maanantai 29. helmikuuta 2016

Karkauspäivän karkaus

29.2. 2016. Hauskaa kirjoittaa jotain ylös päivänä joka toistuu vasta neljän vuoden kuluttua uudelleen. Silti se on ihan tavallinen maanantai, jolloin sain toisen viljelyvuoteni ensimmäiset kylvöt multaan. Kahta eri chiliä, suunnitelmissani kahteen eri paikkaan. Kotona lasitetulle parvekkeelle ilta-aurinkoon ja Tuomelaan kasvilaatikkoon aamuaurinkoon. Katsotaan onko nämä aamu vai iltachilejä.


Kunhan nyt isoksi asti pääsisivät. Tuntuu että siemenestä kasvattaessa hävikkiä on noin kolmannes. Mikä itää, mitä ei koira/kuivuus/tai kömmähdys kaada, kasvaa isoksi ja tuottaa sen kolme käyttökelpoista chiliä. Viime vuodelta sain itse asiassa talvehtimaan kolme kasvia, katsotaan jos ne vähän riuskistuisivat toisen vuotensa kunniaksi. Voisin muistaa kastellakin paremmin, ettei sato ole valmiiksi kuivatettua.


Siksipä innostuin kun löysin hauskoja keraamisia tötteröitä kasteluavuksi. Karkasi vähän lapasesta, mutta alle kolmen euron kappalehinta ei estellyt. Ajattelin testata, tötterö per ruukku, riippuu vesiastian korkeudesta suhteessa kasviin, kastelee itsekseen 50-150ml vuorokaudessa juurien omalla imuvoimalla. Ja jos saisi viritettyä jonkun yhteisen kastelumaljan josta kaikki letkut joisivat, niin ei tarvitsisi kuin täytellä kerralla vaan sitä isoa vesimaljaa. Laiskan unelma, onnistuminen jää nähtäväksi. Lisävettä toki kuumalla, mutta pysyisi perusnesteytys käynnissä. Ja näitä ajattelin "kasvihuonekasveille" chileille ja tomaateille, jotka pääsevät multaan jahka nämä ensin kurkistavat.


Ja näistä alumiini?kulhoista ajattelin jotain amppelin tapaista, koulituille taimille kerrospediksi. Kevätkevätkevätkevät!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti