Sipulit, varastot, vällyt ja pellavariveet

Viikontakainen pitkä viikonloppu tuli tarpeeseen. Vielä kun parhaassa paikassa odotti lämmin sauna ja illallinen, sain vain nauttia! Ihana yhdistelmä verkkaisuutta ja puuhaspurtteja. Saimme piharakennuksen kuntoon. Enää se ei ole remonttivarasto vaan tuttu kummallinen, kylmä, ränsistynyt ja romanttinen, ehkä vähän kasarihenkinen saunan vilvoittelutila. Kaikki piha-asiat löysivät paikkansa puolestaan vanhasta kanalasta.

Sain tiivistettyä ikkunat, putsattua puuhellan, sekä kukkasipulit maahan. Sieniä, hyvä kirja, punaviiniä, verkkaisia radio-ohjelmia, melkein enemmän kuin olisi kuvitellut kolmeen ja puoleen päivään mahtuvan. Porkkanat maasta, lehtikaalit ja purjot, pihan haravointia ja puukuormia.

Ja kreivin aikaan, kun saimme kaiken tehtyä, lumi tuli sopivasti kuorruttamaan koko komeuden! (siitä ei nyt sitten olekaan kuvaa). Taas käy mielessä haaveeni riistakamerasta jotta voisin kesken arkisten päivieni klikata itseni hetkeksi tuohon kummalliseen ajanpysäyttämään maailmaan.

Shh, vanha rouva nukkuu

Kävimme päiväseltään saunomassa. Ihan hiljaa ja nätisti, unia häiritsemättä. Vähän vain raotettiin verhoa, kasteltiin kukkia, täytettiin arkku puhtailla liinavaatteilla, säädeltiin pattereita ja peiteltiin takaisin nukkumaan. On hyvä kerätä voimia visiittien välillä.

Joulusta vielä

Tuomelan toinen joulu sujui varsin mainiosti. 50 neliön huushollissa nukkui kuusi aikuista, yksi lapsi ja kaksi koiraa. Perinteistä, rauhallista, ja tällä kertaa edes uunit eivät temppuilleet. Kuvassa näkyy liitumaalattu uusi muuri, josta tarkemmin tuonnempana. Hyvä oli olla meillä jokaisella. Syksy ja huseeraus verotti sen verran että alkanut viikko on mennyt kertakaikkisen verkkaisesti, joulupäivityskin tuli varsin viiveellä. Vielä pari päivää pesimistä ennenkin on aika tomuttaa joulu pihalle.

Me aina leikitään että tämä neiti on vanha rouva Tuomelan kaupunkiserkku, tässä kuvassa asiaankuuluvan loisteliaassa ympäristössä. Kuva on kirpputorilöytö jossa on Daniel Nyblinin mustekynäsigneeraus.

Linnuille löytyi mainio lahja. Astioihin oli liimattu reunaan lusikka seisomalaudaksi ja sisällä oli siemeniä ja pähkinöitä kookosrasvassa. Pari päivää meni että linnut uskalsivat lähemmäs. Nyt pari talitiaista on käynyt testaamassa ravintolan.

Mustan joulun jälkeen tuli melkein heti valkoinen maa. 

Kolmen kohdan viikonloppu, kolmistaan.

Haaveiluosio:
Istuttiin taukokaljat kädessä, siirrettiin tuolit aurinkoon ja katsottiin kun pienet ötökät lenteli laskevassa auringossa. Iso amiraaliperhonen näyttäytyi. Luontodokkarin huipensi auringon siilaamat seitit, muutoin aivan näkymättömät, siellä täällä kukasta kukkaan lassotettuna. Kasvihuoneen paikka on nyt päätetty.

Superteho-osio:
Uusi pelto käännetty, leikittiin uudisraivaajia. Parit kasvilavat purettu sen tieltä. Muut lavat siivottu. Talvivalkosipulit istutettu. Kynnet meni täsmälleen, itusilmuja jaksoin latoa yksitellen kymmenen riviä, loput freetylellä mullan sekaan. Kukkapenkki viimeisen kerran kitketty, nurmikko ajettu. Sulanapitokaapelit putkiin laitettu päälle. Liiterin jääkaappi sulatettu. Lattiat mopattu ja talvimatot aseteltu. Pienet pelargoniavauvat siirretty sisään.

Yhdessäolo-osio:
Naapurin kanssa juteltu. Perheen kanssa ulkoruokintaa, taidemuseovisiitti, karkkia. Letut korkkasi puuhellakauden. Yksi keräsi kukkia, toinen katsoi monta Star Wars elokuvaa, kolmas maalasi. Erikseen mutta yhdessä kuitenkin.

Olo on fulfilled. Kiitos vanha rouva Tuomela!

Satoa

Tuomela kiittää hoitajaansa. Vadelman viimeisin satolukema jäi 15! litraan. Luulen että litran verran jäi keräämättä. Niitä sai syödä kahmalokaupalla, viimeksi eilen kasana läksiäisletun päällä. Vaikka vadelman ala pieneni useita neliöitä, on plantaasia hoidettu ehkä enemmän kuin hetkeen sitä ennen. Syksyllä heitin parit tuhkasatsit juurille ja keväällä perkasin kuolleet varret. Vadelmallahan on monivuotinen juurakko, ja kaksivuotiset varret. Toisen vuoden marjomisen jäljiltä, oksa on kuiva ja napsahtaa irti oikein helposti, tulevan kesän oksa on sitkeämpi.

Herne on superhelppo viljeltävä. Sen voi suorastaan unohtaa paikallensa. Jos vain vähän tarjoaa apukeppiä että saa kasvaa tuetusti pidemmäksi. Pari litraa on saatu meidän pikku rivistä, ensi vuonna pitää laittaa enemmän.

Peruna meni maahan aivan luvattoman myöhään, viikkoa ennen juhannusta. Nämä viskasin tyhjään länttiin pihan sisääntulon kohdalle, vattupuskien rajalle. Kerran lapion multaa juurille ja epäilin koko touhun tulosta, mutta tällaisia söpöjä punastuneita sieltä nyt alkaa nousta.

Mustaherukkaa vaivaa äkämät. Huomasin keväällä silmuissa paikoin hassuja pallukoita. Äkämäpunkkeja voi koittaa vähentää nyppimällä pallukat poltettavaksi, mutta ainoa mikä oikeasti auttaa on kaivaa koko puska maasta ja polttaa. Samaan kohtaan ei saa vuosiin istuttaa uutta mustaherukkaa. Marjoihin ne eivät vaikuta, satoon kuitenkin vähentävästi. Viime vuonna keräsin vain muutaman litran, nyt kuusi. Harvensin syksyllä oksamäärää, ja koitan vielä ensi kesän yli, josko niitä silmuja jaksaisin nyppiä. Ehkä sitten huonoimmasta puskasta alkaen hävitystä ja vaikka ihan jotain muuta tilalle.

Mehumaijaa ei pitäisi kiehuttaa sisällä, tuli turhaan kauheasti kosteutta keittiöön. Varsinkin kun voisi keittää irtolevyllä ulkona lämpimässä kesäillassa. Aina ei hoksaa. Tuli kuitenkin ihanaa paksua tummaa mehua. Se käy meillä kaupaksi paremmin kuin marjat, vaikka vitamiineja menikin hukkaan.

Mäskistä tulee tällä kertaa mustaherukkalikööriä, sekin tekee kauppansa paremmin kuin hillo. Mäski odottelee purkissa sokerin kanssa terästystä. Valkosipulin itusilmuista tuli hieno kimppu ennen kuin se syödään.

Keittämisessä meni yömyöhään, ja hermo meinasi mennä grilli-illallisen, lettuläksiäisten ja mehumaijashown tiskejä tiskatessa. 

Olihan loma, 25 päivää paikoista parhaimmassa, kiitos vanha rouva Tuomela. Vähän nitkuttaa jo kun joutuu meitä suojaamaan ja kannattelemaan, mutta ainakin on elämää kun ovista rampataan, kuistin kynnyslauta antaa periksi ja ikkunoista puhaltaa kesäinen tuuli. Me ihmiset virkistyimme ja tulimme vielä vähän onnellisemmiksi. 

Yliajalla ennen lomaa ja uusia aarteita

Kun saa olla tarpeeksi monta päivää paikassa jossa on hyvä olla, aika toisaalta lentää ja toisaalta tuntuukin pitkältä. Pitkä oli myös veneretken huipennus. Vietimme oikein kuumaa helteistä sunnuntaita järvellä, ajoimme järven viimeisimmästä nurkasta alkavaa jokea pitkin. Mies sai pienen hauen ja sammutti moottorin. Minä kuvasin heinikon takaa pilkottavaa kaunista autio? taloa. Perämoottorin hihna jumittui ja veneretken aika vähintäänkin triplaantui. Minä soudin jokireitin takaisin, mies järven selän poikki. Olimmehan aika poikki. Päivän kruunasi tavattoman ystävällinen perennnalahjoitus josta tuonnempana sekä naapurin lahjaksi antama uusi räsymatto.

Kesäinen viikonloppu sai jatkoaikaa etäpäivän muodossa ja kun päivän työ oli tehty, ehdittiin vielä kirppiskierrokselle. Siispä hiukan aarre-esittelyä:

Vierailta saimme hienon lyhdyn joka toisaalta loistaa tyylikkyydessään huutomerkkinä ja toisaalta tuo tupaa sopivasti lähemmäs tätä aikaa. Lyhdyn pariksi löytyi kauniit sirot peililampetit.

Ja ai että kun ilostuin kun olikin varsinainen kirppissaalis. Ostan nykyään mielestäni kauneimmat lautaset, mutta mieluusti alle kahden euron kappalehintaan. Muutama emalikippo muutti meille kanssa sekä, ah, suola-, ja jauhosalkkarit (kyllä, mitä ilmeisemmin virallinen nimi) joissa oli teksti suomeksi, sekä värit, ja kuviot jotka sopivat kuin nappi päähän keittiön hyllylle. Yhdessä on nyt valkosipulia, toisessa inkivääriä ja kolmannessa maustepusseja. Houkuttaisi nuo mannaryynit, mutta mahtaisiko käyttö olla tarpeeksi tiuhaa? No niin, nyt maltan odottaa perjantaina alkavaa kesälomaani. 

Tuomela 1-v.

Meidän kautemme tämän vanhan mummon elämässä alkoi tasan vuosi sitten. Ajoin pojan kanssa auto täynnä tavaraa äitienpäivänä 2015 pihaan ja etsimme avaimet löylykauhan alta saunasta. En olisi uskonutkaan kuinka kaikki fokus vuoden aikana voikaan olla paikassa josta on jo tullut niin kovin tärkeä. Kuvista huomaa että remppaaminen on vähemmän tärkeää ja vapaa-aika ja tunnelmointi ensisijaista. Kyllä kannatti, vaikka välillä tuntuu ettei mistään mitään tajuta ja että paljon on kaupunkilaisilla opittavaa. Mutta kyllä sitä oppiikin, ehkä vielä niitä remppahommiakin. Ihan kauhean monta kuvaa, mutta koko vuosi kerralla. Kiitos!