Ensimmäinen ajatus taisi olla kääk. Perjantaina kello 23. Tai että mitä me ollaan menty tekemään, oliko tämä hyvä juttu ensinkään. Ymmärrän täysin, ettei näihin maanmuokkauksiin tee mieli ryhtyä jos on pitkään laittanut pihaa tai ehtinyt tottua tuttuun.
Meillä oli nyt se tilanne, että pihan pintaa piti kerta kaikkiaan saada matalammaksi, jotta kallistukset talolta pois päin saadaan kuntoon. Enkä kestänyt ajatusta vielä yhdestä talvesta, enkä siitäkään että jyrsittäisiin kasvunsa aloittavia kasveja. Marraskuu tuntui juuri hyvältä ajankohdalta (paitsi kuravellin suhteen).
Maata ja kiviä lähti monen monituista kuormaa, ja yhden lastin juhannusruusuja kaivinkonemies vei kotiinsa rouvalle, kun ei kuulemma koskaan vie ruusuja. Ja no worries, niitä jäi vielä tontille. Niin ihania kuin ne onkin, saimme nyt varmaan 100m2 lisää tilaa. Kiva oli kuulla, ettei talomme seisokaan savilillun päällä vaan aivan hyvää moreenimaata se on. Ja rouhitusta jäi vielä multakerros pinnalle levitettäväksi. Aivan tontin etelälaitaan tuli tila kahdelle autopaikalle, ja tontin sisäänkäynti muuttui.
Ja näköestettä tarvitaan lisää, nyt muutama nostettu ruusu pääsi sinne laitaan autopaikkaa reunustamaan. Kaksi isoa kiveä raahattiin takaisn talon kulmalle pyynnöstäni, ja niiden kainalosta ajattelin aloittaa uuden pihan perennasuunnitelmani. Ja tietysti kuvan kaksi penkereelle. Täytyy miettiä mitä askelmia ja istutuksia tai maanpeittokasveja siihen keksisi.
Ennen.
Jälkeen.
Ennen.
Jälkeen.
Ennen.
Jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti