Niin sitä vaan että grillisi on kaupungin puolella- ja muita mietteitä aitaprojektin alkajaisiksi

Niin se aita. Olisipas kiva jos koira saisi olla pihassa vapaana. Se varmastikin on aidan tärkein ja melkein ainoa perustelu, mutta meille riittävän hyvä ja tärkeä. Alle 120cm korkuiselle aidalle riittää toimenpidelupa jossa pitää piirtää aiottu aita karttaan.

Ja sitten on monia rajoja. On kaavan raja ja sitten on asemapiirrokseen merkitty tilan raja ja sitten on se raja jota kauppaa tehdessä tallottiin pihalla ja josta ei kaikkea tietysti muistettu. Että tuolla tuo puu ja tuolla tuo kivi ja tuolla tuo aurauskeppi suunnilleen.

No, nyt kävi mittamiehet kunnan puolesta ja saimme uutta tietoa neonpinkkien puukapuloiden muodossa. Jos toisesta kohdasta vähän höylääntyi niin toiseen kohtaan saatiin aika paljonkin lisää. Enää en kehtaa kysyä tyhmiä kun niin paljon jo ehdin. Miksi me luulimme että raja on kaavan mukainen ja takapihalla aika suippo, ja nyt sieltä tulikin ihan kunnon maapala lisää tilan uuden rajan mukana? Uutta maata on kymmenen reipasta askelta kertaa seitsemän. Eli ihan monta neliötä.

Tuohon voisi tulla vaikka luonnonkukkaniitty. Voisin aloittaa viskaamalla pellavat heinikon joukkoon. (Sinne laskee myös aurinko).

No, ja sitten se ei niin kiva juttu josta olisi voinut vaikka mielensä pahoittaa, mutta ennemmin kyllä
nauratti. Mittakepukka erotti hienon itsemuuratun grillin, tyrnin ja muutaman kriikunan. Se kohta tontista on korkean harjanteet laella, eli sen puolesta ei mitään väliä, mutta eipä sitä aitaa nyt vääräänkään kohtaan voi laittaa.

Nauratti kun mietittiin josko grilli olisi aidan toisella puolella ja minkälaisin ratkaisuin. Nyt tuntuu että sinne yläpihan silmukkaan voisi tehdä risu-, ja köynnösaidan yhdistelmän, jolloin kohta olisi kevyempi ja ilmavampi ja merkkaisi koiralle rajaa kumminkin. Vieressä on nimittäin niin tiheää pusikkoa ettei siihen kohtaan voi aitaa harkita kumminkaan.

Kevätkutkutusta

Se on sitä kun ajatteleekin maasta nousevia nuppuja ja mullantuoksua. Hentoja varovaisia lehtiä jotka purskahtavat yksi toisensa jälkeen kilpaa suuremmiksi ja suuremmiksi. Pelkkä ajatuskin huimaa. Voisiko talvi olla ihan vähän lyhyempi? Niin kiva kun sekin omalla paikallaan on.

Kuumetta saa hyvin pahennettua inventoimalla siemeniä. Katselemalla kuvia viime kesänä valmistuneesta kukkapenkistä ja merkitsemällä kasvupaikkoja käsin piirrettyihin karttoihin. Tekemällä liian suuria suunnitelmia kuten nyt vaikka se kasvihuone. Kävin tallailemassa lumeen sen paikkaa. Tule, tule jo kevät! odotan joka aisti valppaana nuuskien ja tarkkaillen ja tunnustellen!

Sekalainen rottinkikalusteiden kokoelma ei olisi hassumpi, esimerkiksi sinne syreenimajaan, jollekin kuluneelle katukivilaatoitukselle...

Itsesäätyvä sulanapitokaapeli

Helpotti oloani kovin, kovin paljon. Remontit ja kaikki renoveeraus jota sallin vanhan rouvan pään menoksi tehtävän, ovat hyvin, hyvin harkittuja. Ensin kysytään googlelta. Sitten punnitaan vastausvaihtoehtoja. Sitten konsultoidaan vähissä erin ja asian kypsyessä tuttavia ja varsinkin niitä jotka tuntuvat asiansa tietäviltä. Sitten vielä vähän vertailua ja vihdoin on päätöksen aika!

Jotta vanha rouva ei vahingossakaan jäätyisi vesiputkiensa osalta enää kertaakaan kuten viime tammikuussa kertaalleen putken alamutkasta, "asensin", siis teippasin ja kiinnitin itsesäätyvät sulanapitokaapelit putken alakohtiin jotka ovat lähimpänä lattiaa. Kaapelit ovat muuna aikana kädellä koittaen hiukan lämpimät, ja oletettavasti ja toivon mukaan toimivat kuten luvattu, eli kuumenevat automaattisesti reagoidessaan ympärillä olevaan lämpötilan laskuun. Jos siis öljypatterit simahtaisivat, kaapelit ottavat homman haltuun.

Oloni on nyt varsin helpottunut, eikä edes haittaa se, että viritys on himpun verran turhan modernin näköinen.

 Johto mahtui sopivasti kulkemaan sekä viemäriputken kylkeä että itse vesiputkea,

Aina lattianrajasta ylös pistorasiaan sähköhellan viereen. Sama kaksimetrinen kulkee makuuhuoneen sängyn takana lattianrajassa. Lämmityskaapeliahan putkissa on  kun ne sukeltaa talolta maan alle. Sen huomaa aina talvisaikaan hanan avatessa. Jos on nopea, ehtii juuri ja juuri pestä kädet lämpimällä vedellä.

Ja päälle vielä hopeateippiä eristeeksi ja peitteeksi. Edullinen lisälämpö ja varmasti helpoin kanssa.

Kaverikimara

Kutsuin ystäviä lataamaan akkuja. Pilkkomaan puita, syömään hyvin ja päivittämään kuulumisia. Ja näin todella teimme. Aamusta iltaan. Kahden tunnin saunoja ja lumessa dippailua. Suola-, ja kahvinaamioita ja ihania voiteita. Uusia ja vanhoja ystäviä. Kyllä, lumisen maiseman keskellä olo voimaantui ja antoi hyvän alun uudelle viikolle. Valon määrä on selvästi lisääntynyt, varovainen katse suuntaa kohta kevättä. Se on paljon lähempänä kuin oli syyskuussa.

Shh, vanha rouva nukkuu

Kävimme päiväseltään saunomassa. Ihan hiljaa ja nätisti, unia häiritsemättä. Vähän vain raotettiin verhoa, kasteltiin kukkia, täytettiin arkku puhtailla liinavaatteilla, säädeltiin pattereita ja peiteltiin takaisin nukkumaan. On hyvä kerätä voimia visiittien välillä.

Liitumaali eli maitomaali eli kaseiinimaali

Kun naakanpesä oli saatu poistettua ja ilmahormi putsattua, oli aika sekoittaa liitumaali. Reseptejä on monenlaisia, ja lueskelin muun muassa verkosta löytyneitä perinnemaalareiden opinnäytetöitä. Muurit on ollut entisaikaan tapana maalata liitumaalilla aina suursiivouksen yhteydessä jouluna ja juhannuksena. Vähän tuli kiire kun ryhdyin hommaan aatonaattona, mutta kyllä kannatti.

Liitujauhoa saa ilmeisesti myös rautakaupasta, ja huomattavasti edullisemmin. Tärkeää on se, että liitu on kuivaa, eikä puristettaessa pysy kasassa. Ostin kaksi kilon pussia ja kaksi litraa rasvatonta maitoa. Sekoitin puutikulla sellaiseksi lettutaikinan vahvuiseksi. Annoin vetäytyä puolisen tuntia ja aina maalamisen välissä sekoittelin.

Muutaman päivän kuluttua voisi pintaa kiillottaa vaikka vanhalla villasukalla. Se jäi tekemättä ainakin toistaiseksi, varsinkaan kun kädellä pyyhkäisemällä pinta on todella siisti eikä liitua tartu käteen.

Reseptejä löytyi monenlaisia. Sekaan voi lisätä liisteriä, sementtiä, ruisjauhoja, ja väripigmenttejä. Minua miellytti kaikkein yksinkertaisin. Varsinkaan kun en oikein tiedä millä muuri on ennen käsitelty. Vahva veikkaus on kyllä ihan samaan, sillä E sekoitteli itse suurimman osan Tuomelan mökin maaleista.

Harjasin ja rapsuttelin pahimmat kohdat ennen maalaamista. Seuraavassa kuvaparit ennen ja jälkeen. Valoa oli niin vähän, vaikka puolen päivän maissa on kuvattu. Toisaalta noita nurkkia on tarpeetonta niin kauhean kirkkaassa syynätä, näin näkyy vähemmän vanhan rouvan ryppyjä.

Ennen ja jälkeen kuvien välillä on viikko ja molempia tulisijoja käytettiin ahkerasti. Hyvin toimi, hyvin maali pysyi, ei mitään moittimista. Ja aika laiskasti tarvitsi suojatakaan, sillä maalin saa varsin helposti pois ennen kuin kuivui kokonaan. Suosittelen! Niin, ja molempiin rapattuihin pintoihin sekä keittiön sivuseinää kahteen kertaan maalattuna meni runsas litra maalia.

Naakan pesä sai nyt lähteä

Niin meille saapuivat sutari ja kollegansa. Sanomalehdet hellan päälle, jätesäkki auki ja toinen miehistä kiipesi katolle. Tarvittiin muutama kierros harjavaijerilla vai mikä nyt onkaan nimeltään ja kerran piti tipauttaa rautakanki piipusta alas. Kolmannes jätesäkillinen tuli pesäaineksia yksivuotisesta naakan pesästä. Pesäähän ei saa häiritä silloin kun siinä on asukkaita, naakka on rauhoitettu. Tosin sanoivat että kanta on kasvanut huimasti, ja tekevät pesiä juuri pientalojen hormeihin kun esim. kirkkojen piippuihin ei enää pääse kun on suojattu kunnolla piikein jne.

Hyvä kuitenkin että lähti noinkin helposti, saattavat olla erityisen tiukkaa tekoa.
Samalla reissulla laittoivat naakkaverkot piippuihin ja käytin tilaisuuden hyväkseni kysyäkseni mitä mieleen juolahti. Ensin tietysti piippujen kunnosta (tapasin piirinuohoojamme ensimmäistä kertaa, mies on aiemmat kaksi kertaa ollut paikalla) makkarin piippu on uusittu kokonaan, porinmatissa ja hellassa saa rauhassa pitää tulia. Tuvan varaava takka on mitä ilmeisimmin alkuperäinen, 116v.! Ja sitä saa vielä käyttää mutta alkaa olla tiensä päässä. Vintin kautta katolle menevä osuus on uusittu, mutta kun aika on, pitää vissiin tehdä ihan koko hoito uusiksi. Tiilet on aika pehmeitä ja sitten kun kuumenee kyljistä niin kuumaksi ettei kestä koskea tai jos jostain falskaisi savua, olisi se sitten uunin tarun loppu.

Hän oli edellisistä edellisen asukkaan aikana vaan kerran päässyt nuohoamaan, milloin ei herra ollut paikalla tai sitten ajoi ulos. Piipuista on pidetty asianmukaista huolta vuodesta 2011. Nyt on lisäksi sammutuspeite, vaahtosammutin, kolme palohälytintä ja häkähälytin.

Mitä ilmeisimmin muutama vuosi tuolla tuvan uunilla vielä voidaan mennä, eikä ole hyvä rasittaa jatkuvalla tulien pidolla mitä nyt ei muutenkaan ole hyvä tehdä. Näillä ohjeilla otetaan jatkoaikaa, ja tallessa on myös nuohoojan veljen, muurarin numero.

Kun kysyin että sopiiko ottaa valokuva ja niin ettei naamat näy, kysyi takaisin että mikäs meidän naamoissa nyt on vikana... hyvää, ammattitaitoista väkeä, suuri kiitos ja pieni oli lasku.

Joulusta vielä

Tuomelan toinen joulu sujui varsin mainiosti. 50 neliön huushollissa nukkui kuusi aikuista, yksi lapsi ja kaksi koiraa. Perinteistä, rauhallista, ja tällä kertaa edes uunit eivät temppuilleet. Kuvassa näkyy liitumaalattu uusi muuri, josta tarkemmin tuonnempana. Hyvä oli olla meillä jokaisella. Syksy ja huseeraus verotti sen verran että alkanut viikko on mennyt kertakaikkisen verkkaisesti, joulupäivityskin tuli varsin viiveellä. Vielä pari päivää pesimistä ennenkin on aika tomuttaa joulu pihalle.

Me aina leikitään että tämä neiti on vanha rouva Tuomelan kaupunkiserkku, tässä kuvassa asiaankuuluvan loisteliaassa ympäristössä. Kuva on kirpputorilöytö jossa on Daniel Nyblinin mustekynäsigneeraus.

Linnuille löytyi mainio lahja. Astioihin oli liimattu reunaan lusikka seisomalaudaksi ja sisällä oli siemeniä ja pähkinöitä kookosrasvassa. Pari päivää meni että linnut uskalsivat lähemmäs. Nyt pari talitiaista on käynyt testaamassa ravintolan.

Mustan joulun jälkeen tuli melkein heti valkoinen maa. 

Eteisen perityt

Pirkko-tädin lamppu sai vanhainkotipaikan viime vuoden joulukuussa. Seuraan on liittynyt Pirkon siskon, Aino-tädin ryijy. Se on palvellut kunniakkaasti valkoisen puisen keinutuolin istuimella ja nyt pääsi lepuuttelemaan rauhassa Tuomelan eteisen seinälle. Ryijy on puissa kudottu ja osin jo ajan haalistama. 

 Toinen uusi aarre on Astan ompelema ylellinen samettinen oviverho, jolle ei koskaan löytynytkään paikkaa. Verhon ommeltuun kujaan sain pujotettua puisen verhotangon, jolloin raskas vuoritettu verho pysyy ylhäällä, ja ennenkaikkea ollessaan ihan lähellä seinää pitää vedon loitolla. Alareuna on aivan liian pitkä, ja alankin pitämään siitä ettei reunaa ole päärmätty. Kun se suljettaessa lepää lattialla on veto taatusti ovenraosta estetty. Valokatkaisijan alapuolelle ruuvasin koukun, johon verhon voi nostaa päiväsaikaan.

Ja nyt liituostoksille, aamulla poistetaan naakanpesä, laitetaan verkko päälle ja maalaan rapatut pinnat maitomaalilla.

Tuomelan taikajuoma

Sadonkorjuun aikaan kriikunoita, pihlajanmarjoja sekä mustaherukkamehun kertaalleen keitettyä mäskiä pulloihin, päälle 40% juomaa sekä sokeria niin että pinta peittyy, ja sitten sai unohtaa koko jutun joulukuuhun. Kriikunalikööri onnistui hienosti, maku on kivan tuore ja nektarinen. Mustaherukkalikööriin taisi tulla liian vähän sokeria, ja pihlajanmarjalikööristä tuli vähän outoa. Mutta, tilkka likööriä, päälle vissyä ja avot, erinomainen saunajuoma on siinä!