keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kumpi pelastaa kumpaa?

Kohta kolme vuotta olen tankannut kaiken mahdollisen vanhojen talojen pelastamisesta. Ja täysin ummikkokaupunkilaisina tähän hommaan lähdettiin. Ja todellakin tunteella, hyvin vähän järjellä. Ihastuimme mökin kummalliseen, satumaiseen tunnelmaan, kaikkeen vinouteen ja patinaan.

Ajattelimme, että josko se pystyssä pysyisi sen ajan kun maksamme taloa omaksi.

Nyt talon käyttö ja siellä oleminen ja asuminen on jo tuttua ja lähes joka nurkkaan on kurkattu.

Huomaan kuitenkin olevani korvat höröllä kuuntelemassa kaikenlaisia lausuntoja ja kommentteja. Niin että onko ne hirret LIIAN huonossa kunnossa, no PYSYYKÖ tämä nyt sitten pystyssä ja kuinka kauan. Kun tuossa nyt on halkeama niin mitä siitä voi seurata? Seuraan hyönteisvaurioita, seuraan vinouksia, seuraan painumia, seuraan valumia. Niinkuin äiti joka on aina huolissaan lapsestaan. Tällä kertaa mummostaan.

Nyt olisin jo melkein ekspertti taloon tutustuja. Saattaisin ajatella että on vähän liian vinkurallaan, ja saattaisin ynnätä remonttikuluja ja olla realistisempi. Toisaalta ihan hyvä että hypättiin vaan, pää edellä ja suurella innolla ja ihastuksella. Ja onneksi satuttiin valitsemaan mökki jota voi käyttää vuoden ympäri!

Aloittelen lattiaremonttiraporttia, laittaakseni ylös kaiken siitä opitun ja siinä havaitun muillekin tueksi. Se on vähän sellainen juttu että kun yhden asian saa kuntoon, pitää joku peitellä piiloon, hyväksyä asiaankuuluvaksi vanhuuden vaivaksi. Vaikka kuinka niitä lonkkapriteeseja mummelille vaihdattaa, niin keuhkot on jo vanhat ja väsyneet. Vaan vielä pihisee, vielä pihisee. Nyt ollaan siinä tilanteessa että koko mökissä on hyvä ilma, mitään tuoksua ei jää tekstiileihin, niinkuin oli tarkoituskin.

Nyt pitäisi toistaiseksi olla miettimättä enempää. Kuten että olisiko se makkarin piippu pitänyt sittenkin muurata uudestaan? Olisiko niitä hirsiä kuitenkin pitänyt lähteä uusimaan? Toppuuttelen, ja suunnittelen nyt vain vähän lisää valaistusta sisään ja ulos, etsinnässä on kauniita tyyliin sopivia ulkovaloja. Ja sitten ne piipunhatut pitäisi viimein hankkia. Niin, ja raitisilmaventtiilit. Nuohooja sanoi että ette kai te aio puhkoa reikiä seiniin, kun on näin kauan ollut ilman ja ikkunoista imenyt korvausilman, mutta ehkä kyllä kuitenkin.

Keskeneräisyyttä siedän aivan hyvin, täydellistä ei minkään tarvitse olla. Silti joku uusi huomio saattaa vaivata unta myöden. Samalla kun tulee tarkkailleeksi vuoden kiertoa, luontoa ja havaintoja yksinkertaisesta elämästä, tarkkailee myös itseään ja omia ajatuksiaan.

Kolmen vuoden ajan ei ole ollut ongelmaa minne rahojaan syytää, kolmen vuoden ajan olen ollut äärimmäisen onnellinen ja tyytyväinen päätöksestämme. Että kannattaako autionakin olleen "tönön" pelastaminen ja ylläpitäminen? Kyllä!  Tunteella, pelkällä tunteella, kyllä kannattaa!

Valitsin  kuvitukseksi  hetkiä jotka ovat tallentuneet kuvien muotoon ja viipyilen niihin liittyvissä tunnelmissa. Välillä tämä jakaminenkin on tuntunut ristiriitaiselta, mutta toisaalta olen saanut suurimmat avut ja opit vertaisblogeista, toivon omani tsemppaavan myös muita tässä loputtomassa, ihanassa suossa!