keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulusta vielä



Tuomelan toinen joulu sujui varsin mainiosti. 50 neliön huushollissa nukkui kuusi aikuista, yksi lapsi ja kaksi koiraa. Perinteistä, rauhallista, ja tällä kertaa edes uunit eivät temppuilleet. Kuvassa näkyy liitumaalattu uusi muuri, josta tarkemmin tuonnempana. Hyvä oli olla meillä jokaisella. Syksy ja huseeraus verotti sen verran että alkanut viikko on mennyt kertakaikkisen verkkaisesti, joulupäivityskin tuli varsin viiveellä. Vielä pari päivää pesimistä ennenkin on aika tomuttaa joulu pihalle.


Me aina leikitään että tämä neiti on vanha rouva Tuomelan kaupunkiserkku, tässä kuvassa asiaankuuluvan loisteliaassa ympäristössä. Kuva on kirpputorilöytö jossa on Daniel Nyblinin mustekynäsigneeraus.


Linnuille löytyi mainio lahja. Astioihin oli liimattu reunaan lusikka seisomalaudaksi ja sisällä oli siemeniä ja pähkinöitä kookosrasvassa. Pari päivää meni että linnut uskalsivat lähemmäs. Nyt pari talitiaista on käynyt testaamassa ravintolan.


Mustan joulun jälkeen tuli melkein heti valkoinen maa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti