maanantai 21. toukokuuta 2018

Kiivasta ja kiihkeää

on kasvu tällä hetkellä. Luulisi että ihan kipeää tekee kun kasvien pitää venyä loputtomasti yhden päivänkin aikana. Yhtäkkiä ne työt mille ajattelin varata aikaa kesäkuun alussa, onkin pakko tehdä NYT. Esimerkiksi ilman kastelua tällä kuivuudella moni kupsahtaa vaikka kuinka toivoisi että luonnon tahti riittää.

Tänä viikonloppuna ei olisi ollut aikaa, mutta pakko (erittäin positiivinen sellainen) sai ajamaan edestakaisin siten että tehokasta työaikaa jäi tontilla kuusituntinen.

Mitäkö tein, no:

* Pikakierroksen nuuskutteluineen.

* Takapihan kasvulavojen tarkastuksen. Varovainen pelokas kurkkaus hallaharson alle, ihania pieniä alkuja rivissä. Ajatella, märkään multaan kylvetyt siemenet selvisivät helleviikosta kokonaan ilman vettä hallaharson alla! Ainakin lehtikaali, salaatit, punajuuri ja porkkanat ja tilli. Persilja ei ollut vielä noussut, liekö hitaampi vai ottanut nokkiinsa.

* Uuden trimmerin koettelun. Koko tontin kaikki reunat, toivottomat heinäalueet sekä tulevan aidan alue työskentelytiloineen. Koko tuplarullallinen siihen sitä siimaa menikin.

* Annalan taimien istutamisen.

* Pidin pienen tauon syreenimajassa, taateleita ja lakritsajauhoa.

*Kitkin pahimmat silmiin osuvat rikat pois.

* Otin vastaan ystävälllisen naapurin tarjouksen käyttää vesiletkuaan. Pellon ja viljelysalueiden perusteellinen kastelu.

* Esittelin tiluksia naapureille jotka piipahtivat tontilla.

*Toiselle pihaan tupsahtaneelle naapurille esittelin tulppaaneja.

* Söin tonnikalaa suoraan purkista.

* Pumppasin vettä ja hoidin etupihan kaiken kastelun.

* Kuvauskierroksen ja uusintanuuhkuttelun.

Ja lopuksi aina:

* Piha siistiksi, ovet lukkoon.

* Kotikukkakimpun kerääminen.

* Heippakierros.














6 kommenttia:

  1. Oih miten ihanalta kevät näyttääkään! Ja hauska postaus,jotenkin hyvin samaistuttavasti kirjoitettu :) Aurinkoa myös tähän viikkoon.

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää kuvissa. Mekin täällä pohjoisessa ollaan päästy lumesta eroon yllättävien aurinkoisten päivien ansiosta. Vihertää jo mukavasti. Mukavaa ja aurinkoista viikkoa ��

    VastaaPoista
  3. Oi, teillä on vielä kaikki edessä sitten, ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Tehokas torpan emäntä se siellä on touhunnut määrätietoisesti puutarhassa! Kevät on niin hauskaa :)

    VastaaPoista
  5. Mua alkoi naurattamaan tuo kuvauksesi. Onneksi en itse ole itseäni näkemässä edestakaisin viipottelemassa. :)

    VastaaPoista