lauantai 26. joulukuuta 2015

Ensimmäinen Joulu Tuomelassa


Ihana, rauhallinen Joulu on jo tapaninpäivässä, kolme pysähtynyttä päivää vielä edessä. Ihaninta ikinä! Auto juuttui pihan mutavelliin, nyt ilmojen pakastuttua ystävällisen ohikulkijan avulla saimme renkaan mudasta ylös, ja palkaksi löytyi isän ekstralahjapussista (josta kuulemma sai ottaa jos koki ettei saanut tarpeeksi paketteja) suklaata. Muu aika meni perinteisesti, syöden maaten ja saunoen. Välissä lämmitettiin uuneja, kerran saatiin ruuat puuhellalla ilman savusukellusta (kerran seistiin kaikki pihalla). Konstikas puuhella mokoma!







Poika teki viime vuonna kynttelikön, joka nyt löysi parhaan paikkansa. 


Rakastuin jouluruusuun! Ehkä joskus näitä kasvaa pihassa!




3 kommenttia:

  1. Kannattaa sanoa nuohoojalle tuosta puuhellasta. Kuulostaa hyvältä joulunajalta, hyviä välipäiviä ja joulun jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan, täytyy ottaa nuohoojalta kunnon oppitunti nuohouksen lisäksi. On käynyt kerran vuoteen, ja just taas vetää hyvin, johtuneeko keleistä kanssa kun nyt on pakkasta.

    VastaaPoista
  3. Eikun ei vedäkään...vanha kunnon Strömbergin sähköhella sijaistakoon puuhellaa toistaiseksi.

    VastaaPoista