tiistai 27. kesäkuuta 2017

Hittikakku, ei voi mennä pieleen


Jo ties monennetta kesää, versio Pavlovasta menee aina kuin kuumille kiville, tässä helposti sovellettava resepti:

Marenkilevyjä. Sellaiset itsetehdyn näköiset, vähän kellertävät ovat parhaita. Käy myös vitivalkoiset kiekot. Jos levyjä ei löydy, voi marenki olla minkäkokoista tahansa. Pohjalle kerros.

Täyte. Mitä vaan hyvää ja kesäistä. Tällä kertaa väliin meni Tuomelan rapaperia ja vadelmaa sekä banaania viipaleina.

Paljon makeuttamatonta kermavaahtoa. Itse sekoitan aina sekaan maustamatonta tuorejuustoa joka taittaa marengin makeutta mainiosti. Kaikki määrät noin määriä sen mukaan mitä sattuu löytymään ja kuinka ison kakun aikoo tehdä.

Toinen kerros marenkilevyjä tai kiekkoja niin kuin tässä kakussa. Päälle taas vaahtoa ja tuoreita marjoja. Nyt vadelmia ja pensasmustikoita sekä sitruunamelissaa. Käy myös minttu tai syötävät kukat.

Tämän kakut mitat olivat noin 40x40x20cm, jättimäinen herkkukasa jonka tuhosi ansioituneesti noin 20 henkilöä.

Kokoa voi skaalata aina parin hengen leivosmaisesta esityksestä mihin mittoihin tahansa, kasakakun kokoa voi varioida.

De lux -kakku koostuu tuoreista kirsikoista ja kuorituista pistaasipähkinöistä, variaatioita voinee keksiä loputtomiin. 

Näin alkoi kesäisten kakkuhetkien kimara!

4 kommenttia:

  1. On kyllä varsinainen deluxe-kakku! Teetkö marenkipohjan itse vai löytyykö tuollaista levyä jostain? En ole koskaan tehnyt marenkia itse, joten sorry, jos tyhmä kysymys :)

    VastaaPoista
  2. Olen kokeillut juu, on aika työläs mutta sinänsä helppo juttu, jos osaa erotella valkuaiset:) Ostan mieluummin itse, ja sellainen luonnonvalkoinen on eniten itsetehdyn makuista. Voisi testata soija-, tai kaurakermoilla kanssa. Katsotaan loppukesästä mikä onkaan paras yhdistelmä!

    VastaaPoista
  3. Miten näin kiva blogi on jäänyt minulta huomaamatta!
    Klik, taisit saada uuden lukijan:)

    VastaaPoista