Sen sijaan

Ei tullut tiivistettyä ikkunoita, ei. Tuntuikin isolta urakalla ja vähän epäröin avaisinko kaikki pokat väliin päästäkseni. Ja ehkä sitä pellavarivettä pitäisi kuitenkin ostaa. Sen sijaan neuloin puuvillaisen tiskirätin.

Ja poimin viimeiset kriikunat ja join kriikuna-omenamehua.

Ja paistoin lettuja puuhellalla.

 Syyään eka ja vika ja aina siinä välissä.

Jo pari viikkoa on tämä homma ollut mielessä. Siivosin villiintyneen yrttipenkin jossa oli vain muutama ilmasipuli. Siippa käänsi maan ja minä siirsin tontilla pitkin poimin sijainneet mintut, mäkimeiramin, timjamin ja ruohosipulit. Maassa olikin pieniä valkosipulin sipuleita, istutin uudelleen, ja tilaa jäi villirucolalle ja myöhemmin maahan istutettaville talvivalkosipuleille.

Syksyä, syksyä!

Hilloviikonloppu

Viikko oli aika hektinen. Koira söi neljä pikkupaketillista rusinoita ja vietti kaksi vuorokautta sairaalassa nesteytyksestä munuaisvaurioriskin minimoimiseksi. Me murehdimme sitä tietenkin, ja sitä miten pääsemme mielenilmauspäivänä mökille. Onneksi asia ratkesi vapaapäivänä kaikkien osalta, ja koira haettiin ennen lähtöä matkaan mukaan. Oli se vähän loukkaantuneen oloinen pari päivää ja pysytteli lähellä. Ettei ne tyypit vaan tule enää hakemaan siihen kamalaan paikkaan. Jatkamme siis eloa ruokarosvokoiran kanssa.

Minä, nuorempi rouva sain sielun ja ruumiin voitelua hoitamalla kolmen jäteasemareissun risusavotan. On mieletön olo kun hiki valuu niin että silmiä kirvelee. Arkihuoleni kaikki heitin jos niitä joku nyt oli. Palkaksi tuli hieno multamanikyyri hanskojenkin läpi.

Lauantaina tyhjensimme omput ja kriikunat, ja hillo-, mehu-,&  liköörisouvi sai alkaa. Ah, oma sato, ah! (Rohkaisen itseäni istuessani junassa valtava laukullinen omenaa ja kriikunaa vielä jaloissani.)

Hämärä kuva vastavaloon, mutta siinä ne nyt on. Omena-kaneli marmeladia, omenahilloa, kriikunahilloa, mehuja ja kriikunalikööriä tekeytymässä. (Ensimmäistä kertaa ostin litran leijonapullon). Kotona ajattelin tehdä vielä tuoresoseita pakkaseen. 

Tankattu on

hyvää oloa ja ystävyyttä. Kolme naista, yksi vuorokausi, todella paljon asiaa. Samalla keitin neljä litraa omenamehua mehumaijassa. Miksei kukaan sanonut, että siinä menisi 12 tuntia!!! Omenat puolikkaina ja huuhdottuina pataan, ja Maija sai porista yksinään liiterissä. Hyvä että oli seuraa ja syytä parantaa maailmaa, palkaksi mainiota mehua, varsinkin vissyn kanssa lantrattuna. (Proseccon kyytipoikana).

Ajateltiin ottaa iisisti, ja selvitä vähällä vaivalla, mutta saatiin kuitenkin keksittyä käyttöä miltei kaikille astioille, joten sunnuntaina oli tiskien tiskit. Mikäs siinä, iltapäivän auringossa, päiväsaunan jälkeen.

Toim. Huom! Seuraavan viikonlopun battle puuhella vs. halpis irtoliesi kylmässä liiterissä 6-0. Nyt vasta tajusin kuinka paljon mehumaija otollisissa olosuhteissa antaa, ja miltä sen mäskin kuuluu näyttää. Eikä mennyt kauaa...oppia ikä kaikki! Ja sekin että kun iki-ihana puuhella on saatu nyt käyttöön, se todella on aivan mieletön! Sähköhella, sekin söpö kuin mikä, saa keittiön vesihöyryyn, ja saakin olla jatkossakin lähinnä kesäkäytössä, uunia lukuunottamatta. Ei se sitten kuitenkaan ole kummoinen homma laittaa tulet. Palkaksi saa ruoan, lämpimän huoneen sekä tiskiveden, kolme yhden hinnalla!

Juuri eilinen illallinen ja nämä kuvan överikanavoileivät olivat juuri parasta. Vieläkin satoa riittää maasta, ja yrttikombo sopii kaikkiin marinadeihin, salaatteihin, vaikka pelkästään popsittavaksi. Tällä kertaa joka haarukalliseen uutta makua toivat pikkuhippuset persiljaa, mäkimeiramia, minttua ja korianteria. Nam!

Mitäs sitä muuta kuin että elämälle kiitos!

Plants and plans

On uuden  Pinterest kansioni nimi. Halusin nähdä kerralla kaikki nykyiset ja tulevat Tuomelan kasvit.   Aika hempukkaa on! Jää nähtäväksi kuinka moni menestyy edes kukkimaan asti, ja kun kukkivat eriaikaisesti, kombot vaihtelevat. Koosteesta puuttuu vielä sipulikasvit, joista osan saan pian Amsterdamin tuliaisina. Ja osa penkeistäkään ei tietysti ole vielä olemassa...mutta sehän ei menoa haittaa.

Prinsessa Ruusunen

oli vanha rouva viisitoista vuotiaana, sata vuotta sitten, vaipuessaan uneen... Tänään aamusumussa siltä näytti. Rehottavien ruusupuskien keskellä saareke jossa aika on pysähtynyt. Nukkuessaan on maailma ja maisema muuttunut toiseksi. Jos vielä hetken jaksaisi, vanhuuden päiviä köllöttää.

Keskellä oleva vihreä saari on Tuomela.

Liiterillä on kova hinku kuviin mukaan. Sieltä takaa se kurkkaa ja kurkottaa.

Aamukahvin kanssa hetken köllötys, yhdessä rouvan kanssa, kiireettä. Syksyn hidastelu alkoi nyt. Kynttilöitä, käsitöitä, ristinollaa.

Mikä siinä nyt on niin ihmeellistä

joku varmasti ajattelee kun missään muualla ei voi aikaansa viettää kuin mökillä. Ja toisaalta, jos menisimme aina sinne minne kutsu käy, olisimme jatkuvasti pois mökiltä. Mökkirakkauden huumassa on siis moni muu jäänyt välistä. (Ystäviä pitkämielisyydestä kiittäen.)

Nyt olen pyrkinyt jos mahdollista, aikatauluttamaan viikonloppuja siten, että käyn riennoissa välissä ja palaan illaksi mökille. Varsinkin nyt kun esiteini ja kaveri odottivat koiran kanssa. Kauniiden pihahäiden jälkeen palasin viettämään omia venetsialaisjatkojani, ainoana aikuisena, tosin.

Pohdin niitä asioita jotka minut sinne Tuomelaan vetävät, ja tässä muutamia;

Aika. Otan hetkiä enemmän kuin kotona. Istun, katson, kuuntelen, hengitän. Vanhoissa kehyksissä aika pysähtyy, vanha talo vangitsee tunnelmallaan.

Luonto. Valo, aurinko, hämärä, tuoksu. Liikkuminen ja puuhaaminen jonka tuotoksena askelia tulee päivässä paljon ja sitä myöten hyvä olo. Löydän koko ajan jotain uutta, aurinko paitaa joka kuukausi eri tavalla.

Sauna. Istun vilvoittelemassa "saunakamarissa"(sellaista ei oikein ole), ja katson pitsiverhon läpi ulos ja ajattelen.

Piha. Kasvatan itselleni ja perheelleni ruokaa. Iloksemme kukkia. Todella tyydyttävää.

Näin. Ensi viikollako jo omenat?
Pahoittelen kuvakimaran heikkoa puhelinlaatua.

Onhan se hölmöä, että kaupunkilainen oli aivan unohtanut kuunkin nousevan taivaalle eikä vaan valmiina siellä möllöttävän...Sekin siis kurkkii eri suunnista, kunnes valaisee maagisena muuten niin mustaa yötä.

Ja kotiin syksyn muotivärit!

Maaninen maanantai

Supersäntäilypäivä, tai oikeastaan viikonloppu. Hyvät ilmat, aikaa tehdä mitä vaan, joka puolella keksin tekemistä. Toi kiinni tohon, toi puska matalaksi, tuon kohdan raivaus, marjapensaita esiin. Arkipäivä, jäteasema auki, kaikki puutarhajätteet sinne, kas, hyvät verhotangot, tonne, noi verhot sopis sinne, ai niin kaiken kastelu ja hups, uudet perennat unohtui auton viereen, kiireesti maahan, ensin Google kertokoon parhaan kasvupaikan kukille joiden nimen kuulin ensimmäistä kertaa. Satoa talteen, pikaisesti mustikkaan, mökin siivous, kaunis valo, ovet lukkoon, lähtökuopissa, ja hups, auton rengas puhki. No, nyt kotona, kaiken koheltamisen vastapainoksi se kaunisvaloinen hetki, tässä näin!

Harvinaisen myöhäinen kesäkeitto

Mutta sepä ei haitannut, sillä se oli tietysti maailman parasta (kun kaikki oli omasta maasta). Herneet olivat jo puisevia, mutta sopassa sopivia. Tulossa on avomaankurkkua, kesäkurpitsaa paljon, pinaattia, papuja, nauriitkin näyttävät pullistuvan vaikka kirpat vaivasivatkin. Ja vitsin siipan vieraat ottivat kaikki potut varsineen maasta, penkin vierestä löytyi kymmeniä pikkupottuja. Grrr.

Nyt on taas aika sisustaa, lähipitäjän rompetorilta löytyi pieniä aarteita, ja verhoprojektia pitää jatkaa. Ehkä kuitenkin ensin saunaan, ja ehkä ennen myös mustaherukoiden harvennus ja vadelmien siistiminen. Ja ehken saa aikaiseksi puoliakaan, katsotaan, katsotaan!

Ps. Todella hassua kun lähikadulla näin ensimmäistä kertaa eilen katuvalot illalla päällä. Yöt on niin pimeitä, että on kiva kun ei ole säkkipimeässä talon ympärillä. 

Mitä tehdä kun ikävä iskee?

Kahden viikon tauko mökiltä puolivälissä. Mitä tehdä kun ikävä iskee? Kuvittelen, ajattelen, suunnittelen ja murehdin.

Kunpa ne pulleimmat karviaiset ei putoaisi maahan. Kestäähän kesäkurpitsa ja avomaankurkut perjantaille ilman kastelua. Kannattaako maanmuokkaustyöt aloittaa nyt syksyllä että keväällä kasvu alkaisi nopeammin. Miltä uusi piha näyttäisi, mistä saisi kaivettua rahat muutostöihin.

Mitä pystymme tekemään/teettämään per vuosi, mikä on kiireysjärjestys?

Makkarin lattia, olkkarin uuni, liiteriin lankut, piippuihin hatut, pihatyöt.

Moni aloittaa talojen pelastushommat remonteilla, meidän täytyy edetä pikku hiljaa. Ja paljon onkin jo tehty. Vaikka nyt jo on tullut selväksi, että joka penni kannetaan Tuomelan rouvan moniin taskuihin, myös sala-, ja piilotaskuihin, on selvä, että tämä uusi elämä on maailman parasta.

Täydellinen kontrasti arjen ja vapaan välillä. Suosittelen lämpimästi! (Sillä jos meillä ei olisi mökkiä, niin mitä ihmettä me muka tehtäisiin? Matkustettaisiin, saattaisin jopa ostella vaatteita, näkisin ystäviä viikonloppuisin....)

Pian istun taas tässä, katselen ikkunasta pientä ylirehevää pihaani ja hengittelen. Sitä odottaessa, uuteen viikkoon hypäten!

Vadelmainen viikonloppu

Vadelma on yhtäkuin kaikkea ihanaa, ja sitä tämä viikonloppu oli. Lämpöä, aurinkoa, rakkaita ystäviä ja huikeaa satoa. Vadelmia syötiin kaksin käsin kourallisia kerrallaan, kakkuun niitä hukutettiin niin paljon kuin keossa pysyi, ja pakkaseen laitoin vielä 11 litraa. Ja kolme litraa herukoita, ja litra karviaisia, ja pinaattia, lehtikaalta ja yrttejä.

Uusia pottuja, lainalakanoita, tiskejä ulkona, myöhään yöllä. Kynttilän valoa, lasten kikatusta, teinit teltassa, kauniita sanoja, kauan yhdessä kuljettua ystävyyttä.