sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Lattiaremontti, osa 4.

Jännitin kuin mikäkin meilejä ja tekstiviestejä. Työmies lupasi koosteen aina viikon lopuksi, ja yritin parhaani olla hätyyttämättä aina välillä. Hän kyseli tarkennuksia materiaaleista tai toiveistamme, ja samaan syssyyn ujutin aina kysymyksen tai pari, ja koitin pummata mielipiteitänsä.

Hirret eivät ole missään parhaassa mahdollisessa kunnossa, laho- ja hyönteisvaurioita löytyi. Liekö sitten ollut toivoton urakka vai ei, hirsivaihtoja ei lähdetty tekemään. Toisaalta ne eivät olleet puhkilahoja, vaan lovetuksilla mentiin. Tukipuutkin saatiin hyvin pysymään rungossa kiinni. Sen puoleen hyvä siis. Hänellä oli myös hyvä huumorintaju, yhden raportin perään hän lisäsi tämän meidän kuistille roikkumaan jääneen kesäkatos -kiinnikkeen sanoilla "Ihan näin toivoton tapaus teidän mökki ei ole".


Se mikä aiheutti huolta ja mietityttää vieläkin, on se, että piippu ja uuni on muurattu  kahden hirren varaan jotka ovat joskus romahtaneet, ja piippu on rakennettu vain katonrajasta ylöspäin uudestaan. Eli porinmatin perustus on vähän miten kuten, ja niin se sai nyt jäädä.  Ei voi mitään. 

Remonttibudjettia ei nyt voitu kasvattaa koko piipun purkamisella ja uudelleen muuraamisella, vaikka se olisi ehkä ollut viisasta. Lattiakannattimet vain katkaistiin ja jätettiin silleen. Joskus avataan eteisen kautta kun se pitää rakentaa uudelleen. Tai sitten kun pystytään tekemään kuisti uudelleen.  Tämä osin sai mieleni matalaksi, kunnes lohduttelin vanhan mummon iällä, on notkuvat lonkat ja osin uudet proteesit, mutta nuoren veroiseksi ei enää ole asiaa, eihän se sama mummeli olisi silloin.






No, rossin pohja on nyt sitten rakennettu vieri viereen asetelluista laudoista, sitten päällä on bitumipaperi, ekovillaa ja ekovillalevyä ja päällä Paavo perinnepaperi.








Kaiken jännittämisen ja murehtimisen jälkeen tämä näky oli riemastuttava! Käveltiin sukkasillaan, käveltiin paljain jaloin, istuttiin ja maattiin. Mistään ei vedä, mistään ei notku, luulisi mummelinkin olevan iloissaan keveämmistä ja uusista alusista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti