Operaatio ikkunanpesu

On vähän liioittelua kutsua aivan operaatioksi, mutta varsinkin jos en olisi lomalla, olisi urakka perushuushollihommien listalla jokseenkin työläs. Ensin paperinauhojen kostutus (niitä oli vielä paikoin vaikka olisi tietysti pitänyt poistaa jo toukokuussa). Kauheat määrät fylliä pois. Entisiä ja viimesyksyisiä. Voisihan miettiä olisiko pakko poistaa mutta totellaan nyt ilmanvaihdon nimissä. Kaksi saavia, toisessa pari tippaa astianpesuainetta pieliin ja pinttymiin ja toisessa lämmintä vettä ja loraus etikkaa ikkunoihin. Rätti ja kuivaus sanomalehdellä. Ikkunoiden väleihin pääsee tietysti nostamalla ikkunat paikoiltaan. Takaisin laittaessa jäkälää väliin (voisi laittaa myös kupaprikolikon tai tulitikkuaskin vaikkakaan enää niissä ei ole rikkiä) kosteutta poistamaan. Kuuntelin radiosta tarinaa purjehtimisesta ja tutkailin vanhoja merkintöjä ikkunanpokissa ja huokaisin lomaa ja kesää ja vaikka ja mitä. Tähän on tultu, terveisin mökkihöperö.

Hurmaava heinäkuu

Antaa jo kasvaa ja kuihtua ajallaan. Luonnolla ei ole niin kiire, kesä on jo vakiintunut tila. Vihreys on varmasti ja pysyy. Mikään ei saa kesää kääntämään kylkeään syksyä kohti, vielä. Kukat kukkivat yksi kerrallaan, aina jostain kurkkaa uusi tuttavuus. Montaa niitä ei kerrallaan ole, kukkapenkit ovat vielä junnuja. Ensi kesänä tai sitä seuraavana ehkä. Tasaisen varmasti lomapäivien aikana tartun yhteen työhön, sitten katsellaan hetki, kohta on seuraavan vuoro. Viikonloppu ei lopu kesken, tuleekin aina vielä uusi päivä. Rikkaruohoja, istutuksia, lavalauluksista, uusia tuttavuuksia, naapurien kanssa turinoita. Kirppiksiä, pehmiksiä, vieraita, kirjasto. Kaffekestejä. Hyviä hetkiä. Myös verkkaisia ja tylsiä hetkiä. Yritän ottaa yliannostuksen Tuomelaa, vieläkään ei riitä. Onneksi, onhan näitä, kesäisiä heinäkuun päiviä.

Silloin siivotaan, eikä leikitä ollenkaan!

Monesti on tehnyt mieli kurkata tiskikaapin taakse, mutta enpäs ole sitä tehnyt. Aina kun avaan uuden kolon päivänvalolle, jännittää mitä on vastassa. Joku omituinen rakenneratkaisu, jotain huolestuttavaa (vanhaa taloa opiskelevalle riittää murehdittavaa), mutta nätiltähän siellä näytti. Paneelista kaapin takana näkee kuinka öljymaali kellertyy piilossa. Jos kaappi ei olisi edessä, paneelit vaalenisivat samansävyiseksi yläosan kanssa.

Täällä siivoaminen on näin niinkuin päällepäin melkein hullunhommaa, alkuperäiset sammaltiivisteet seinissä ropisee minkä kerkeävät, kaikki pinnat on kuluneita ja vähän sinnepäin, vatupassia ei sisään uskalla tuodakaan jne. Mutta jos tuoksun voisi taltioida, oikein kuuma mäntysuopaluuttupesu ja naapurin synttärilahjamatto pirttiin. Otin suuren osan mattoja pois, lisäillään niitä sitten kun taas viluttaa.

Perennapotti!

Lähellä olevan talon omistajat vaihtuivat. Lähdin hakemaan ilmoitettua karviaispuskaa ja emmin hiukan muistellen karviaisten tauteja. Päätin jättää karviaisen ja satuin kysymään pihasuunnitelmista. Että mitähän aikoo tehdä pihalla kasvaville perennoille. "Kaikki menee kompostiin, vie vaikka kaikki". Varmistelin, kysyin mahtaisiko mieli vielä muuttua ja niin edelleen. Mutta kun vastaus oli kovin varma, olin mielelläni osan kasvien pelastaja. Kasvit ovat noin kilometrin päästä, joten maa ja kasvuolosuhteet samat. Ihan varma en ollut mukana mahdollisesti muuttavista alivuokralaisista, joten päätin pestä juuret. Ja mikä mahtavinta, heidän pihansa rajautui virtaavaan koskeen. Parin tunnin urakan jälkeen sain kasvit autoon ja kotipihalle poseeraamaan ryhmäkuvaan.

Edessä joku oikein tuttu ja tyypillinen pensas, en tiedä nimeä. Ruusu, ruskoliljaa, pioni, kultapallo, malva, kuun?lilja, jotain toista sinikukkaista liljaa, paria erilaista vielä nimetöntä keltaista. Kun tulin pihaan huudahdin miehelle että et ikinä usko mitä tapahtui ja kerroin tarinan, hän suhtautuin kumman laimeasti, ihan kun tämä ei muka olisi ollut alkavan heinäkuun kokohohta!

Vielä muutama hikinen tunti ja kaikille löytyi uudet paikat. Ai niin ja varmaan kaikkein hienoin löytö, reidenkorkuiden tyrni, pullollaan marjan alkuja. Nyt oman pihan pikku Tarmolla on kova homma pitää huolta kolmesta tytöstä. Kahdesta omanikäisestä ja tästä yhdestä kypsemmästä. 

No niin, katsotaan miten käy. Kukkiviahan ei koskaan saa siirtää, isot sopeutuvat huonommin ja mitäs kaikkia ohjeita onkaan. Itse ajattelin noudattaa ahkeraa kastelusääntöä, ja nähtäväksi jää kuinka moni jää meille pidemmäksikin aikaa. 

Tämähän ei ollut ainoa perennapotti, toinen kävi viikko sitten kun ihana, ystävällinen ja antelias puutarhuri jakoi omista penkeissään vaikka ja mitä. Niistä ja näistä häkeltyneenä täytyy laittaa hyvä kiertämään jahka omani pääsevät leviämisen makuun. Voisin jatkossa nimittää näitä kahta paikkaa koskipihaksi ja järvipihaksi tulevia esittelyjä varten.

Nyt kun minusta on tullut vanhan talonhalaajan lisäksi puutarhahullu, on vaikea ymmärtää kuinka  joku ei osaa arvostaa edellisen suurta työtä. Siksi kai moni sanookin että vaikeinta olikin jättää juuri puutarha taakseen.

Heippakierros

Aina kun on lähdön aika on haikea olo. Aina kun saavumme, tuntuu mahassa. Tänään aamulla, 7.30 (harvoin ikuistettu aamuaurinko) sai pihan näyttämään eriltä. Kun kaikki on pakattu ja ovet lukittu, olen ottanut tavaksi tehdä heippakierroksen, ihan vaan kurkatakseni että kaikki on kunnossa. Tässä tämänaamuinen.

Yliajalla ennen lomaa ja uusia aarteita

Kun saa olla tarpeeksi monta päivää paikassa jossa on hyvä olla, aika toisaalta lentää ja toisaalta tuntuukin pitkältä. Pitkä oli myös veneretken huipennus. Vietimme oikein kuumaa helteistä sunnuntaita järvellä, ajoimme järven viimeisimmästä nurkasta alkavaa jokea pitkin. Mies sai pienen hauen ja sammutti moottorin. Minä kuvasin heinikon takaa pilkottavaa kaunista autio? taloa. Perämoottorin hihna jumittui ja veneretken aika vähintäänkin triplaantui. Minä soudin jokireitin takaisin, mies järven selän poikki. Olimmehan aika poikki. Päivän kruunasi tavattoman ystävällinen perennnalahjoitus josta tuonnempana sekä naapurin lahjaksi antama uusi räsymatto.

Kesäinen viikonloppu sai jatkoaikaa etäpäivän muodossa ja kun päivän työ oli tehty, ehdittiin vielä kirppiskierrokselle. Siispä hiukan aarre-esittelyä:

Vierailta saimme hienon lyhdyn joka toisaalta loistaa tyylikkyydessään huutomerkkinä ja toisaalta tuo tupaa sopivasti lähemmäs tätä aikaa. Lyhdyn pariksi löytyi kauniit sirot peililampetit.

Ja ai että kun ilostuin kun olikin varsinainen kirppissaalis. Ostan nykyään mielestäni kauneimmat lautaset, mutta mieluusti alle kahden euron kappalehintaan. Muutama emalikippo muutti meille kanssa sekä, ah, suola-, ja jauhosalkkarit (kyllä, mitä ilmeisemmin virallinen nimi) joissa oli teksti suomeksi, sekä värit, ja kuviot jotka sopivat kuin nappi päähän keittiön hyllylle. Yhdessä on nyt valkosipulia, toisessa inkivääriä ja kolmannessa maustepusseja. Houkuttaisi nuo mannaryynit, mutta mahtaisiko käyttö olla tarpeeksi tiuhaa? No niin, nyt maltan odottaa perjantaina alkavaa kesälomaani. 

Juhannuksen parhaat palat

Pitivät sisällään pitkiä ihania hetkiä ystävien kanssa. Ilma oli paras mahdollinen, yltäkylläisyys vallitsi ja täytti asianomaiset.

Mutta kaikkein parasta oli kun melkein serkukset perustivat ravintolan. Laativat menun, järjestivät pihan, kokosivat grillin, tarjoilivat sekä valmistivat joka ikiselle parhaat lettuannokset ikinä. Kokin erikoinen oli muurinpohjalettu kermavaahdolla, mansikkahillolla  sekä nyrkinkokoinen jättivaahtokarkki sisään käärittynä. Kiitos keskikokoisille kokeille!

Juhannusvalmisteluja

sanoisi yksi ja tekisi sen mitä ehtii. Nyt kävikin niin että siivosin ja puunasin vauhtiin päästyäni aamusta iltaan, perjantaista sunnuntaihin. Perennahommia, uusia istutuksia, rikkaruohoja pois. Nurmikon leikkaus.

Välillä ruokaa (jos ei olisi ollut lasta ja lainalasta, olisin kenties yrittänyt oikaista). Höyry alkoi nousta päästä. Kaappien siivous, lehdet, kirjat, siemenpussit ja sensellaiset, saunan pesu lattiasta kattoon. Välillä vahingossa (kun en tarkistanut) aivan tyhmän pitkän matkan päästä olkien haku kasvimaan laatikoiden väleihin. Juuri mahtui neljä paalia henkilöautoon. Vaatteet, petivaatteet, lattioiden pesu, matot ulos, liinojen silitystä (inhoan silittämistä). Nopea kirppiskierros, koiran kanssa lenkille. Kuistin ja huussin pesu. Pihan kiveyksien ja kulkuväylän rakentamista.

Siinä vaiheessa kun ajattelin josko ehtisin vielä levittää loput kivituhkat, alkoi jo naurattaa. Vaan vaikka energiaa meni, sitä myös tuli. Mökki jäi mäntysuovantuoksuisena levähtämään torstaihin.

Kumoan aiemman ajatukseni kaapin pohjien siivoamisen järjettömyydestä juhlapyhinä. Sen sijaan suosittelen, jos yhtään huvittaa, niin nättiä tuli. Suunnittelin luonnonkukkia kaikkiin huoneisiin vaaseihin, mutta sepä jää ensi viikonloppuun, kun rakkaat perinteikkäät juhannusseuralaisemme saapuvat, nyt ensimmäistä kertaa Tuomelaan. Hyvin todennäköisesti loilottelemme looppina (joku aloittaa jostain kohdasta, vähintäänkin hyräilee), ja ainakin kertaalleen yhteislauluna:

Juhannus on meillä herttainen,
Kirkas taivas on sininen.
Pirtti on jo pesty puhtoinen.
Pihamaakin laastu on.
Koivujen lehvät portailla huiskii,
Kesän juhlasta pihlaat kuiskii,
Metsiköstä kielot kannettiin,
Sinikukat huoneisiin.

Arkityönsä väki lopettaa,
Kaikki iltaa jo odottaa.
Kalliolle kokko kohoaa,
kunhan yö nyt ennättää.

Sielläpä silloin laulut ne soivat,
Suuret, pienet karkeloivat.
Räiskytellen kokko palavi,
Kesäyöhön sammuvi.
(Suomalainen kansansävel) 

Jospa ensi viikonloppu olisi loikoilulle, luonnonkukille ja yhdessäololle pyhitetty. 

Aikuiset Onnelit ja Annelit

Kuvituskuva sivuaa eteisen tapettihaaveprojektia, eikä liity alla olevaan tekstiin. Muutoin kuin ihanana viikonlopun kuvana.

Puhuin niin paljon että vuorokauden jälkeen oli hyvä vähemmilläkin sanoilla. Söimme katkarapuvoileipiä ja makaronivelliä ja joimme valkoviiniä. Teimme ensin kivasti puutarhatöitä ja sen jälkeen oma sarkani jatkui maanisena monen tunnin hurahduksena. Pestiin noet keittiön paneeleista Poresaippualla. Pakattiin ylimääräiset villat ja vällyt talvisäilöön. 

Kastelin ja kastelin, harvensin retiisit. Ystävä, äiti, sisko. Naisten viikonloppu. Päiväsauna, intialaista päähierontaa, viimeiset henkoset juhannusruusuista. Nyt joka paikka kehossa muistaa kukkapenkin ja liian ison kiven jota yritin kammeta. 

Ihmeellinen toukokuu

Toistaiseksi viimeinen helteinen ilta. Ihmeellinen toukokuu kasvatti kaiken kukkaansa. Vain myöhäisilta erotti kesäkuun alun heinäkuusta. Teimme veneretken, löysimme uuden retkipaikan saaresta, ja ratkaisimme tyhjän multakohdan ongelman istuttamalla siihen perunaa. Vaikka se onkin lähimpänä tietä.

Viime kesänä Suomentatar kukki heinäkuussa. Karviaisia poimin elokuussa, nyt on selvät raakileet kaikissa marjapensaissa. Vadelman kukatkin on nupussa. Juhannusruusu tuoksuu kilpaa Syreenin kanssa. Sen kun saisi pulloon talletettua.

Juhannusruusuja jäi monta puskaa piharemontin kynsistä, jäljellä olevat kiertävät Tuomelan rouvan helmoissa. Joka paikka kasvaa niin kilpaa etten ehdi kaikkia tervehtiä.