sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ihana valo!

Niin epätoivoinen olin, että yritin hakea kevään odotukselle päiviä, todistettuja merkkejä mitä minäkin vuonna ja mihinkin aikaan olisi tapahtunut. Kauanko vielä menee että maa on sula? Voiko oikeasti jotain taas kasvaa maasta joka on jään ja roudan läpäisemä? Miltä tuntuikaan pyöräillä kuivalla asvaltilla? Tajuavatko ne, jotka asuvat ainaisessa kesässä miltä meistä pohjoisessa tuntuu? Tai ainakin tästä yhdestä höperöityneestä.

Kun aurinko kiertää mökkiä ympäri, minä kierrän perässä. Käyn ulkona, koitan nuuhkia kevättä, annan linnuille vielä ruokaa, kolaan lumia. Naurattaa ihan kun räystäiltä vähän jo tippuu. Hyvin varovaisesti vielä. Tartun jokaiseen kevään merkkiin. Pelargoniatkin huomasivat että nyt on valoa enemmän. Vaihdoin mullat ja isommat ruukut niihin sekä huonekuuseen. Nyt saa alkaa kasvaa taas!











torstai 9. helmikuuta 2017

Pienin askelin

Ei pidä vielä kovin voimakkaasti huudella kasvihuoneen valmistumisen perään, varsinkaan kun ikkunat ovat edelleen parvekkeella odottamassa kunnostusta. Suunnitelmat ovat kuitenkin nytkähtäneet käyntiin. Tiedän mitä pitää ottaa huomioon ja mistä itse pidän. Paikkakin on aikalailla päätetty.

Haaveiluosioon kuuluu tämä tarvikkeiden hankkiminen käänteisessä järjestyksessä. Nämä emaliastiat suorastaan kutsuivat itse itsensä Tuomelaan. Siinä ihanalla pikku pöydällä Ainolan päädyssä on sitten tuo vihannesaiheinen laakea astia, tomaatin varkaita voi nyppiä suoraan kulhoon, isompaan ehkä jo satoa. Kannellisissa astioissa säilyy sakset ja narukerät.




Toistaiseksi niille löytyi aivan hyvä paikka odotella.


Ja tähän tulee kasvihuone. Neliöitä noin kymmenen, aamuaurinko paistaa vinosti kuvan oikeasta ylälaidasta ja kiertää päivän aikana koko pitkän sivun. Ajattelin sijoittaa sen pitkittäin itä-länsisuunnassa enkä pohjois-etelä-, koska näin se istuisi pihaan paremmin ja Kataja ja Syreenipuska vasemman kyljen puolella antaa suojaa puhureilta. Kasvihuone tulee korkeammalle kuin peruspiha, jolloin siellä voisi olla vähän suotuisammat olosuhteet lämmön puolesta. Näissä sijoitteluasioissa olen vielä vähän uuona, hyviä vinkkejä otetaan vastaan. Mahdollisimman lähellä taloa kuitenkin mieluummin kuin takapihan perukoilla. 



Ja tämä olisi näkymä kasvarin ovelta kun astelen kiviportaat alas kädessä kulhollinen kirsikkatomaatteja ja basilikaa. 



sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Niin sitä vaan että grillisi on kaupungin puolella- ja muita mietteitä aitaprojektin alkajaisiksi

Niin se aita. Olisipas kiva jos koira saisi olla pihassa vapaana. Se varmastikin on aidan tärkein ja melkein ainoa perustelu, mutta meille riittävän hyvä ja tärkeä. Alle 120cm korkuiselle aidalle riittää toimenpidelupa jossa pitää piirtää aiottu aita karttaan.

Ja sitten on monia rajoja. On kaavan raja ja sitten on asemapiirrokseen merkitty tilan raja ja sitten on se raja jota kauppaa tehdessä tallottiin pihalla ja josta ei kaikkea tietysti muistettu. Että tuolla tuo puu ja tuolla tuo kivi ja tuolla tuo aurauskeppi suunnilleen.

No, nyt kävi mittamiehet kunnan puolesta ja saimme uutta tietoa neonpinkkien puukapuloiden muodossa. Jos toisesta kohdasta vähän höylääntyi niin toiseen kohtaan saatiin aika paljonkin lisää. Enää en kehtaa kysyä tyhmiä kun niin paljon jo ehdin. Miksi me luulimme että raja on kaavan mukainen ja takapihalla aika suippo, ja nyt sieltä tulikin ihan kunnon maapala lisää tilan uuden rajan mukana? Uutta maata on kymmenen reipasta askelta kertaa seitsemän. Eli ihan monta neliötä.




Tuohon voisi tulla vaikka luonnonkukkaniitty. Voisin aloittaa viskaamalla pellavat heinikon joukkoon. (Sinne laskee myös aurinko).

No, ja sitten se ei niin kiva juttu josta olisi voinut vaikka mielensä pahoittaa, mutta ennemmin kyllä
nauratti. Mittakepukka erotti hienon itsemuuratun grillin, tyrnin ja muutaman kriikunan. Se kohta tontista on korkean harjanteet laella, eli sen puolesta ei mitään väliä, mutta eipä sitä aitaa nyt vääräänkään kohtaan voi laittaa.





Nauratti kun mietittiin josko grilli olisi aidan toisella puolella ja minkälaisin ratkaisuin. Nyt tuntuu että sinne yläpihan silmukkaan voisi tehdä risu-, ja köynnösaidan yhdistelmän, jolloin kohta olisi kevyempi ja ilmavampi ja merkkaisi koiralle rajaa kumminkin. Vieressä on nimittäin niin tiheää pusikkoa ettei siihen kohtaan voi aitaa harkita kumminkaan.