On monenlaisia vieraita. Kaikki ihania ja erityisiä ja omanlaisiaan. Useimmiten keskitytään viihtymiseen ja rentoutumiseen, kaikenlaisiin päivityksiin ja olemiseen. On sun ja mun vieraita, on perheitä, lapsivieraita, nais-, ja miesporukoita. Kaikki lähipiirin ihmiset ja vähän enemmänkin on jo totutettu Tuomelassa oloon.
Ja sitten on sellainen vieras jonka sain matkaan, joka aivan aidon vakuuttavasti rakastaa kaikenlaista fyysistä puurtamista. Ehdimme toki olla ja saunoa ja syödä ja jutella kaikesta tärkeästä ja vähän vähemmän tärkeästäkin. Mutta samalla, samalla kun kirimme kiinni kiireisiä kuukausia, tiivistimme ikkunat, hän erityisen huolella, korjaillen perässä munkin jälkiäni, teimme valtavan ja ei niin mieluisan pihahomman.
Uusi parkkipaikka oli odottanut soraa jo jonkun tovin. Pitkään viimeisin vuosi sitten rouhittu nurkka oli paljaana. Elokuussa kitkin kaiken siinä kasvavan ja varmaan kuukauden suodatinkankaat odottivat kuormaansa. Me lapioimme, hän reippaammin kun minä, 2,5 tonnia soraa. Ja vielä niin huolella että lankulla ja vatupassilla katsottiin kaadot kuntoon.
Että nyt on. Aika vaaleaa soraa, vähän niinkun karibian hiekalle ajaisi...
Tämä nimettiin Avec parkkikseksi. Kahta autoa ei rinnakkain saa mahtumaan, yhdellä voi tehdä haluamansa asettelun, ja jos tarvitaan paikka toiselle, se mahtuu vähän niinkuin toiseen suuntaan kallelleen ja kainaloon.
