Niin epätoivoinen olin, että yritin hakea kevään odotukselle päiviä, todistettuja merkkejä mitä minäkin vuonna ja mihinkin aikaan olisi tapahtunut. Kauanko vielä menee että maa on sula? Voiko oikeasti jotain taas kasvaa maasta joka on jään ja roudan läpäisemä? Miltä tuntuikaan pyöräillä kuivalla asvaltilla? Tajuavatko ne, jotka asuvat ainaisessa kesässä miltä meistä pohjoisessa tuntuu? Tai ainakin tästä yhdestä höperöityneestä.
Kun aurinko kiertää mökkiä ympäri, minä kierrän perässä. Käyn ulkona, koitan nuuhkia kevättä, annan linnuille vielä ruokaa, kolaan lumia. Naurattaa ihan kun räystäiltä vähän jo tippuu. Hyvin varovaisesti vielä. Tartun jokaiseen kevään merkkiin. Pelargoniatkin huomasivat että nyt on valoa enemmän. Vaihdoin mullat ja isommat ruukut niihin sekä huonekuuseen. Nyt saa alkaa kasvaa taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti