lauantai 2. tammikuuta 2016

Oppia ikä kaikki - vesimittari on kunnossa


Joulun jälkeen puheltiin että mikäs se oli se pakkasvahti, ja pitiköhän sille jotain tehdä. No, jotta sain mielenrauhan, niin piti lähteä edestakaisin ajamaan, ja tarkistamaan. Lähipäivinä pakkasen luvataan laskevan jopa kahteenkymmeneen. Meidän vesimittari on saunassa, vanha jääkaappi on siinä ympärillä ikäänkuin kuorena eristämässä. Ja siellä jääkaapissa on pakkasvahti, vesimittari ja lämpömittari. Olin halunnut unohtaa koko jutun kun en asiasta mitään ymmärrä. Keväällä kun E selitti, taisi humina vaan käydä päässä. Ihan sama kun mulle selittäisi jonkun masiinan toimintamekanismia. Ei kiinnosta, ei ymmärrä.

Jääkaapissa oli 22 astetta, ollut paljon enemmänkin, muoviosissa oli valumia ja muodonmuutosta. Onneksi se pakkasvahti oli jäänyt viime keväältä suht ok asentoon, kröhöm, eikä sulattanut koko kuorta. Saatikka sitten että se mittari olisi jäätynyt, se olisi viissiin ollut suurempikin vahinko.

Ainoaksi onnettomuudeksi jäi isot sinkkiset vesiastiat ulkona, jotka tietysti unohdettiin tyhjentää, ja pohjat nyt sitten irvisti. Keväällä niistä tulee aika hienot kesäkukkaruukut. Sovitaan niin.

Vähän samaan tapaan kun kävin ekaa kertaa äitienpäivänä nopean siivousreissun, syötiin taas hernarieväät viileässä pirtissä. Ulkona -10 astetta, sisällä keittiössä paljasta hirsiseinää vasten, +7. 

Lähin patteri olkkarissa. Eteinen ja makkari pari astetta lämpimämpiä. Poika poltti yhden pesällisen puita ja totesi tykkäävänsä eniten tällaisista lyhyistä ja ytimekkäistä mökkireissuista. 


Sunnuntainen muokkaus; jääkaapin kuumeneminen onkin tapahtunut jo aiemmin, ei suinkaan tänä aikana. E ei ollut uskonut, että se pakkasvahti pitää todella olla niin pienellä kuin vaan mahdollista ja saanut itse muovit siellä kupruilemaan. No mutta hyvä. Onkohan tällainen eristeratkaisu eristämättömän piharakennuksen sisällä muuallakin käytetty vai teeseitse tapaus. Kuulostaa kyllä nyt kun jaksan ajatella oikein hyvältä. Vesimittaria kaikkine liittimineen ja putkineen ei uskalla viedä 
taloon sisään vesivahingon varalta. Ja saunassa jääkaappi on naamioitu ihan nätiksi. Ja kylkeen on porattu reikä jossa on saunan vesihana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti