perjantai 13. toukokuuta 2016

Lähtölaskenta uuteen hyötykasvuun


Viime viikonloppu, joka oli superkaunis ja helteinen, meni sairastaessa. Satoi vaikka mitä taivaalta, huomenna nämä menevät maahan. Paljon tuttuja vanhoja, hyviksi havaittuja. En tainnut ostaa mitään uutta, eri lajikkeita vain.

Mökillä ikkunalaudalla on kaupan luomupottuja, valmiiksi itämään alkaneita, ja vähän Duke of yorkia tässä näin. Maa-artisokkia ei löytynyt maasta yhtään vaikka jätin lokakuussa. Joko pakkaset veivät? tai joku muu kato kävi. Nyt niitä on vajaa kymmenen uutta.
Porkkana, persilja, pinaatti, papu, lehtikaali, herne, korianteri, retiisi ja kesäkurpitsa, salaatit ja tilli onnistuivat hyvin. Tai niin hyvin kuin viime vuonna saattoi kelien puolesta onnistua. Omalla yhden kauden viljelijän urallani kaikki mikä ehti lautaselle saakka oli hyvin, määristä ei ollut vertailtavaa.

Sen sijaan rucolaa saimme vain yhden hyvän sadon, sen jälkeen kirpat valtasivat penkin, samoin kun nauriin ja punajuuren lehdet. Jälkimmäisistä tuli aika kitukasvuista satoa. Kirpat tulevat kuulemma uudelleen samaan penkkiin -miten ne osaavatkaan- joten vuoroviljelykierto ei onnistu näiden osalta päittäin. Jostain luin että rucola kasvaisi parhaiten varjossa ja irti maasta, esim. ruukussa. Nyt kirjoittaessani muistin, että jossain on tallessa kukkineen uudenseelanninpinaatin siemeniä joita keräsin talteen. Täytyypä kaivella. Kaikkiin kokeilen nyt harsoa, kirpat ainakin tulevat tuulen mukana. Muita ötököitä ei tainnut ollakaan. Uudet siemenpussit:




Tässä viimevuotiset. Ostin myös samettikukkaa joka pitää huolta siitä että kasvit voivat hyvin. Niiden juurista erittyy rikkiä maaperään joka ilmeisesti joko pitää tuholaiset loitolla tai tekee hyvää muiden kasvulle? Ainakin tuovat pölyttäjiä paikalle. Niitä saa muutama mennä laatikoiden väliin. 

Chilit ja tomaatit kasvavat mutta kovin hitaasti. Ostin tomaattilannoitetta jota olen lantrannut molemmille. Saa nähdä miten niiden käy. Chilin lehdet vähän käpristelivät ja jonkunlaiset kukan alut tuntuivat kuivuvat vaikka kastelen paljon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti