Mulla on kasvihuoneen

...raakile, alku, materiaalia, haave, toivoton projekti, kuka tekee loput ja niin edelleen, mutta jos onnistuu niin voi miten hieno!

Kävi niin, että muutaman onnenkantamoisen saattelemana ajoin ikivanhan maalaistalon pihaan jonka perikunta oli myynyt tilan naapureille. Vanhalla maalaistilalla on viljelty perunaa. Ja jotta satoa on saatu jo varhain, on penkkien päällä, puurimoihin sekä vastakkain toisiinsa nojaten, aina kaksi pikkuruutuista ikkunaa lämpösuojana. Nykyisten omistajien naapuri muisteli lapsena nähneensä ikkunat juuri näin kyseisillä perunapelloilla.

Puitteet tuntuvat todella vahvoilta ja kovilta. Ovat selvästi vanhat, liitetty toisiinsa puutapein. Osasta karmeja näkee vielä valkoista maalia, suureksi osaksi ruudut ovat jo kulunutta harmaantunutta puuta. Koko on varsin suuri, 115cm x 165cm.

Lasilevyt on ladottu jännästi lomittain, ja vain pystyrimat halkovat ruutuja. Osa laseista on rikki, sain pinon varalaseja. Ne on kaikki vedettyä lasia, eli varsin vanhaa ja kaunimpaa kuin uudet.

Kaikki pystyrimat pitää kitata uudelleen, ja vaikka mitä pitää tehdä, sellaista varmasti mistä ei ole vielä hajuakaan. Enkä ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa, mutta jospas nyt kokeilisin. On niitä ainakin riittämiin, yhteensä 9 kappaletta. Ja jos saisi kasvihuonesuunnitelmaa jatkettua muilla materiaaleilla/pienemmillä ikkunoilla, voisi tulla aika tosi ihana yhtenäinen ikkunarivistö näistä "perunankansista".

Tässä oli vielä sellainen hauska juttu, että olin edellisellä viikolla huohottelemassa Tanskan Århusin Ulkoilmamuseon puutarhaa joka oli niiiin ihana ja hurmaava ja inspiroiva, (kuvia alla). Olinkin vakuuttunut projektin mielekkyydestä ja siitä että lasit on tarkoitettu juuri Tuomelan kasvihuoneeksi, kun omistaja laittoi kuvien käytön esimerkkikuvaksi netistä juuri kyseisen paikan kuvan! Saman Den Gamle Byn kasvulaatikon jonka äärellä juuri olin seissyt.

Sitä en tiedä, olisiko järkevää laittaa päällekkäinladonnan sijaan poikkirimat ja erilliset ikkunaruudut vai pitää ulkonäkö alkuperäisenä? Vasinkin jos kaikki ruudut pitää ensin irrottaa. Mielipiteitä? Onko ansioituneita ikkunaharrastajia kuulolla? Nyt kuvassakin näkyy nuo lomittain olevat kohdat vahvasti kun ikkunat ovat umpilikaiset. Ja ruudut tulisivat olemaan kokonaan pystysuorassa, siten että paksut puitteet kulkevat ylhäältä alas, ei sivulta toiselle kuten nyt kuvassa.

Niin tai näin, vaikka menisi koko juttu väärinpäin, Tuomelan ikioma Ainola (josta jatkossa oman sivunsa alla lisää,) nytkähti alkua pidemmälle. Eikä lannista edes se, että kaupunkikodin parveke on nyt ikkunaverstas, eikä se, ettei hommalle ole aikaa. Hiljaa hyvää tulee...

Tässä parhaat palat Tanskan viisiitiltä. Erityisesti istutuspöytä oli niiin ihana, että jotain sellaista ihan suoraan voisi kopioida omaan Ainolaan. Ja ehkä sekin että siellä voisi pitää ihan hyvin ruukuissa osan, ja miksei vaikka hyllyilläkin. Huomio kiinnittyi myös valkoiseksi maalattuihin ruutuihin, ehkä kuumuutta ja lintujen törmäilyjä ajatellen?

Ja vaikka jäisi haaveeksi ja tuhoon tuomituksi projektiksi, niin eipä ollut kallis aloitushankinta. Nimittäin viinipullolla ja kuljetuskorvauksella ikkunat tulivat alaovelle!

Ken on heistä kaikkein kaunein, (osa 2)

Sitten viime kerran, kukkijoita on ollut tasaisesti, mutta vain vienoja hymyjä on tavattu. Täysi hammasrivi kukkaloistossaan on luvassa toivottavasti ensi kesänä, kun kaikki sopeutuvat uusille sijoilleen. Nyt on vielä tuntemattomiakin kaunokaisia, ehkä niillekin nimet löytyvät.

1.Tuntematon tulokas, nimi ei ole selvillä, tai sitten se on nopean esittelyn jäljiltä kadonnut mielestä.

2. Syysmaksaruoho, alkuun vaatimattoman oloinen, nyt alkava kukinta lupaa paljon.

3. Lämpimän syksyn yllättäjä. Uuden kasvupaikan saanut Tulikellukka oli ensimmäisiä tuomisia Tuomelaan. Tämän kuuluisi kukkia kesäkuussa, uutta kierrosta mennään siis.

4. En ole aivan varma mitä Malvoja meillä kasvaa ja onko tämä myskiä vai harmaamalvikkia vai onko ne eri vai sama asia...tässä viimeinen sinnittelijä, veikkaan paljon kukkia useassa paikassa ensi kesäksi.

5. Punaluppio. Erikoiset, hauskat pienen kävyn näköiset tummanpunaiset kukat kurkottelevat eri suuntiin ja huojuvat omiaan. Vaatimaton humoristi, jos nyt näin voisi kukasta sanoa.

6. Nimeämätön maksaruoholajike joka on matala ja kauttaaltaan punainen. Maksaruohoja kasvaa monenvärisenä pihassa. Keltaista, valkoista ja näitä punaisia. Lujat toiveet sinnikkyydestä huolimattomasta hoidosta huolimatta.

7. Palava rakkaus. Tämä on näitä ennen joulua maahan viskattuja siemeniä, joista suurimman osan olen varmasti nyppinyt pois luullessani rikkaruohoiksi. Mutta kiva että edes hyppysellinen palavaa rakkautta on tavattu tontilla!

8. Ja viimeisenä mystinen kaunotar, josta ei vielä tiedä että onko lintu vai kala. Tai siis että onko rikka vai paikallansa. Olen odotellut salkoruusuja, luulen että noille sijoille laitoin siemeniä ennen joulupukkia. Mutta aivan jäätävän kokoiset lehdet salkoruusuksi, ja nyt jännittää että onko tämä sittenkin joku jättitakiainen josta tuleeki riesa.

Erikoinen elokuu

Ja sehän menikin jo. Seesteinen lomakuukausi vaihtui lennossa kiireiseksi, hektiseksi arjeksi höystettynä vielä monilla ennalta-arvaamattomilla asioilla. Tiluksilla pääsimme käymään kahdesti, ja kolmannen kerran kun kuu oli jo vaihtunut. Yltäkylläisyyttä sanan kaikissa merkityksissä täydensi sadonkorjuu ja siihen liittyvät putsaukset jotka sopivasti veivät sen ainoankin mahdollisuuden joutilaaseen oloon.

Viimeisetkin vatut, potut, pavut, porkkanat, yrtit, valkosipulit, karviaiset, herukat, pihlajanmarjat, tyrnit, pensasmustikat antoivat puuhaa. Kaikkea sopivasti. Jotain liian vähän, mitään ei liikaa. Välissä 7 litraa kantarelleja ja naapurin yllätysämpärillinen.

Rikkaruohoja, niiden selätystä, kasvimaan viimeisiä fiksauksia. Josko avomaankurkkuja ja kesäkurpitsoja vielä saisi kun laitoin harson suojaksi. (Kuvissa on kaksi huijausta, tyrnisato ja valkosipulit esiintyvät kuvissa kahteen kertaan. Ja kukkakimppu ei ole omasta maasta, on vain tärkeä osa tapahtumia)

Piharemontti - valmis!

Tai koska se nyt valmis olisi. Aluksi ajattelin että olisi kiva kun kuvien välillä olisi enemmänkin eroa ja perennapenkit Monet -maisesti kauniina väriläikkinä. Auringonkin pitäisi paistaa täydellisiä makeover kuvia ajatellen. No, näillä mennään nyt. Pihassa on vielä tekemistä tietenkin, ja molempiin sisääntuloihin tarvitaan lisää soraa. Kitkettävää on koko ajan ja vieläkin paljaita laikkuja, paikkoja uusille kukka-asukkaille.

Mitä siis tapahtuikaan?
Päätimme tehdä maanmuokkaustyöt aivan ensimmäisenä remonttihommanamme Tuomelassa. Siksi että maanpinnan kallistukset saadaan kuntoon, talosta poispäin. Näin sadevedet eivät jää talon olemattomien luonnonkivijalkojen ja matalan sokkelin harmiksi. Yhä edelleen sadevesien kanssa on tekemistä, kadun puolellahan ei ole rännejä ollenkaan. Eikä kyllä oikein mitään minne vesi valuisikaan...Pihan puolella saaveja tyhjennellään kukille, aina kun ollaan paikalla. Siltikään tilanne ei taida olla vielä ideaali, mutta nyt olosuhteet ovat kuitenkin paremmalla tolalla.

Marraskuun kuudes tulimme kello 23 mökin pihaan ja itku meinasi päästä. Ei siksi etteikö urakka olisi tehty niinkuin oli sovittu. Kauhean näköinrnhän paljas revitty maa on. Aamulla urakoitsija tuli vielä paikalle ja uusi urani pihasuunnittelijana alkoi kun tuumasin että saisi tuoda pari isoa kiveä kukkapenkin  paikalle.

Vielä marraskuun aikana ennen ensilunta uhmasin suosituksia ja tilasin 10 kuutiota mustaa multaa ja kävin töiden jälkeen otsalampun kanssa hikoilemassa. Nurmikko piti siis perustaa ennen talvea ja pakkasia. Ystävän kanssa tehtiin kulkukäytäville ja nurmikkolänteille paikat, kärrättiin loput mullat, lanattiin, kylvettiin ja syötiin pitsaa kuraisissa haalareissa.

Talvi meni kamalassa savilillussa tarpoessa. Lumi sai pihan paikoitellen kauniiksi. Pakkaslumen alla maa oli vielä pehmeä, viimeiset kukkasipulit peittelin lumen alle. Hiukan meinasi usko loppua, mutta kyllä se ruoho alkoi kasvamaan. Paikoin vähän kaljuna, ja vielä vahvistuen, mutta ihan voi nurmikoksi kutsua. Tuota mennään työnnettävällä vuoronperään ympäri. Pyrin tekemään kaikki nurmikot sen kokoisiksi, että ne pääsee leikkurilla leikkaamaan.

Keväällä roudan sulettua aloin muokkaamaan perennapenkkien muotoja orgaanisemmiksi, aluksi kaivinkoneen väylä oli aika karun terävä kanava vain joka halkoi pihan poikki. Syreenejä ja olemassaolevia puita oleskelualueineen ei edes ajateltu hävittää, siksi piha saneli jo valmiiksi reuna-ehtojansa. Tämä hoitui pistolapiolla.

Kukkapenkkien alueen multa ja pintamaa piti vielä kertaalleen kääntää ja perata. Perkuujätettä ja vanhaa pintamaata juurakkoineen vietiin toista kymmentä jätesäkkiä jäteasemalle kompostoitumaan. En  laittanut suodatinkankaita kukkapenkkien pohjalle. Osin laiskuuttani, osin siksi että pitkät juuret mahtuvat luikertelemaan. Vähän kaiken epäorgaanisen hautaaminen arveluttaakin. Tiedän toki että tämä tietää loputonta kitkemistä.

Ensimmäiset kylmäkaraistut timjamin taimet laitoin rinnepenkkiin jo huhtikuun lopussa ja pikkuhiljaa kokoelma on karttunut. Uskoin ohjeita riittävä isoista väleistä ja niin edelleen, kunnes järvipihan luova puutarhuri sanoi viittaavansa kintaalla säännöille, ja että saa niitä sitten harvennettua. Siispä tiivistin perennoja lähemmäs toisiaan. Niitä on aivan kätevä siirrellä muutenkin, jos paikka tai sommittelu ei miellytäkään.

Pitkin kesää perennoja tuli hankittua muutamia kerrallaan. Milloin puutarhamyymälästä, milloin vanhoista pihoista perkaamalla ja jakamalla saatuja. En ole kovin ronkeli, kaikki kasvit ovat tervetulleita, mieluiten toki monivuotisia, nättejä ja reippaita kasvamaan.

Taaimmaisena vadelmapuskat, keskeneräinen alue vasemmalla pihan päädyssä odottaa ideoita, soraa ja näkösuojaa. Ison kiven vieressä keijuangervo, pari ruusua, karviainen ja vadelman keskellä punaherukkaa. Laidalla valkoherukka (jonka raakileet linnunryökäleet napsivat).

 Aurinkoisella "yläpihalla" yrttipenkki, kasvihuonelaatikko, luonnonkukkia ja juhannusruusuja (vielä lähes tutkimaton pihan läntti, josta mm. pilkistelee siirtoa odottavia liljoja.)  Maan pinta kulki loivasti madaltuen yläpihalta nurtsille asti, jossa oli tiheät ruusupuskat. Punainen puujakkara on mainio rinnettä kitkiessä ja aivan lyömätön työväline on haarukka.

Vaalea kivituhkasora osoittautui hyväksi valinnaksi. Sitä on pihassa neljä tonnia. Suodatinkankaat on alla. En koe että kivituhkaa kulkeutuisi ihmeemmin sisään, päinvastoin, melkein puhtaammin kengin pääsee eteiseen. Kuunliljoja, korallikeijunkukkaa, tulikellukkaa, bellistä, kevätkaihonkukkaa.

Olen yrittänyt muokata "kanavaa" pehmeämmäksi, ettei perennapenkki ole vain tasainen rinne.

Hyvin epämääräinen portaita tai askelmia markkeeraava kohta josta pääsee "keskipihalle". Kaikki kivet ovat mitä ovat, omalta tontilta löytyneitä tai kaivettuja. Syreenin alla olevat vanhat perennapenkit ovat nyt aika tyhjät, maahumala saa mellastaa lähes yksinään. Oikealla kaksi uutta pensasmustikkaa. Molemmilla laidoilla peittokurjenpolvea.

"Missiportaat" poimulehtien, maksaruohon, rentoakankaalin ja suikeroalpin välissä.

Tyhjää tilaa uusille perennoille, mansikkaa, timjamia, tarha-alpia, kehäkukkaa.

Lehtosinilatvaa, tarha-alpia, akileijaa, pioneja, liljoja, salkoruusua unikkoa ja malvaa, kaikki aika iloisesti sikin sokin.

Timjamia on montaa lajia, ainakin tavallista, sitruuna- ja appelsiinitimjamia. Ne on hyvin jo levinneet, voi korjata käyttöönkin jo. Tarkoituksena oli pitää alue aika matalien kasvien rinteenä, paikoin sieltä voisi jokunen kurotellakin. Nyt pitää toivoa kauniita ja virkeitä talviunia kaikille (kun sen aika tulee), ettei kauhea kato käy ensi keväänä. Nyt on vielä hyvä aika  vahvistaa juuria, ja leikata kukkineita kukkavarsia pois voimia viemästä. Nyt pitäisi vielä miettiä mitä tehdä avoimelle näkymälle pihaan ja kevyen liikenteen väylälle. Sitä ihanaa aitaa odotellessa on keksittävä muita ratkaisuja. Pensaita, omenapuu, ehkä mutama oma kriikuna voisi olla kiva näkösuojaa tuomassa.

Tässä lähtötilanne kun saimme mökin käyttöömme. Vaikka hitaasti kaikki etenee niin kyllähän etenee!

Satoa

Tuomela kiittää hoitajaansa. Vadelman viimeisin satolukema jäi 15! litraan. Luulen että litran verran jäi keräämättä. Niitä sai syödä kahmalokaupalla, viimeksi eilen kasana läksiäisletun päällä. Vaikka vadelman ala pieneni useita neliöitä, on plantaasia hoidettu ehkä enemmän kuin hetkeen sitä ennen. Syksyllä heitin parit tuhkasatsit juurille ja keväällä perkasin kuolleet varret. Vadelmallahan on monivuotinen juurakko, ja kaksivuotiset varret. Toisen vuoden marjomisen jäljiltä, oksa on kuiva ja napsahtaa irti oikein helposti, tulevan kesän oksa on sitkeämpi.

Herne on superhelppo viljeltävä. Sen voi suorastaan unohtaa paikallensa. Jos vain vähän tarjoaa apukeppiä että saa kasvaa tuetusti pidemmäksi. Pari litraa on saatu meidän pikku rivistä, ensi vuonna pitää laittaa enemmän.

Peruna meni maahan aivan luvattoman myöhään, viikkoa ennen juhannusta. Nämä viskasin tyhjään länttiin pihan sisääntulon kohdalle, vattupuskien rajalle. Kerran lapion multaa juurille ja epäilin koko touhun tulosta, mutta tällaisia söpöjä punastuneita sieltä nyt alkaa nousta.

Mustaherukkaa vaivaa äkämät. Huomasin keväällä silmuissa paikoin hassuja pallukoita. Äkämäpunkkeja voi koittaa vähentää nyppimällä pallukat poltettavaksi, mutta ainoa mikä oikeasti auttaa on kaivaa koko puska maasta ja polttaa. Samaan kohtaan ei saa vuosiin istuttaa uutta mustaherukkaa. Marjoihin ne eivät vaikuta, satoon kuitenkin vähentävästi. Viime vuonna keräsin vain muutaman litran, nyt kuusi. Harvensin syksyllä oksamäärää, ja koitan vielä ensi kesän yli, josko niitä silmuja jaksaisin nyppiä. Ehkä sitten huonoimmasta puskasta alkaen hävitystä ja vaikka ihan jotain muuta tilalle.

Mehumaijaa ei pitäisi kiehuttaa sisällä, tuli turhaan kauheasti kosteutta keittiöön. Varsinkin kun voisi keittää irtolevyllä ulkona lämpimässä kesäillassa. Aina ei hoksaa. Tuli kuitenkin ihanaa paksua tummaa mehua. Se käy meillä kaupaksi paremmin kuin marjat, vaikka vitamiineja menikin hukkaan.

Mäskistä tulee tällä kertaa mustaherukkalikööriä, sekin tekee kauppansa paremmin kuin hillo. Mäski odottelee purkissa sokerin kanssa terästystä. Valkosipulin itusilmuista tuli hieno kimppu ennen kuin se syödään.

Keittämisessä meni yömyöhään, ja hermo meinasi mennä grilli-illallisen, lettuläksiäisten ja mehumaijashown tiskejä tiskatessa. 

Olihan loma, 25 päivää paikoista parhaimmassa, kiitos vanha rouva Tuomela. Vähän nitkuttaa jo kun joutuu meitä suojaamaan ja kannattelemaan, mutta ainakin on elämää kun ovista rampataan, kuistin kynnyslauta antaa periksi ja ikkunoista puhaltaa kesäinen tuuli. Me ihmiset virkistyimme ja tulimme vielä vähän onnellisemmiksi. 

Bokashi kompostointi, multaa nopeasti hapattamalla

Mikä olisi järkevä kompostointimenetelmä taajamaan? Miten savi/moreenimaata saisi rikastettua? Kuinka omaa mustaa multaa saisi nopeammin kuin vuodessa? Mikä systeemi ei tarvitsisi kummempaa alkuinvestointia, ts. maksaisi kauheasti rahaa?

Aika sattumalta törmäsin vuosi sitten keväällä Bokashi kompostointiin. Viime kesä meni kokeillessa ja omilla nollaeuron ämpäriviritelmillä. Ainoa mitä tarvitaan on tietty rouhe jota lisätään biojätteeseen noin ruokalusikallinen litraa kohden. Minulla on kaunis vaaleansininen kannellinen astia keittiössä jonne kerään päivän biojätteet. Lopuksi tyhjennys ja tiivistys ilmatiiviiseen astiaan josta on mahdollisuus valuttaa neste pois.

Minua miellytti systeemin helppous, nopeus ja se, että vain nimi viittaa keksijäänsä, muuten kaikki on  itse sovellettavissa ja rouhettakin voi itse tehdä. Kukaan ei halua omia menetelmää nimiinsä vaan hyvän kierrätysidean annetaankin levitä vapaasti.  Moni firma myy ainakin netin kautta välineistöä, ja tänä vuonna sain haaveilemani kaksi hanallista jätepönttöä. 2kg rouhesäkin kanssa hinta on satasen luokkaa. Ja näillä pärjää nyt sitten varmasti useamman vuoden. Vain rouhettakin tarvitsee lisää.

Muutaman päivän välein suotoneste tyhjennetään ja tosi reippaasti laimentamalla on erinomaista lannoitetta. Tässä satsissa oli appelsiinia, ananasta ja sitruunaa, tuoksu oli jopa miellyttävä.

Tässä on noin kuukausi sitten haudatun ruokajätteen tilanne. Muutamia munakuoria, muuten jo ihan mustaa multaa. Jos jäte olisi oikein pieninä paloina ja hyvin multaan sekoitettua, se katoaisi nopeammin, jopa kahdessa viikossa.

Kaksi ämpärillistä kettiöjätettä on fermentoitunut ilmatiiviin kannen alla kaksi viikkoa. Ulkonäkö ei ole niin kovin muuttunut ja tuoksu on hapahko, vähän vauvan puklua muistuttava. 

Kipataan ja sekoitetaan lavan pohjalle.

Sitten multaa kunnon kerros päälle ja sekaan. 

Ja lopuksi kanaverkkoa ja tiilet päälle. Nyt jätteet jäi laiskuuttaan pilkkomatta pienemmäksi, voi mennä useampi viikko mullaksi muuttumiseen. Tarkempia ohjeita ja taustatietoja löytyy netistä vino pino

Tsemppiä Strömberg, tsemppiä!

Vanhat koneet ovat sympaattisemman näköisiä kuin uudet, kestävyydestä puhumattakaan. Eikös nyt selvästikin meidän mini sähköliesi näytä siltä kun sillä olisi puulasta huulien välissä ja silmät aika matalalla nenän kahta puolin?

Puuhella on grillin lisäksi kesäkeitosten takana. Veikkaisin tämän söpön syntymävuosikymmeneksi 50- tai 60-lukua. Jos molemmat keittolevyt posottavat yhtä aikaa, voi uuni tehdä tepposet. Mutta yhdellä keittolevyllä ja uunilla samanaikaisesti pärjää oikein hyvin. Viime viikonloppuna Strömberg sai näyttää kykynsä sienten kuivattajana ja selvisi pestistä varsin hyvin.

(Esi)kuivatuksen jälkeen petasin kantarelleille pedin puuhellan levylle voipaperin ja talouspaperin väliin. 

Lähijärven kuhaa, lähimetsän kanttarelleja, oman pihan yrttejä, salaattia, sipulinvarsia ja lähes trooppinen kesäyö, avot!