Lattiaremontti, osa 4.

Jännitin kuin mikäkin meilejä ja tekstiviestejä. Työmies lupasi koosteen aina viikon lopuksi, ja yritin parhaani olla hätyyttämättä aina välillä. Hän kyseli tarkennuksia materiaaleista tai toiveistamme, ja samaan syssyyn ujutin aina kysymyksen tai pari, ja koitin pummata mielipiteitänsä.

Hirret eivät ole missään parhaassa mahdollisessa kunnossa, laho- ja hyönteisvaurioita löytyi. Liekö sitten ollut toivoton urakka vai ei, hirsivaihtoja ei lähdetty tekemään. Toisaalta ne eivät olleet puhkilahoja, vaan lovetuksilla mentiin. Tukipuutkin saatiin hyvin pysymään rungossa kiinni. Sen puoleen hyvä siis. Hänellä oli myös hyvä huumorintaju, yhden raportin perään hän lisäsi tämän meidän kuistille roikkumaan jääneen kesäkatos -kiinnikkeen sanoilla "Ihan näin toivoton tapaus teidän mökki ei ole".

Se mikä aiheutti huolta ja mietityttää vieläkin, on se, että piippu ja uuni on muurattu  kahden hirren varaan jotka ovat joskus romahtaneet, ja piippu on rakennettu vain katonrajasta ylöspäin uudestaan. Eli porinmatin perustus on vähän miten kuten, ja niin se sai nyt jäädä.  Ei voi mitään. 

Remonttibudjettia ei nyt voitu kasvattaa koko piipun purkamisella ja uudelleen muuraamisella, vaikka se olisi ehkä ollut viisasta. Lattiakannattimet vain katkaistiin ja jätettiin silleen. Joskus avataan eteisen kautta kun se pitää rakentaa uudelleen. Tai sitten kun pystytään tekemään kuisti uudelleen.  Tämä osin sai mieleni matalaksi, kunnes lohduttelin vanhan mummon iällä, on notkuvat lonkat ja osin uudet proteesit, mutta nuoren veroiseksi ei enää ole asiaa, eihän se sama mummeli olisi silloin.

No, rossin pohja on nyt sitten rakennettu vieri viereen asetelluista laudoista, sitten päällä on bitumipaperi, ekovillaa ja ekovillalevyä ja päällä Paavo perinnepaperi.

Kaiken jännittämisen ja murehtimisen jälkeen tämä näky oli riemastuttava! Käveltiin sukkasillaan, käveltiin paljain jaloin, istuttiin ja maattiin. Mistään ei vedä, mistään ei notku, luulisi mummelinkin olevan iloissaan keveämmistä ja uusista alusista.

Lattiaremontti, osa 3.

Kun olimme saaneet lattian niin hyvin puertuksi kun vain osasimme ja ehdimme, jätimme avaimet tontille remonttimiehen löydettäväksi, alkoi kova jännittäminen siitä mikä on huoneen "tuomio" ja kuinka urakka tulisi etenemään. Olisi ollut hyvä olla vielä päivä aikaa tyhjentää pohjaa, se olisi voitu kaapia puhtaammaksikin. Otin myös tapettinäytteitä talteen.

Vaikka tontti on savimaan ja moreenin sekoitusta, on talo selvästi rakennettu suurien kivien päälle. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, ettei pohjaa voi madaltaa kauhean paljoa, toisaalta ihan hyvä että lujaa on. Pohja oli myös varsin kuivaa kuten kuvista näkee. Lahoa oli paljon.

Lattian pohjapuut kulkivat kynnyksen ali muihin huoneisiin. Emme tehneet niille mitään, vaan jätimme remppamiehen arvioitavaksi tilanteen. Jätimme myös hienon pinon lautaa tikastelineelle muovin alle. Ja keittiöön tietysti välipalakorin pikkupurtavaa, ja jääkaappiin vissyä. (Paremman työfiiliksen toivossa tietysti!)

Lattiaremontti, osa 2.

Alkuun lattian tyhjentäminen sujui hienosti. Paljon pölyä ilmassa, teippasimme ja naulasimme muoviovet huoneen karmeihin ja heittelimme purettavia rakenteita ikkunasta pihalle. Suojalasit osoittautuivat myös kullankalliiksi. Valtavien aarteiden toivossa piti aina jäädä välillä tutkailemaan, mutta sen puolesta anti jäi laihaksi. Lattiarakenteista löytyi norttiaski 70-luvulta ja pari sata? vuotiasta käpyä. Talon alta maasta löytyi paljon lasin-, ja keramiikan paloja sekä luita ja kengänraatoja.

Alkukerrosten jälkeen lattian täyte tuntui muuttuvan koko ajan enemmän ja enemmän hiekaksi ja pikku kiviksi ollen näin todella raskasta. Jätesäkkejä meni tuplamäärä oletetusta, ne tulivat niin painaviksi, että täytyi täyttää alle kolmanneksen vain. 1 talkoolainen rikkoi rakenteita, 2 kaksi lappoi vuoron perään täytettä säkkeihin ja neljäs kuljetti pusseja parkkipaikan tuntumaan valtavaksi kasaksi.

Hullun hommaa. Jos olisi ollut rahaa laittaa, niin olisi ollut ilo katsoa kun kaikki humahtaa imuauton kitusiin. Sen sijaan saimme tuta miltä tuntuu kun taistelee aikaa vastaan että ehtii homman valmiiksi. Onneksi hyvällä huumorilla ja pitsalaatikkotornilla selvittiin.

Talon pohjan rakenne oli puoliksi halkaistuja ohuita puunrunkoja, näky oli varsin vakuuttava. Syreenimajan penkiksi pelastimme valtavan kokoisen leveän tukin, miten ihmeessä sellainenkin sieltä löytyi!

Koitin arvioida jätesäkkivuoren tilavuutta naapuripitäjän työttömät ry:lle josta porukka haki roskat, ja silmämääräisesti auton vieressä arvioin kasan neljän kuution suuruiseksi. Piharakennuksen taakse kasaantui pari kuutiota puujätettä.

Lattiaremontti osa 1.

No nyt voisi olla aikaa kirjata remontin vaiheet ylös, vielä kun ne on jokseenkin hyvin muistissa. Lähtötilanne oli seuraavanlainen. Kaikki muut lattiat on talossa avattu ja uusittu kokonaan, eteinen, keittiö ja olohuone. Niissä on kaikissa jotain sanomista, osin maavara on edelleen liian pieni, rossipohjat on pakosta tehty aika mataliksi, eikä parhain mahdollisin taidoin. No, eivät kuitenkaan aiheuta muuta haittaa asumiselle kuin viileät lattiat.

Talon ostaessamme tiesimme että makuuhuoneesta on vaihdettu lastulevylattiat pontittomaan raakalautaan, puruja on vähän lisätty, tarkastettu että vanhat eristeet ovat suunnilleen ok, ja kaivettu tilaa viemäriputkelle joka kulki rossipohjan sisällä. Pihan puoli oli kiinni maassa, ja talon alla näkyi notkoa ja jotain romahtanutta.

Makuuhuoneesta jäi vaatteisiin hajua. Ei mitenkään niin, että kukaan siellä oleskellut olisi mitään huomannut tai että yhden yön jälkeen olisi mitään tarttunutkaan, mutta useamman päivän jälkeen pyykkikassia avatessa haju oli aivan selvä. Sellainen vanhan talon haju. Muista huoneista kerätyt tyynyt tai pyyhkeet eivät koskaan haise yhtään millekään.

Aivan selvä oli, ettemme osaa remonttia tehdä itse, ja minulle oli tärkeää että sen tekee vanhoja taloja tunteva ihminen. Hyvä joskin turhauttava suositus oli se, että ensi kontaktoinnista meni vuosi remontin aloittamiseen, niin monta urakkaa oli jonossa ennen meitä. Ja hän teki edellisen loppuun ennen uuden aloittamista, siksi muutaman viikon venyminen ja epätietoisuus alun suhteen tuntuukin nyt olevan aivan ok, eipähän jäänyt meidänkään homma kesken, eikä viivästynyt pätkääkään.

Jännittävin osuus oli tietysti purku jota oli edeltänyt vimmainen perehtyminen kaikkeen siihen miten lattioita tulisi rakentaa. Nyt ihan naurattaa miten itse purkua aloittaessani googlasin hauilla kuinka lattia avataan ja niin edelleen. Tästä syystä ajattelin, niin itselleni muistiin kuin muillekin saman äärellä oleville, kirjoittaa aivan perustavanlaatuisen ja seikkaperäisen lattiaraportin hintatietoineen.

Me perustimme tilin paikkakunnan rautakauppaan josta työmiehemme sai hakea tarvittavat materiaalit. Itse ostimme hyvät kottikärryt edellisten kiikkerien ja vääntyneiden tilalle, raksalampun, suojahaalareita ja P3 hengityssuojaimia. Suojahaalareissa huppu oli varsin kätevä, ja hengityssuojaimet parempia kuin puolimaski jossa tuli armoton hiki. Hyviä hanskoja ja paljon juotavaa. Muoviset pehmeät kahvalliset korit olivat hyviä purun kauhomisessa. Jätesäkkien tulee olla ehdottomasti vahvimpia mahdollisia.

Keskiviikkona saimme tiedon että urakka voisi alkaa maanantaina. Perjantaista sunnuntaihin uurastimme. Kolme aikuista ja vaihteleva määrä teinejä ja noin 15 työtuntia. Sitten vaan listat irti sorkkaraudalla ja kauimmaisesta nurkasta alkaen lattialautojen irrottamista. Niitä ei tarvinnut pahemmin suojella, kun raakalaudat pääsevät uusiokäyttöön ehkä kasvihuoneessa tai aidan portin tapaisessa, lattiaan ne ei enää palaa. Päällimmäisenä oli parikymmentä senttiä uutta purua, kutteria ja ekovillaa, ja kuvittelimme selviävämme hommasta kohtuullisen helpolla. 

Helppo renoveeraus liitumaalilla

Sain jotain sentään aikaiseksikin kaiken lepäämisen välissä. Kaapissa oli puolen kilon verran liitujauhoa vuodentakaisesta jäljellä. Sekoitin sen suunnilleen 1:1 rasvattoman maidon kanssa ohueksi lettujauhon paksuiseksi velliksi ja sudin takkaan ja keittiön muuriin. 

Takkaan oli roiskahtanut pahasti steariinit, soo soo puhaltajalle, ja melkein kaiken sain peittoon. En kovin kunnolla rapsutellut vanhoja, peittoon vaan, ja tällä mennään ainakin juhannukseen, todennäköisesti ensi jouluun. Kätevää!

 

Aina ennen lähtöä katsotaan pitkän aikaväli sää, jos vaikka ei päästäkään hetkeen, ja säädetään pattereita pakkasennustuksen mukaan. Varmuudeksi vielä vähän villapeittoa ikkunoiden eteen, paitsi niiden joiden takana huonekuusi ja jouluruusu saavat keskenänsä pärjäillä.

Mukavuuksista muutama sananen

Silloin kun ei ole saunapäivä, peseytyminen hoituu mukavasti puuhellalla lämmitetyllä vedellä. Peilejä on mahdollisimman vähän, ja ne mitä on, näyttää vähän niin ja näin.

Huussi sijaitsee noin kahdenkymmenen askeleen päässä talon ovelta.

Pikkupyykkiä on helppo pestä saunalla, tiskiveden kun lämmittää lähes kiehuvaksi, saa keittiöliinat pesaistua. Ne kuivuvat kätevästi puuhellan lämmössä.

Sisko on tehnyt ihania kosmetiikkatuotteita joista ei synny jätettä. Nyt on hellitty ihoa itsetehdyillä voiteilla, jalkasuolalla ja turvenaamioilla. Ihanaksi on osoittautunut itsetehty deodorantti. Minulla on ruusun- ja appelsiinintuoksuinen. Kun lasipurkki tyhjenee samaan voi tehdä uuden satsin.

Kun oman roskiksen täyttymistä seuraa, on mukava kun sitä voi vähän hallita ja hillitä. Vaikka kuinka monesta maailman syystä.

Nyt on tylsistelty, hidasteltu ja levätty  varastot täyteen!

Tuomelan kolmas joulu

Kolmas joulu Tuomelan tuvassa. Aivan poikkeuksellisen kuormittava loppusyksy sai aikaan muun muassa pitkän tauon tänne kirjoittamisessa. Kiireeltä on vaikea karata, se nappaa helposti jokaisen ja keinoja sen selättämiseen taas harjoitellaan.

Joulu sujui tutulla kaavalla ja tutulla porukalla. Kun autot ajoivat pihasta alkoi ihana rauhaisa pesiminen joka jatkuu edelleen. Pitkiä unia, leppeitä päiviä, huomenna ei muista mitä tänään tehtiin. Ollaan vaan ja tankataan, hidastellaan, nautiskellaan eikä lupailla mitään. Se mitä tehdään, tehdään jos huvittaa.

Blogista harvemmin saat nopeita kuulumisia, vilkahduksia vanhan talon elämästä voit seurata myös Instagramista, vanha rouva Tuomela on siellä myös. Kiitos tutuille ja tuntemattomille talonhalaajille kuluneesta vuodesta!

Kumpi pelastaa kumpaa?

Kohta kolme vuotta olen tankannut kaiken mahdollisen vanhojen talojen pelastamisesta. Ja täysin ummikkokaupunkilaisina tähän hommaan lähdettiin. Ja todellakin tunteella, hyvin vähän järjellä. Ihastuimme mökin kummalliseen, satumaiseen tunnelmaan, kaikkeen vinouteen ja patinaan.

Ajattelimme, että josko se pystyssä pysyisi sen ajan kun maksamme taloa omaksi.

Nyt talon käyttö ja siellä oleminen ja asuminen on jo tuttua ja lähes joka nurkkaan on kurkattu.

Huomaan kuitenkin olevani korvat höröllä kuuntelemassa kaikenlaisia lausuntoja ja kommentteja. Niin että onko ne hirret LIIAN huonossa kunnossa, no PYSYYKÖ tämä nyt sitten pystyssä ja kuinka kauan. Kun tuossa nyt on halkeama niin mitä siitä voi seurata? Seuraan hyönteisvaurioita, seuraan vinouksia, seuraan painumia, seuraan valumia. Niinkuin äiti joka on aina huolissaan lapsestaan. Tällä kertaa mummostaan.

Nyt olisin jo melkein ekspertti taloon tutustuja. Saattaisin ajatella että on vähän liian vinkurallaan, ja saattaisin ynnätä remonttikuluja ja olla realistisempi. Toisaalta ihan hyvä että hypättiin vaan, pää edellä ja suurella innolla ja ihastuksella. Ja onneksi satuttiin valitsemaan mökki jota voi käyttää vuoden ympäri!

Aloittelen lattiaremonttiraporttia, laittaakseni ylös kaiken siitä opitun ja siinä havaitun muillekin tueksi. Se on vähän sellainen juttu että kun yhden asian saa kuntoon, pitää joku peitellä piiloon, hyväksyä asiaankuuluvaksi vanhuuden vaivaksi. Vaikka kuinka niitä lonkkapriteeseja mummelille vaihdattaa, niin keuhkot on jo vanhat ja väsyneet. Vaan vielä pihisee, vielä pihisee. Nyt ollaan siinä tilanteessa että koko mökissä on hyvä ilma, mitään tuoksua ei jää tekstiileihin, niinkuin oli tarkoituskin.

Nyt pitäisi toistaiseksi olla miettimättä enempää. Kuten että olisiko se makkarin piippu pitänyt sittenkin muurata uudestaan? Olisiko niitä hirsiä kuitenkin pitänyt lähteä uusimaan? Toppuuttelen, ja suunnittelen nyt vain vähän lisää valaistusta sisään ja ulos, etsinnässä on kauniita tyyliin sopivia ulkovaloja. Ja sitten ne piipunhatut pitäisi viimein hankkia. Niin, ja raitisilmaventtiilit. Nuohooja sanoi että ette kai te aio puhkoa reikiä seiniin, kun on näin kauan ollut ilman ja ikkunoista imenyt korvausilman, mutta ehkä kyllä kuitenkin.

Keskeneräisyyttä siedän aivan hyvin, täydellistä ei minkään tarvitse olla. Silti joku uusi huomio saattaa vaivata unta myöden. Samalla kun tulee tarkkailleeksi vuoden kiertoa, luontoa ja havaintoja yksinkertaisesta elämästä, tarkkailee myös itseään ja omia ajatuksiaan.

Kolmen vuoden ajan ei ole ollut ongelmaa minne rahojaan syytää, kolmen vuoden ajan olen ollut äärimmäisen onnellinen ja tyytyväinen päätöksestämme. Että kannattaako autionakin olleen "tönön" pelastaminen ja ylläpitäminen? Kyllä!  Tunteella, pelkällä tunteella, kyllä kannattaa!

Valitsin  kuvitukseksi  hetkiä jotka ovat tallentuneet kuvien muotoon ja viipyilen niihin liittyvissä tunnelmissa. Välillä tämä jakaminenkin on tuntunut ristiriitaiselta, mutta toisaalta olen saanut suurimmat avut ja opit vertaisblogeista, toivon omani tsemppaavan myös muita tässä loputtomassa, ihanassa suossa!

Sipulit, varastot, vällyt ja pellavariveet

Viikontakainen pitkä viikonloppu tuli tarpeeseen. Vielä kun parhaassa paikassa odotti lämmin sauna ja illallinen, sain vain nauttia! Ihana yhdistelmä verkkaisuutta ja puuhaspurtteja. Saimme piharakennuksen kuntoon. Enää se ei ole remonttivarasto vaan tuttu kummallinen, kylmä, ränsistynyt ja romanttinen, ehkä vähän kasarihenkinen saunan vilvoittelutila. Kaikki piha-asiat löysivät paikkansa puolestaan vanhasta kanalasta.

Sain tiivistettyä ikkunat, putsattua puuhellan, sekä kukkasipulit maahan. Sieniä, hyvä kirja, punaviiniä, verkkaisia radio-ohjelmia, melkein enemmän kuin olisi kuvitellut kolmeen ja puoleen päivään mahtuvan. Porkkanat maasta, lehtikaalit ja purjot, pihan haravointia ja puukuormia.

Ja kreivin aikaan, kun saimme kaiken tehtyä, lumi tuli sopivasti kuorruttamaan koko komeuden! (siitä ei nyt sitten olekaan kuvaa). Taas käy mielessä haaveeni riistakamerasta jotta voisin kesken arkisten päivieni klikata itseni hetkeksi tuohon kummalliseen ajanpysäyttämään maailmaan.

Panu Kailan terveiset

Pääsin kuuntelemaan Panu Kailan luentoa enkä pettynyt. Vahvaa, vankkaa osaamista joka oli ennemmin toteavaa kuin provosivaa ja ennenkaikkea hyvin vakuuttavaa. Ajattelin kirjoittaa luentomuistiinpanoni ylös muidenkin luettavaksi ja alla anti tiivistettynä. Lainaukset ovat suoria, muu on tiivistetty kuullusta. Kysyin Kailalta sopiiko julkaista muistiinpanot ja hän ihmetteli miksi kysyn. "Tottakai", hän sanoi ja kiitti jälkeen että on kohteliasta kysyä. Itse en osaa tarkemmin selittää sanottua, mutta aika samanlaisia ohjeita kuulee muiltakin vanhan talon halaajilta. Seuraavan pitkän sepustuksen voi siis lukea jos aihe kiinnostaa.

Energiakriisi johti kansalliseen suuronnettomuuteen. Puhutaan rakennetuista taloista ennen vuotta 1960 ja sen jälkeen. Kaila viittasi rakennusliikkeiden ja alan lehtien yhteistyöhön, soraäänet ja vallalla olleita rakennustapoja kritisoineet artikkelit jäivät julkaisematta. Ja tänään maksamme kovaa hintaa julkisten rakennusten huonosta kunnosta, sekä monien puutalojen väärästä lisäeristämisestä.

Salaojat
"Olkoot salaojat tukossa. Nykyään salaojat tehdään vakiona, voi olla turhaa. Vesi pitää toki ohjata pois talolta mutta satavuotiaan hirsitalon perustuksiin on turha kajota. "Ei missään kivikirkoissa ole salaojia".

Vanhan talon ihanteellinen ilman kosteusprosentti on 58. "Siksi mummonmökissä on hyvä hengittää". Hengittävien rakenteiden tulee läpäistä myös vesipisarat, ts. kastua ja taas kuivua. Joka paikassa on näkymätöntä vesihöyryä joka on kaasua. Puun imemiskyky on uskomaton. Sahanpurussa ei ole kastepistettä. Kaila viittasi Norjan 500v. vanhoihin puutaloihin ja Japanin moninkertaisesti vanhempiin. 60-l. kehitetty höyrynsulkumuovi oli koneellisen ilmanvaihdon kaveri.

Tapettien hengittävyyden voi tarkistaa kastelemalla tapetin. Jos siihen jää märkä läntti se hengittää. Nykyisisssä tapeteissa lähes kaikissa on muoviruiskutus. Täysin muovittomaksi tapetiksi hän mainitsi Lim&Handtryck -merkin. (Kokeilin meidän seinissä oleviin Pihlgren&Ritoloihin vm. 2011, ja niihin jäi kyllä märkä läntti). Muovitapetit lisäävät pikkulasten riskiä sairastua astmaan ja yskään. Hän puhui mitokondiromyrkyistä, ja siitä että homeiden desinfiointi seinistä, tavaroista ym. on vaarallista.

Homeissa on kaksi puolta. Nykyihmiset ovat "rämiä" ja "talot huonossa kunnossa". Hyödylliset vastustuskyvyn edistäjät puuttuvat. "Puhtaus on puoli ruokaa, lika on toinen puoli".  Pahimmillaan sairastutaan monikemikaaliyliherkkyyteen kun ihminen menee rikki. Oireilu on todellista, aiheuttaja pitää korjata jotta keho ei enää reagoi. Nykyinen rakennustapa toimii teoriassa mutta on huono selviämään jos huolto on huonoa, tai tulee virheitä tai vahinkoja.

Talojen lämpövuoto kuuluu asiaan. Energiaa tarvitaan talon kuivana pitämiseen. Koneellinen ilmanvaihto on tarpeeton, jopa haitallinen. Sitä tarvitaan vain erityistiloihin kuten liesituuletin keittiöön. Painovoimainen ilmanvaihto on ilmaista. Pahimmillaan ikkunatuuletus kielletään, vaikka niin olisi hyvä tuulettaa. Kesän kuumalla ikkunat kiinni jotta yön viileys säilyy ja yöllä uutta ilmaa sisään.

Maakosteus
Kosteus nousee kellariin ja tuuletetaan pois. Betonissa tulee olla läpäisevä maali ja paras lattiaeriste on puurallit ja matto. "Antaa kastua kunhan antaa kuivua". Alapohjassa ilman tulee liikkua.

Tunkkainen ilma ja painovoimaisen ilmanvaihdon parantaminen
Kaila suositteli homekoiraa ja sen tinkimätöntä nenää. Yksi homeen paikka on piipun pohja, tästä syystä piipuissa tulisi olla hatut. Haisevia pintoja voi vaihtaa ja tuuletusta vahvistaa. Ongelman aiheuttaja tulisi löytää ja poistaa. "Seinäventtiili joka huoneeseen jossa on uuni". Venttiilit ovat hyvät ja tarpeelliset.

Kysyttiin että missä vaiheessa talon pelastamisessa tulisi lyödä hanskat tiskiin. Jos kyseessä on tunnearvoinen talo niin melkein raunioita voidaan korjata ja joskus puretaan hyväkuntoinen talo aivan turhaan. Omalle työlle ei pidä laskea hintaa.

Kaila mainitsi nykyisissä ilmansulkupapereissa käytettävän verkkovahvistetta joka on muovikalvoa. Tämä täyttää muovikalvon määräykset ja siten rakennusmääräykset. Rakennustuotteille saa antaa harhaanjohtavia nimiä. Paras paperi joka on varmasti muoviton on Paavo perinnepahvi.

Nykymääräyksissä ei huomioida lämmön varastoitumista. Periaatteessa tiiliseinän tulisi olla 2,5m paksu täyttääkseen vaatimukset, vaikka se ohuenakin varastoi lämpöä ja luovuttaa sitä edelleen.

Katto
Tuuletusraoksi riittää vähän pienempikin, "ilmalla on notkea selkä". Peltikaton alla tulee olla aluskate.

Kosteat tilat
"Suomessa hassu tapa kaataa vettä lattialle". Kaila viittasi suihkuihin ja märkätiloihin. Vettä roiskitaan liikaa ympäriinsä sen sijaan että voisi olla suihkukaapit. Ammekin olisi oikein hyvä. Ja tuttu lause lopuksi, "älä korjaa sellaista mikä ei ole rikki".

Oman talomme hankintalistan kärkeen nousevat seuraavaksi piipun hatut ja korvausilmaventtiilit.