Perennapotti!

Lähellä olevan talon omistajat vaihtuivat. Lähdin hakemaan ilmoitettua karviaispuskaa ja emmin hiukan muistellen karviaisten tauteja. Päätin jättää karviaisen ja satuin kysymään pihasuunnitelmista. Että mitähän aikoo tehdä pihalla kasvaville perennoille. "Kaikki menee kompostiin, vie vaikka kaikki". Varmistelin, kysyin mahtaisiko mieli vielä muuttua ja niin edelleen. Mutta kun vastaus oli kovin varma, olin mielelläni osan kasvien pelastaja. Kasvit ovat noin kilometrin päästä, joten maa ja kasvuolosuhteet samat. Ihan varma en ollut mukana mahdollisesti muuttavista alivuokralaisista, joten päätin pestä juuret. Ja mikä mahtavinta, heidän pihansa rajautui virtaavaan koskeen. Parin tunnin urakan jälkeen sain kasvit autoon ja kotipihalle poseeraamaan ryhmäkuvaan.

Edessä joku oikein tuttu ja tyypillinen pensas, en tiedä nimeä. Ruusu, ruskoliljaa, pioni, kultapallo, malva, kuun?lilja, jotain toista sinikukkaista liljaa, paria erilaista vielä nimetöntä keltaista. Kun tulin pihaan huudahdin miehelle että et ikinä usko mitä tapahtui ja kerroin tarinan, hän suhtautuin kumman laimeasti, ihan kun tämä ei muka olisi ollut alkavan heinäkuun kokohohta!

Vielä muutama hikinen tunti ja kaikille löytyi uudet paikat. Ai niin ja varmaan kaikkein hienoin löytö, reidenkorkuiden tyrni, pullollaan marjan alkuja. Nyt oman pihan pikku Tarmolla on kova homma pitää huolta kolmesta tytöstä. Kahdesta omanikäisestä ja tästä yhdestä kypsemmästä. 

No niin, katsotaan miten käy. Kukkiviahan ei koskaan saa siirtää, isot sopeutuvat huonommin ja mitäs kaikkia ohjeita onkaan. Itse ajattelin noudattaa ahkeraa kastelusääntöä, ja nähtäväksi jää kuinka moni jää meille pidemmäksikin aikaa. 

Tämähän ei ollut ainoa perennapotti, toinen kävi viikko sitten kun ihana, ystävällinen ja antelias puutarhuri jakoi omista penkeissään vaikka ja mitä. Niistä ja näistä häkeltyneenä täytyy laittaa hyvä kiertämään jahka omani pääsevät leviämisen makuun. Voisin jatkossa nimittää näitä kahta paikkaa koskipihaksi ja järvipihaksi tulevia esittelyjä varten.

Nyt kun minusta on tullut vanhan talonhalaajan lisäksi puutarhahullu, on vaikea ymmärtää kuinka  joku ei osaa arvostaa edellisen suurta työtä. Siksi kai moni sanookin että vaikeinta olikin jättää juuri puutarha taakseen.