia, nättejä ja reippaita kasvamaan.

Taaimmaisena vadelmapuskat, keskeneräinen alue vasemmalla pihan päädyssä odottaa ideoita, soraa ja näkösuojaa. Ison kiven vieressä keijuangervo, pari ruusua, karviainen ja vadelman keskellä punaherukkaa. Laidalla valkoherukka (jonka raakileet linnunryökäleet napsivat).

 Aurinkoisella "yläpihalla" yrttipenkki, kasvihuonelaatikko, luonnonkukkia ja juhannusruusuja (vielä lähes tutkimaton pihan läntti, josta mm. pilkistelee siirtoa odottavia liljoja.)  Maan pinta kulki loivasti madaltuen yläpihalta nurtsille asti, jossa oli tiheät ruusupuskat. Punainen puujakkara on mainio rinnettä kitkiessä ja aivan lyömätön työväline on haarukka.

Vaalea kivituhkasora osoittautui hyväksi valinnaksi. Sitä on pihassa neljä tonnia. Suodatinkankaat on alla. En koe että kivituhkaa kulkeutuisi ihmeemmin sisään, päinvastoin, melkein puhtaammin kengin pääsee eteiseen. Kuunliljoja, korallikeijunkukkaa, tulikellukkaa, bellistä, kevätkaihonkukkaa.

Olen yrittänyt muokata "kanavaa" pehmeämmäksi, ettei perennapenkki ole vain tasainen rinne.

Hyvin epämääräinen portaita tai askelmia markkeeraava kohta josta pääsee "keskipihalle". Kaikki kivet ovat mitä ovat, omalta tontilta löytyneitä tai kaivettuja. Syreenin alla olevat vanhat perennapenkit ovat nyt aika tyhjät, maahumala saa mellastaa lähes yksinään. Oikealla kaksi uutta pensasmustikkaa. Molemmilla laidoilla peittokurjenpolvea.

"Missiportaat" poimulehtien, maksaruohon, rentoakankaalin ja suikeroalpin välissä.

Tyhjää tilaa uusille perennoille, mansikkaa, timjamia, tarha-alpia, kehäkukkaa.

Lehtosinilatvaa, tarha-alpia, akileijaa, pioneja, liljoja, salkoruusua unikkoa ja malvaa, kaikki aika iloisesti sikin sokin.

Timjamia on montaa lajia, ainakin tavallista, sitruuna- ja appelsiinitimjamia. Ne on hyvin jo levinneet, voi korjata käyttöönkin jo. Tarkoituksena oli pitää alue aika matalien kasvien rinteenä, paikoin sieltä voisi jokunen kurotellakin. Nyt pitää toivoa kauniita ja virkeitä talviunia kaikille (kun sen aika tulee), ettei kauhea kato käy ensi keväänä. Nyt on vielä hyvä aika  vahvistaa juuria, ja leikata kukkineita kukkavarsia pois voimia viemästä. Nyt pitäisi vielä miettiä mitä tehdä avoimelle näkymälle pihaan ja kevyen liikenteen väylälle. Sitä ihanaa aitaa odotellessa on keksittävä muita ratkaisuja. Pensaita, omenapuu, ehkä mutama oma kriikuna voisi olla kiva näkösuojaa tuomassa.

Tässä lähtötilanne kun saimme mökin käyttöömme. Vaikka hitaasti kaikki etenee niin kyllähän etenee!

Yliajalla ennen lomaa ja uusia aarteita

Kun saa olla tarpeeksi monta päivää paikassa jossa on hyvä olla, aika toisaalta lentää ja toisaalta tuntuukin pitkältä. Pitkä oli myös veneretken huipennus. Vietimme oikein kuumaa helteistä sunnuntaita järvellä, ajoimme järven viimeisimmästä nurkasta alkavaa jokea pitkin. Mies sai pienen hauen ja sammutti moottorin. Minä kuvasin heinikon takaa pilkottavaa kaunista autio? taloa. Perämoottorin hihna jumittui ja veneretken aika vähintäänkin triplaantui. Minä soudin jokireitin takaisin, mies järven selän poikki. Olimmehan aika poikki. Päivän kruunasi tavattoman ystävällinen perennnalahjoitus josta tuonnempana sekä naapurin lahjaksi antama uusi räsymatto.

Kesäinen viikonloppu sai jatkoaikaa etäpäivän muodossa ja kun päivän työ oli tehty, ehdittiin vielä kirppiskierrokselle. Siispä hiukan aarre-esittelyä:

Vierailta saimme hienon lyhdyn joka toisaalta loistaa tyylikkyydessään huutomerkkinä ja toisaalta tuo tupaa sopivasti lähemmäs tätä aikaa. Lyhdyn pariksi löytyi kauniit sirot peililampetit.

Ja ai että kun ilostuin kun olikin varsinainen kirppissaalis. Ostan nykyään mielestäni kauneimmat lautaset, mutta mieluusti alle kahden euron kappalehintaan. Muutama emalikippo muutti meille kanssa sekä, ah, suola-, ja jauhosalkkarit (kyllä, mitä ilmeisemmin virallinen nimi) joissa oli teksti suomeksi, sekä värit, ja kuviot jotka sopivat kuin nappi päähän keittiön hyllylle. Yhdessä on nyt valkosipulia, toisessa inkivääriä ja kolmannessa maustepusseja. Houkuttaisi nuo mannaryynit, mutta mahtaisiko käyttö olla tarpeeksi tiuhaa? No niin, nyt maltan odottaa perjantaina alkavaa kesälomaani. 

Syreeni, Sireeni, Syringa

Yhtä kökkö kuin yritys saada syreenimaisemaa kerralla talteen, on tämä pikainen panoraamakuvaphotoshoppaus. Jääköön se yritykseksi, kun kerran tuoksuakaan ei saa mukaan kuvaan. Ja aurinkokaan ei näyttäytynyt. Eipäs haittaa yhtään mikään, kun tuoksu oli silti päätä huumaava. Tämä on etupihan välitön näkymä kun astun ovesta ulos.

Tutkin, pengoin, nuuhkin. Taitoin oksan, ihmettelin, aistin. Tarkkailin, ihastelin ja ajattelin. Omien syreenien alla. Silti liian kiireessä, toivottavasti ehdin vielä loppuviikosta lisää. Olisi kiva saada kuvia vielä toiselta puolelta, siellä kukkia tuntuu olevan vielä enenmmän. 

Ajasta ja etäisyyksistä

Jonkun mielestä olisi järjetöntä mennä 8 tunniksi mökille. Maksaa bensat, herätä seitsemältä hypätäkseen taas junaan kello kuusi. Minulle aivan päivänselvä valinta, tosin sillä seurauksella että vähän murheellinen olo tulee kun ei ehdi tarpeeksi ja pitääkin jo lähteä. Nyt myös luonnon aika voisi pysähtyä kuukaudeksi jotta saisin tuijotella vielä tulppaaneja. Rikkaruohot rehottavat komeasti rinnalla. Vaikea enää muistaakaan vain parin kuukauden takaista tilannetta kun maa oli aivan paljas ja ensimmäinen vihreä sekoitti pään.

Monessa puussa on vähemmän kukkanuppuja kuin viime vuonna. Omena, kriikuna ja syreeni aikovat olla hieman vaatimattomampia. Vaan onhan noita, ihania nuppuja. Vattupuskista kuorittu punaherukka sitävastoin näyttäisi erittäinkin kukkaisalta. Nyt sillä on paremmat olosuhteet aikoihin. Viime kesänä meni koko puska melkein ohi, muistaakseni söin kourallisen herukoita, linnut ennen sitä kaikki muut.

Jotain tällaista yritystä on tekeillä. Nautin kovasti siitä että saa tehtyä asioita nollabudjetilla siitä mitä löytyy. Ajattelin humalaa tai muuta köynnöstä tuota säleikköä vasten. Kiven viereen pääsi naapurin rouvalta muutama ruusun juurakonpala. Ne oli aika nysäksi leikattu, katsotaan lähteekö kasvamaan.

Vielä viikko sitten vaahtera oli neonvihreä. Näin se varkain kasvoi ja melkein tuntuu että kaikkein keväisin on ohi. On suurten vihreiden lehtien aika.

Ja aika lähteä. Ensimmäiset yritykset napata kuvaa ylikulkusillalta:

Tässä kuvassa näkyy hienosti vihreäksi päässyt uusi nurmikko ja kukkapenkki joka on sen vasemmalla laidalla. Valtaosa tästä alueesta oli risuista juhannusruusua, aivan valtoimenaan ja ränsistyneenä. 

 Vaikka en millään olisi lähtenyt, täytyy iloita vielä kun lähijunalla pääsee kulkemaan.

Ja tämä kuva junan ikkunasta. Ajattelin että ohi meni, kunnes kuvaa katsoessani tajusin että siinähän se juurikin on. Vasemmalla piharakennus ja oikealla mökin oikea kulma. Meidän rakas taajamamökkimme. Näin läheltä junat kulkevat, ja nyt voimme jo allekirjoittaa naapurien tuumailut että hyvä kun huomaa. Tai no, tietenkin huomaa, mutta ei kyllä toden totta häiritse lainkaan. 

Jää hyvin, perjantaihin taas. Sitten lupaan huolella rapsutella pihaa, puunailla ja puhista. Nyt toisen raparperisadon kimppuun!

Tulisijat & herra ja rouva naakka

Talonhan pelasti vielä käyttökuntoon edellinen omistaja. Piiput on slammattu (en vieläkään ole ihan varma mitä se tarkoittaa) eli vintin läpi menevä osuus on kunnossa, "slammattu ja villoitettu". Makuuhuoneen porinmatin yläosa on uusittu piippua myöden, siihen yhdistyy keittiön puuhella. Palotarkastaja on käynyt silloin kaiken katsastamassa.

Kaikissa muureissa ja kaikissa rappauksissa on halkeamia. Aivan varma en ole siitä mikä on uutta ja mikä vanhaa. Jossain neuvottiin liisteröimään paperi halkeaman päälle, jolloin nopeasti ilmenee jos pahenee.

Tämä olohuoneen varaava takka on kyllä ikiaikainen. Siinä on poskikanavat, ja kyllä se jonkun verran varaa, ehkä teho heikentynyt parhaista päivistä. Luukku on uusittu. Täytyy ottaa selvää, voisiko tuota pintaa vaan ehostaa esim. kalkkimaalilla, vai tuleeko rappaus aina poistaa kokonaan?

Tämä pippurinen porinmatti lämmittää nopeasti makkarin unikuntoon. Ei toki varaa, mutta on parilla pesällisellä jo aika hyvän lämmön antanut. (emme polta uuneja, paitsi takkaa, luukku auki vaikka kuvista päätellen voisi olla toisin.)

Jahka opimme käyttämään puuhellaa (putsaamaan levyjen alapuolet), ei veto-ongelmia ole ollut. Kesällä ei kuulemma toimi hyvin, kun on mutkia hormissa? ja lämpötilanvaihtelut? vaikuttavat. Ihmettelen hiukan, miten ne edelliset puuronkeittäjät pärjäsivät kesällä?

Puuhellan yläpuoliseen ilmanottohormiin on muuttanut uusia alivuokralaisia. Herra ja rouva naakka tulevan jälkikasvunsa kanssa. Hellan lämmityksestä kuulemma vaan pitävät, auttaa munien hautomisessa ilmeisimmin. Meidät erottaa toisesta perheestä vain peltinen "liesituulettimen" luukku. Ovat kyllä kivan hiljaa. Ja vaikka kuinka kivasti olisivat, niin vuokrasopimusta ei uusita. Heti kun vauvelit ovat omillaan, hommataan piippuihin hatut ja naakkaverkot. Tykkäävät kuulemma rakentaa pesän samaan paikkaan uudelleen. Ja se pesä taitaa olla harvinaisen tukevaa sorttia, saa nähdä millaisissa vaikeuksissa olemme aikanaan sen purkamisessa.

No, ja vielä, piharakennuksessa on vielä kaksi tulisijaa, kiuas ja pata. Muuri on auttamattoman vino, ja seinästäkin näkee miten on haljennut. Mutta, kaikki hyvin, saa käyttää, ei hätää, ei ole halkeamia kriittisissä paikoissa. Piirinuohoojalta saimme siis puhtaat paperit. Tikkaat, kattosillat, piiput, tulisijat, pellit, luukut ym., ei havaittuja vikoja/puutteita. Nyt kaikki tulisijat pääsevät kesätauolle, vain satunnaisin lämmityksin vaivataan. Tämä ei koske tietystikään saunaa, jossa käyttö jatkuu edelleen ahkerana.