Naakan pesä sai nyt lähteä

Niin meille saapuivat sutari ja kollegansa. Sanomalehdet hellan päälle, jätesäkki auki ja toinen miehistä kiipesi katolle. Tarvittiin muutama kierros harjavaijerilla vai mikä nyt onkaan nimeltään ja kerran piti tipauttaa rautakanki piipusta alas. Kolmannes jätesäkillinen tuli pesäaineksia yksivuotisesta naakan pesästä. Pesäähän ei saa häiritä silloin kun siinä on asukkaita, naakka on rauhoitettu. Tosin sanoivat että kanta on kasvanut huimasti, ja tekevät pesiä juuri pientalojen hormeihin kun esim. kirkkojen piippuihin ei enää pääse kun on suojattu kunnolla piikein jne.

Hyvä kuitenkin että lähti noinkin helposti, saattavat olla erityisen tiukkaa tekoa.
Samalla reissulla laittoivat naakkaverkot piippuihin ja käytin tilaisuuden hyväkseni kysyäkseni mitä mieleen juolahti. Ensin tietysti piippujen kunnosta (tapasin piirinuohoojamme ensimmäistä kertaa, mies on aiemmat kaksi kertaa ollut paikalla) makkarin piippu on uusittu kokonaan, porinmatissa ja hellassa saa rauhassa pitää tulia. Tuvan varaava takka on mitä ilmeisimmin alkuperäinen, 116v.! Ja sitä saa vielä käyttää mutta alkaa olla tiensä päässä. Vintin kautta katolle menevä osuus on uusittu, mutta kun aika on, pitää vissiin tehdä ihan koko hoito uusiksi. Tiilet on aika pehmeitä ja sitten kun kuumenee kyljistä niin kuumaksi ettei kestä koskea tai jos jostain falskaisi savua, olisi se sitten uunin tarun loppu.

Hän oli edellisistä edellisen asukkaan aikana vaan kerran päässyt nuohoamaan, milloin ei herra ollut paikalla tai sitten ajoi ulos. Piipuista on pidetty asianmukaista huolta vuodesta 2011. Nyt on lisäksi sammutuspeite, vaahtosammutin, kolme palohälytintä ja häkähälytin.

Mitä ilmeisimmin muutama vuosi tuolla tuvan uunilla vielä voidaan mennä, eikä ole hyvä rasittaa jatkuvalla tulien pidolla mitä nyt ei muutenkaan ole hyvä tehdä. Näillä ohjeilla otetaan jatkoaikaa, ja tallessa on myös nuohoojan veljen, muurarin numero.

Kun kysyin että sopiiko ottaa valokuva ja niin ettei naamat näy, kysyi takaisin että mikäs meidän naamoissa nyt on vikana... hyvää, ammattitaitoista väkeä, suuri kiitos ja pieni oli lasku.

Joulusta vielä

Tuomelan toinen joulu sujui varsin mainiosti. 50 neliön huushollissa nukkui kuusi aikuista, yksi lapsi ja kaksi koiraa. Perinteistä, rauhallista, ja tällä kertaa edes uunit eivät temppuilleet. Kuvassa näkyy liitumaalattu uusi muuri, josta tarkemmin tuonnempana. Hyvä oli olla meillä jokaisella. Syksy ja huseeraus verotti sen verran että alkanut viikko on mennyt kertakaikkisen verkkaisesti, joulupäivityskin tuli varsin viiveellä. Vielä pari päivää pesimistä ennenkin on aika tomuttaa joulu pihalle.

Me aina leikitään että tämä neiti on vanha rouva Tuomelan kaupunkiserkku, tässä kuvassa asiaankuuluvan loisteliaassa ympäristössä. Kuva on kirpputorilöytö jossa on Daniel Nyblinin mustekynäsigneeraus.

Linnuille löytyi mainio lahja. Astioihin oli liimattu reunaan lusikka seisomalaudaksi ja sisällä oli siemeniä ja pähkinöitä kookosrasvassa. Pari päivää meni että linnut uskalsivat lähemmäs. Nyt pari talitiaista on käynyt testaamassa ravintolan.

Mustan joulun jälkeen tuli melkein heti valkoinen maa. 

Eteisen perityt

Pirkko-tädin lamppu sai vanhainkotipaikan viime vuoden joulukuussa. Seuraan on liittynyt Pirkon siskon, Aino-tädin ryijy. Se on palvellut kunniakkaasti valkoisen puisen keinutuolin istuimella ja nyt pääsi lepuuttelemaan rauhassa Tuomelan eteisen seinälle. Ryijy on puissa kudottu ja osin jo ajan haalistama. 

 Toinen uusi aarre on Astan ompelema ylellinen samettinen oviverho, jolle ei koskaan löytynytkään paikkaa. Verhon ommeltuun kujaan sain pujotettua puisen verhotangon, jolloin raskas vuoritettu verho pysyy ylhäällä, ja ennenkaikkea ollessaan ihan lähellä seinää pitää vedon loitolla. Alareuna on aivan liian pitkä, ja alankin pitämään siitä ettei reunaa ole päärmätty. Kun se suljettaessa lepää lattialla on veto taatusti ovenraosta estetty. Valokatkaisijan alapuolelle ruuvasin koukun, johon verhon voi nostaa päiväsaikaan.

Ja nyt liituostoksille, aamulla poistetaan naakanpesä, laitetaan verkko päälle ja maalaan rapatut pinnat maitomaalilla.

Tuomelan taikajuoma

Sadonkorjuun aikaan kriikunoita, pihlajanmarjoja sekä mustaherukkamehun kertaalleen keitettyä mäskiä pulloihin, päälle 40% juomaa sekä sokeria niin että pinta peittyy, ja sitten sai unohtaa koko jutun joulukuuhun. Kriikunalikööri onnistui hienosti, maku on kivan tuore ja nektarinen. Mustaherukkalikööriin taisi tulla liian vähän sokeria, ja pihlajanmarjalikööristä tuli vähän outoa. Mutta, tilkka likööriä, päälle vissyä ja avot, erinomainen saunajuoma on siinä!