Satoa

Tuomela kiittää hoitajaansa. Vadelman viimeisin satolukema jäi 15! litraan. Luulen että litran verran jäi keräämättä. Niitä sai syödä kahmalokaupalla, viimeksi eilen kasana läksiäisletun päällä. Vaikka vadelman ala pieneni useita neliöitä, on plantaasia hoidettu ehkä enemmän kuin hetkeen sitä ennen. Syksyllä heitin parit tuhkasatsit juurille ja keväällä perkasin kuolleet varret. Vadelmallahan on monivuotinen juurakko, ja kaksivuotiset varret. Toisen vuoden marjomisen jäljiltä, oksa on kuiva ja napsahtaa irti oikein helposti, tulevan kesän oksa on sitkeämpi.

Herne on superhelppo viljeltävä. Sen voi suorastaan unohtaa paikallensa. Jos vain vähän tarjoaa apukeppiä että saa kasvaa tuetusti pidemmäksi. Pari litraa on saatu meidän pikku rivistä, ensi vuonna pitää laittaa enemmän.

Peruna meni maahan aivan luvattoman myöhään, viikkoa ennen juhannusta. Nämä viskasin tyhjään länttiin pihan sisääntulon kohdalle, vattupuskien rajalle. Kerran lapion multaa juurille ja epäilin koko touhun tulosta, mutta tällaisia söpöjä punastuneita sieltä nyt alkaa nousta.

Mustaherukkaa vaivaa äkämät. Huomasin keväällä silmuissa paikoin hassuja pallukoita. Äkämäpunkkeja voi koittaa vähentää nyppimällä pallukat poltettavaksi, mutta ainoa mikä oikeasti auttaa on kaivaa koko puska maasta ja polttaa. Samaan kohtaan ei saa vuosiin istuttaa uutta mustaherukkaa. Marjoihin ne eivät vaikuta, satoon kuitenkin vähentävästi. Viime vuonna keräsin vain muutaman litran, nyt kuusi. Harvensin syksyllä oksamäärää, ja koitan vielä ensi kesän yli, josko niitä silmuja jaksaisin nyppiä. Ehkä sitten huonoimmasta puskasta alkaen hävitystä ja vaikka ihan jotain muuta tilalle.

Mehumaijaa ei pitäisi kiehuttaa sisällä, tuli turhaan kauheasti kosteutta keittiöön. Varsinkin kun voisi keittää irtolevyllä ulkona lämpimässä kesäillassa. Aina ei hoksaa. Tuli kuitenkin ihanaa paksua tummaa mehua. Se käy meillä kaupaksi paremmin kuin marjat, vaikka vitamiineja menikin hukkaan.

Mäskistä tulee tällä kertaa mustaherukkalikööriä, sekin tekee kauppansa paremmin kuin hillo. Mäski odottelee purkissa sokerin kanssa terästystä. Valkosipulin itusilmuista tuli hieno kimppu ennen kuin se syödään.

Keittämisessä meni yömyöhään, ja hermo meinasi mennä grilli-illallisen, lettuläksiäisten ja mehumaijashown tiskejä tiskatessa. 

Olihan loma, 25 päivää paikoista parhaimmassa, kiitos vanha rouva Tuomela. Vähän nitkuttaa jo kun joutuu meitä suojaamaan ja kannattelemaan, mutta ainakin on elämää kun ovista rampataan, kuistin kynnyslauta antaa periksi ja ikkunoista puhaltaa kesäinen tuuli. Me ihmiset virkistyimme ja tulimme vielä vähän onnellisemmiksi. 

Bokashi kompostointi, multaa nopeasti hapattamalla

Mikä olisi järkevä kompostointimenetelmä taajamaan? Miten savi/moreenimaata saisi rikastettua? Kuinka omaa mustaa multaa saisi nopeammin kuin vuodessa? Mikä systeemi ei tarvitsisi kummempaa alkuinvestointia, ts. maksaisi kauheasti rahaa?

Aika sattumalta törmäsin vuosi sitten keväällä Bokashi kompostointiin. Viime kesä meni kokeillessa ja omilla nollaeuron ämpäriviritelmillä. Ainoa mitä tarvitaan on tietty rouhe jota lisätään biojätteeseen noin ruokalusikallinen litraa kohden. Minulla on kaunis vaaleansininen kannellinen astia keittiössä jonne kerään päivän biojätteet. Lopuksi tyhjennys ja tiivistys ilmatiiviiseen astiaan josta on mahdollisuus valuttaa neste pois.

Minua miellytti systeemin helppous, nopeus ja se, että vain nimi viittaa keksijäänsä, muuten kaikki on  itse sovellettavissa ja rouhettakin voi itse tehdä. Kukaan ei halua omia menetelmää nimiinsä vaan hyvän kierrätysidean annetaankin levitä vapaasti.  Moni firma myy ainakin netin kautta välineistöä, ja tänä vuonna sain haaveilemani kaksi hanallista jätepönttöä. 2kg rouhesäkin kanssa hinta on satasen luokkaa. Ja näillä pärjää nyt sitten varmasti useamman vuoden. Vain rouhettakin tarvitsee lisää.

Muutaman päivän välein suotoneste tyhjennetään ja tosi reippaasti laimentamalla on erinomaista lannoitetta. Tässä satsissa oli appelsiinia, ananasta ja sitruunaa, tuoksu oli jopa miellyttävä.

Tässä on noin kuukausi sitten haudatun ruokajätteen tilanne. Muutamia munakuoria, muuten jo ihan mustaa multaa. Jos jäte olisi oikein pieninä paloina ja hyvin multaan sekoitettua, se katoaisi nopeammin, jopa kahdessa viikossa.

Kaksi ämpärillistä kettiöjätettä on fermentoitunut ilmatiiviin kannen alla kaksi viikkoa. Ulkonäkö ei ole niin kovin muuttunut ja tuoksu on hapahko, vähän vauvan puklua muistuttava. 

Kipataan ja sekoitetaan lavan pohjalle.

Sitten multaa kunnon kerros päälle ja sekaan. 

Ja lopuksi kanaverkkoa ja tiilet päälle. Nyt jätteet jäi laiskuuttaan pilkkomatta pienemmäksi, voi mennä useampi viikko mullaksi muuttumiseen. Tarkempia ohjeita ja taustatietoja löytyy netistä vino pino

Tsemppiä Strömberg, tsemppiä!

Vanhat koneet ovat sympaattisemman näköisiä kuin uudet, kestävyydestä puhumattakaan. Eikös nyt selvästikin meidän mini sähköliesi näytä siltä kun sillä olisi puulasta huulien välissä ja silmät aika matalalla nenän kahta puolin?

Puuhella on grillin lisäksi kesäkeitosten takana. Veikkaisin tämän söpön syntymävuosikymmeneksi 50- tai 60-lukua. Jos molemmat keittolevyt posottavat yhtä aikaa, voi uuni tehdä tepposet. Mutta yhdellä keittolevyllä ja uunilla samanaikaisesti pärjää oikein hyvin. Viime viikonloppuna Strömberg sai näyttää kykynsä sienten kuivattajana ja selvisi pestistä varsin hyvin.

(Esi)kuivatuksen jälkeen petasin kantarelleille pedin puuhellan levylle voipaperin ja talouspaperin väliin. 

Lähijärven kuhaa, lähimetsän kanttarelleja, oman pihan yrttejä, salaattia, sipulinvarsia ja lähes trooppinen kesäyö, avot!

Voihan vattu!

Ihan vähän ehdin murehtia, ettei vattuja niin paljoa saadakaan...viimeiset neljä tuntia meni pusikossa ja saalis on sama kuin viime vuonna ellei parempi. Suurinpiirtein tarkan laskelman mukaan tänä vuonna vadelmia tuli litra viimevuotista enemmän, 12 litraa!

Kolmas Pavlova tälle kesälle. 

Aamiainen kahdelle

Vaikka piharemontti verotti vadelmakantaa, ei jäljelle jääneet muuttaneet meininkejään lainkaan. Isoja, makeita ja paljon! Vatut kypsyivät kolmessa satsissa, viikko sitten, tässä välissä ja nyt. Ihan muutamia raakileita vielä ensi viikonlopuksi. Nam!

Ken on heistä kaikkein kaunein? (osa 1)

1. Korallikeijunkukka. Kukkavana on pitkä ja herkkä, kukkii todella kauan. Herkkä, vaatimaton, sitkeä.

2. Bellis, kaunokainen. Kukkinut toukokuusta asti! Takuuvarma kukkapenkin ja päivän piristäjä.

3. Kuunlilja, uusi tulokas, istutettu kukkivana. Ylväs klassikko.

4. Toistaiseksi nimetön kivikkokasvi, kukinta jo hiipumassa mutta ikuistamisen arvoinen. Vaatimaton yllättäjä?

5. Grönlannin hanhikki. Ihana, uusi asukas Tuomelan pihassa, isot odotukset tulevaisuuden suhteen. Voi talvehtia vihreänä.

6. Tarha-alpi. Tuli näyttävänä, kukkivana, otti paikan haltuun.

7. Kehäkukka. Siirretty nupullaan, melkein puolivahingossa, on jo lunastanut paikkansa. Perinteinen kaunotar.

8. Lehtosinilatva, valkoisena. Uusia pihan ilostuttajia. Arkinen, tarkemmin tarkasteltuna hienostunut.

9. Mitä ilmeisemmin Joulupukkia ennen maahan viskatusta siemenestä kasvanut unikko. Kukkii vain päivän. Yleisön (mehiläisten ja kukkakärpästen) suosikki.

Operaatio ikkunanpesu

On vähän liioittelua kutsua aivan operaatioksi, mutta varsinkin jos en olisi lomalla, olisi urakka perushuushollihommien listalla jokseenkin työläs. Ensin paperinauhojen kostutus (niitä oli vielä paikoin vaikka olisi tietysti pitänyt poistaa jo toukokuussa). Kauheat määrät fylliä pois. Entisiä ja viimesyksyisiä. Voisihan miettiä olisiko pakko poistaa mutta totellaan nyt ilmanvaihdon nimissä. Kaksi saavia, toisessa pari tippaa astianpesuainetta pieliin ja pinttymiin ja toisessa lämmintä vettä ja loraus etikkaa ikkunoihin. Rätti ja kuivaus sanomalehdellä. Ikkunoiden väleihin pääsee tietysti nostamalla ikkunat paikoiltaan. Takaisin laittaessa jäkälää väliin (voisi laittaa myös kupaprikolikon tai tulitikkuaskin vaikkakaan enää niissä ei ole rikkiä) kosteutta poistamaan. Kuuntelin radiosta tarinaa purjehtimisesta ja tutkailin vanhoja merkintöjä ikkunanpokissa ja huokaisin lomaa ja kesää ja vaikka ja mitä. Tähän on tultu, terveisin mökkihöperö.

Hurmaava heinäkuu

Antaa jo kasvaa ja kuihtua ajallaan. Luonnolla ei ole niin kiire, kesä on jo vakiintunut tila. Vihreys on varmasti ja pysyy. Mikään ei saa kesää kääntämään kylkeään syksyä kohti, vielä. Kukat kukkivat yksi kerrallaan, aina jostain kurkkaa uusi tuttavuus. Montaa niitä ei kerrallaan ole, kukkapenkit ovat vielä junnuja. Ensi kesänä tai sitä seuraavana ehkä. Tasaisen varmasti lomapäivien aikana tartun yhteen työhön, sitten katsellaan hetki, kohta on seuraavan vuoro. Viikonloppu ei lopu kesken, tuleekin aina vielä uusi päivä. Rikkaruohoja, istutuksia, lavalauluksista, uusia tuttavuuksia, naapurien kanssa turinoita. Kirppiksiä, pehmiksiä, vieraita, kirjasto. Kaffekestejä. Hyviä hetkiä. Myös verkkaisia ja tylsiä hetkiä. Yritän ottaa yliannostuksen Tuomelaa, vieläkään ei riitä. Onneksi, onhan näitä, kesäisiä heinäkuun päiviä.

Silloin siivotaan, eikä leikitä ollenkaan!

Monesti on tehnyt mieli kurkata tiskikaapin taakse, mutta enpäs ole sitä tehnyt. Aina kun avaan uuden kolon päivänvalolle, jännittää mitä on vastassa. Joku omituinen rakenneratkaisu, jotain huolestuttavaa (vanhaa taloa opiskelevalle riittää murehdittavaa), mutta nätiltähän siellä näytti. Paneelista kaapin takana näkee kuinka öljymaali kellertyy piilossa. Jos kaappi ei olisi edessä, paneelit vaalenisivat samansävyiseksi yläosan kanssa.

Täällä siivoaminen on näin niinkuin päällepäin melkein hullunhommaa, alkuperäiset sammaltiivisteet seinissä ropisee minkä kerkeävät, kaikki pinnat on kuluneita ja vähän sinnepäin, vatupassia ei sisään uskalla tuodakaan jne. Mutta jos tuoksun voisi taltioida, oikein kuuma mäntysuopaluuttupesu ja naapurin synttärilahjamatto pirttiin. Otin suuren osan mattoja pois, lisäillään niitä sitten kun taas viluttaa.

Perennapotti!

Lähellä olevan talon omistajat vaihtuivat. Lähdin hakemaan ilmoitettua karviaispuskaa ja emmin hiukan muistellen karviaisten tauteja. Päätin jättää karviaisen ja satuin kysymään pihasuunnitelmista. Että mitähän aikoo tehdä pihalla kasvaville perennoille. "Kaikki menee kompostiin, vie vaikka kaikki". Varmistelin, kysyin mahtaisiko mieli vielä muuttua ja niin edelleen. Mutta kun vastaus oli kovin varma, olin mielelläni osan kasvien pelastaja. Kasvit ovat noin kilometrin päästä, joten maa ja kasvuolosuhteet samat. Ihan varma en ollut mukana mahdollisesti muuttavista alivuokralaisista, joten päätin pestä juuret. Ja mikä mahtavinta, heidän pihansa rajautui virtaavaan koskeen. Parin tunnin urakan jälkeen sain kasvit autoon ja kotipihalle poseeraamaan ryhmäkuvaan.

Edessä joku oikein tuttu ja tyypillinen pensas, en tiedä nimeä. Ruusu, ruskoliljaa, pioni, kultapallo, malva, kuun?lilja, jotain toista sinikukkaista liljaa, paria erilaista vielä nimetöntä keltaista. Kun tulin pihaan huudahdin miehelle että et ikinä usko mitä tapahtui ja kerroin tarinan, hän suhtautuin kumman laimeasti, ihan kun tämä ei muka olisi ollut alkavan heinäkuun kokohohta!

Vielä muutama hikinen tunti ja kaikille löytyi uudet paikat. Ai niin ja varmaan kaikkein hienoin löytö, reidenkorkuiden tyrni, pullollaan marjan alkuja. Nyt oman pihan pikku Tarmolla on kova homma pitää huolta kolmesta tytöstä. Kahdesta omanikäisestä ja tästä yhdestä kypsemmästä. 

No niin, katsotaan miten käy. Kukkiviahan ei koskaan saa siirtää, isot sopeutuvat huonommin ja mitäs kaikkia ohjeita onkaan. Itse ajattelin noudattaa ahkeraa kastelusääntöä, ja nähtäväksi jää kuinka moni jää meille pidemmäksikin aikaa. 

Tämähän ei ollut ainoa perennapotti, toinen kävi viikko sitten kun ihana, ystävällinen ja antelias puutarhuri jakoi omista penkeissään vaikka ja mitä. Niistä ja näistä häkeltyneenä täytyy laittaa hyvä kiertämään jahka omani pääsevät leviämisen makuun. Voisin jatkossa nimittää näitä kahta paikkaa koskipihaksi ja järvipihaksi tulevia esittelyjä varten.

Nyt kun minusta on tullut vanhan talonhalaajan lisäksi puutarhahullu, on vaikea ymmärtää kuinka  joku ei osaa arvostaa edellisen suurta työtä. Siksi kai moni sanookin että vaikeinta olikin jättää juuri puutarha taakseen.